Pitkästä aikaa blogi herää kesäloman kunniaksi:
Ajatuksena kirjoittaa hoitotahto. Olen usein miettinyt hoitotahdon kirjoittamista ja sellainen on ehkä joskus ollutkin. Itsekään en tiedä, mitä kirjoittaisin eli jännityksellä tajunnanvirta käyntiin. Tiedän vain, mitä haluan.
Tämän hoitotahdon julkaiseminen on tietysti rohkaisuksi kaikille, joilta se puuttuu. Omakannassa on paras paikka, sinne luon lyhyemmän version tämän leppoisan jutustelun lisäksi.
Niin kuin tiedämme, onnettomuudet ja sairastumiset yllättävät. Eletään pitkä elämä hoitotahtomme kanssa, se luultavasti pidentää ikää. Näin terveenä voi unelmoida siitä, ettei joudu hoitokoteihin ja vuodeosastoille. Sitten eräänä päivänä kohtalo tekeekin ratkaisut puolesta, ei odottele tai kysele. Tekstini käsittelee ehkä enemmän hoivakodissa asumista kuin äkkikuolemaa tai onnettomuuden jälkeistä tilaa. En tässä vaiheessa toivo päätyväni asumaan muualle kuin kotiin, mutta pidän sitä tavallisena vaihtoehtona. Niin käy useille ihmisille. Toivon, että minua ei pidetä kotona velvollisuudentunnosta silloin kun hoitamiseni tuntuu kohtuuttomalta taakalta. (Seuraavat jutut voivat palvella hyvinkin kotihoitoa.)
Omainen: sinä voit väsyä minuun. Voit kokea vihan tunteita, ahdistusta, katkeruutta, pelkoa, sanattomuutta minua katsoessasi. En ole sinulle kiitollinen, huudan ja haisen hoitopaikalleni. Saatat ahdistua hoitopaikkani hajuista ja äänistä, asuintovereistani, jos asustelen hoivakodissa. Haluan tässä vaiheessa sanoa, että saat huonoa omatuntoa tuntematta väsyneenä ajatella: kuolisitpa pian, olisitpa hiljaa. Näitä ajatuksia tulee silloin kun tilanne on vaikea ja niitä pahimmillaan katuu ja suree pitkään. Olen seurannut äitini kuolemista alsiin ja isäni kuolemista syöpään. Muitakin kokemuksia on, niitä en turhaan erittele. Ajatus vain: ymmärrän. Parantumattomasti sairaan, kärsivän ihmisen kanssa oleminen, käy joskus raskaaksi. Haluaisi paeta sieltä, missä ahdistaa. Ajattele kaikessa rauhassa näitä ajatuksia ja puhu tai kirjoita niistä. Ei välttämättä minulle suoraan. Älä taivu kohtuuttomiin pyyntöihin, joita ymmärtämättömyydessäni latelen. Yritä kuitenkin kääntää aggressioitani myönteiseen. Monestihan kiukuttelemme yksinäisyyttämme, vierasta paikkaa, kipuja tai oman elämänhallinnan menetystä. Kun mitään ei voi päättää. Mihinkään ei pääse ja ikävä on.
Toivon, että kohdallani kiinnitetään erityisesti huomiota kosketukseen ja otteisin. Olen jo nyt herkkä kärsimättömyydelle ja vihaisuudelle. Kiinnitä huomiota ympäristöni äänimaailmaan. En halua olla kovien äänien ympäröimänä. Haluan, että äänet suojelevat minua. Pelkään äkkipikaisuutta minua hoidettaessa. Kuulovamman takia väsyn ehkä nopeammin taustameluun ja säpsähtelen helposti.
Haluan syödä silloin kun syön. Hoitopaikka/kotihoito voi vapaasti jättää minulta lämpimiä ruokia väliin, jos syöminen on hankalaa. Olen aina ollut pienten annosten syöjä. Pelkään syöttämistä. Toivon, että minulle annetaan mieleisiä syömisiä ja juomia. Pelkään, että joku sortuu kanssani sellaiseen ”juhlapäivinä tai viikonloppuna sitten, kyllä pitää syödä kunnon ruokaa. Ei erivapauksia-ajatteluun. ”
Ei. Haluan avuttomassa tilassa ollessani syödä herkullisia juttuja joka päivä. Toivon, että minulla on sen verran säästöjä, että minulle voi tuoda esimerkiksi ravinnejuomia ja hedelmiä, korvaa surutta minulle epämieluisia ruokia näillä. Olen aina pitänyt ruisleivästä, ruokaa voi huiputtaa minulle, laittamalla sitä leivän päälle, vaikkapa kastiketta ja salaattia. Pidän pitsasta, lämpimistä voileivistä, fajitaksista, smoothieista, juustosalaateista, vähärasvaisesta AB-piimästä, rasvattomalle yökkään. Luultavasti syön mielelläni marjaisia jälkiruokia, jogurtteja ja hedelmiä. Juon mielelläni Vichyä, haluan usein punaviiniä: Laita siihen loraus vettä. Juon myös alkoholitonta viiniä ja alkoholittomia siidereitä. Voi olla, että nämä ovat vaikeita ruokia, sovella, keksi jotain, miten syömiseni sujuu vauhdikkaammin kuin ison peruna-annoksen syöttäminen. Älä syötä vauhdilla ja unohda peruna ja riisi ja valtaosa puuroista. Seuraa, mitä syön mielelläni. Omaiselta toivon: kysy, miten syön. Jos vastaus on, että olen hankala, toivon, että mietit, miten tilannetta voi muuttaa. Tiedän, että tilanteita voi useinkin muuttaa hoitopaikassa, kiireessäkin. Silloin kun on kiire kannattaa pysähtyä. Toivon, että annat omaisena positiivista palautetta hoitopaikalleni, älä kaada omaa turhautumista henkilökunnan niskaan. Inhimilliset tekijät vaikuttavat, mutta toivon, että heihin suhtaudutaan hyvin. Jotain voi tehdä. Jos se on mahdollista, toivon, että minulle hankitaan jotain kautta ulkoilumahdollisuutta. Ei niin, että tämä kaatuu lähiomaisten niskaan kuitenkaan.
Kontrolloikaa usein, vaikutanko surulliselta syödessäni. Haluan olla onnellinen syödessäni. Minulla on historiani. Sairaana haluan syödä paineetta. Herkuttelija olen. Napostelija olen.
Anna minun torkkua aamuisin pitkään, jos haluan. Pidän hiusten laittamisesta, hieronnoista, jalkahoidosta, mekoista. Järjestä minulle olosuhteiden salliessa näitä jopa viikottain, joka päivä jotain. En tässä vaiheessa pysty arvioimaan, minkälainen taloudellinen tilanteeni on, mutta jotain voi varmasti tehdä esim. jalkahoitoja/hiusten laittamista kohtalaisen usein. Enemmän AB-piimää ja smoothieita, vähemmän perunoita, olkoon kirkas ohjenuora. Rauhallista ja lempeää kohtelua, erityisesti silloin kun minua hoitavalla on huono päivä. Hidasta silloin kun sinua hermostuttaa. Epäilen olevani perso kehuille. Hyödynnä tätä ja hengittele syvään. Yritä hymyillä minulle.
Tykkään paljon pitää jalkoja ylhäällä. Tutkailkaa, elääkö minussa sohvamakoilija, jollainen olen ollut. Hyviä, mukavia kalusteita toivon, jos istun päivät. Jalat pitää saada nostettua. En ole istunut koskaan jalat alhaalla kotioloissa eli epäilen sen olevan kauhun paikka loppuun asti. Pyörätuolissa kiinnitä huomiota jalkatyynyihin, teemana on, jalat vähän ylös. Olen loikoilija. Pelkään pöydän vieressä istuttamista. Tarkista, pidänkö edelleen automatkoista ymmärryksen vähetessä. Haluaisin tuoksua hyvältä. Ei hajusteita, mutta vaikka Vitalis-rasvaa ranteisiin, erityisesti, jos asun kotona, tuoksu ei varmaan haittaa. Hoivakoti- olosuhteissa haluaisin tuoksua hiukan jollekin, jos se ympäristölleni on mahdollista. Ehkä yöksi voi laittaa hieman Bepanthenia tai mitä vaan, jossa pieni tuoksu, joka tarttuu minuun. Haluaisin tuoksua ihan vähän saattohoidettavanakin. En välitä hajuvesistä. En kuitenkaan haluaisi olla laitostuoksuinen.
Kuuntelen mielelläni pitkiä radio-ohjelmia, kirjojakin, musiikkia. Varmista, että tämä on mahdollista, kuunteleminen. Olen tykännyt vesijuosta ja kävellä. Jos mahdollista, niin vie minua kävelemään metsään tai jos olen toimintakykyinen, jonkinlaista vesikävelyä voisi järjestää. Pidän museoista. Saatan olla tyytyväinen pyörätuolissa museoreissulla. Kokeile, viihdynkö bussissa tai junassa. Määränpäällä ei ole väliä.
Puhu minulle kuin ymmärtäisin. Kosketa minua kuin ymmärtäisin. Älä ota painetta minun luonani käymisestä. Soita, jos tuntuu siltä tai kirjoita viesti. Hoitohenkilökunta varmaan lukee. Lähetä haluamallasi tavalla videoita tai vaikka kodin ääniä. Toivon, että läheiset eivät ota paineita käymisestä. Ihan yksin en välttämättä haluaisi olla, mutta epäilen nauttivani saadessani kuunnella kevyttä jutustelua huoneessani. Arvioikaa sitten erikseen, ahdistunko. Olen koko elämäni arvostanut kirjoittamista kommunikoinnin välineenä, niin epäilen nauttivani viesteistä loppuun asti.
Kipulääkettä toivon käytettävän niin että varmasti riittää. Toivottomassa tilanteessa toivon oloni tekemistä mahdollisimman hyväksi. Lääkärit päättäkööt. Elämää ei tarvitse pitkittää keinotekoisesti, jos toivoa ei ole. Jos tilani korjaantumiseen on perusteita, saa kokeilla mitä vaan. Jos kokeilu ei tuota tulosta, luopukaa hyvillä mielin. Lyhytaikainen elämäni piteneminen ei kiinnosta minua, ei toimenpiteitä, joilla saadaan lyhytaikaista elämän pidennystä. Toivon, että en ole peloissani. Tähän toivon kiinnitettävän huomiota lopussa.
Hautajaisista minulle ei ole mielipidettä. Niitä ei tarvitse pitää lainkaan. Jos niitä halutaan pitää, käy sekin. Loistavasti käy sekin, että ei ole minkäänlaista tilaisuutta. En kuulu kirkkoon. En välitä kuitenkaan siitäkään, jos joku haluaa rukoilla puolestani. Tärkeää on kuitenkin, ettei kukaan rukoile sänkyni vieressä kuolemaa tehdessäni. En halua olla samassa tilassa, jossa seurakunnan tilaisuuksia.
Epäilen, että läheiseni kokevat kirkko-hommat vaivaannuttavina, joten mukavasti sopii, ettei siunata eikä lauleta virsejä. Ei myöskään addresseja. Minua saa mieluusti muistella kuuntelemalla vaikka kotona musiikkia. En kiellä tilaisuuden järjestämistä, jos sellainen tahtotila on. Minut saa haudata, mihin haluaa. Joudun myöntämään, että tässä vaiheessa en ole ihan varma, haluanko tuhkauksen vai arkkuhautauksen. Tuhkaus sopii hyvin. Olkoon se lähtökohta. Tuhkiani ei saa sijoittaa omistamalleen tontille. En halua myöskään sotkemaan meriä tai vesistöjä. Joku yleinen paikka käy hyvin tai jos kokee yksityisemmän paikan kivaksi, antaa mennä vaan. Haudallani ei tarvitse käydä, jos ei halua. Ei tarvitse miettiä, onko vienyt kynttilöitä tai kukkia. Mikä tahansa hautausmaa sopii muisteluuni, itse pidän hautausmaista ja toivon tänäkin kesänä pääseväni hautausmaalle kävelemään. Voin hyvin muistella läheisiäni millä tahansa hautausmaalla, niin voi myös minua muistella missä vain. Tai olla muistelematta.
Jos minulta halutaan elimiä, käy sekin.
Tuskinpa perintöä jää, mutta isäni aina toivoi, että kunpa jälkipolvet eivät riitelisi mistään ja hän oli hyvin tyytyväinen, kun asiat menivät vielä hänen eläessään sovussa. Tiedämme, että pienetkin asiat voivat aiheuttaa suvuissa riitaa. Mistäpä voi tietää, jos saa vaikka lottovoiton? Lupaan näin tapahtuessa jakaa sen jo eläessäni, jos en sitten kuole matkalla Veikkaukseen.
Tätä kirjoittaessani en ole pohtinut resursseja tai kaikkia mahdollisia esteitä. Onneksi en tiedä tulevaa.
sorvatar 