Kirjottamisen opinnot alkoivat…
Ja nyt pitäisi keksiä
novellin aihe ja tyyli.
Saa ehdottaa.
Tekijä: sorvatar
Tämä blogi on jatkoa vuodatuksen blogilleni. Etsii vielä itseään ja inspiraatiotaan. Vuodatus-tekstit siirretty toistaiseksi sellaisenaan ja nyt muokataan ja mietitään. Mitä, Kenelle ja Miksi? Äärimmäisen kiinnostavaa joka tapauksessa. Tervetuloa lukemaan.
Blogi heräsi: hoitotahto
Pitkästä aikaa blogi herää kesäloman kunniaksi:
Ajatuksena kirjoittaa hoitotahto. Olen usein miettinyt hoitotahdon kirjoittamista ja sellainen on ehkä joskus ollutkin. Itsekään en tiedä, mitä kirjoittaisin eli jännityksellä tajunnanvirta käyntiin. Tiedän vain, mitä haluan.
Tämän hoitotahdon julkaiseminen on tietysti rohkaisuksi kaikille, joilta se puuttuu. Omakannassa on paras paikka, sinne luon lyhyemmän version tämän leppoisan jutustelun lisäksi.
Niin kuin tiedämme, onnettomuudet ja sairastumiset yllättävät. Eletään pitkä elämä hoitotahtomme kanssa, se luultavasti pidentää ikää. Näin terveenä voi unelmoida siitä, ettei joudu hoitokoteihin ja vuodeosastoille. Sitten eräänä päivänä kohtalo tekeekin ratkaisut puolesta, ei odottele tai kysele. Tekstini käsittelee ehkä enemmän hoivakodissa asumista kuin äkkikuolemaa tai onnettomuuden jälkeistä tilaa. En tässä vaiheessa toivo päätyväni asumaan muualle kuin kotiin, mutta pidän sitä tavallisena vaihtoehtona. Niin käy useille ihmisille. Toivon, että minua ei pidetä kotona velvollisuudentunnosta silloin kun hoitamiseni tuntuu kohtuuttomalta taakalta. (Seuraavat jutut voivat palvella hyvinkin kotihoitoa.)
Omainen: sinä voit väsyä minuun. Voit kokea vihan tunteita, ahdistusta, katkeruutta, pelkoa, sanattomuutta minua katsoessasi. En ole sinulle kiitollinen, huudan ja haisen hoitopaikalleni. Saatat ahdistua hoitopaikkani hajuista ja äänistä, asuintovereistani, jos asustelen hoivakodissa. Haluan tässä vaiheessa sanoa, että saat huonoa omatuntoa tuntematta väsyneenä ajatella: kuolisitpa pian, olisitpa hiljaa. Näitä ajatuksia tulee silloin kun tilanne on vaikea ja niitä pahimmillaan katuu ja suree pitkään. Olen seurannut äitini kuolemista alsiin ja isäni kuolemista syöpään. Muitakin kokemuksia on, niitä en turhaan erittele. Ajatus vain: ymmärrän. Parantumattomasti sairaan, kärsivän ihmisen kanssa oleminen, käy joskus raskaaksi. Haluaisi paeta sieltä, missä ahdistaa. Ajattele kaikessa rauhassa näitä ajatuksia ja puhu tai kirjoita niistä. Ei välttämättä minulle suoraan. Älä taivu kohtuuttomiin pyyntöihin, joita ymmärtämättömyydessäni latelen. Yritä kuitenkin kääntää aggressioitani myönteiseen. Monestihan kiukuttelemme yksinäisyyttämme, vierasta paikkaa, kipuja tai oman elämänhallinnan menetystä. Kun mitään ei voi päättää. Mihinkään ei pääse ja ikävä on.
Toivon, että kohdallani kiinnitetään erityisesti huomiota kosketukseen ja otteisin. Olen jo nyt herkkä kärsimättömyydelle ja vihaisuudelle. Kiinnitä huomiota ympäristöni äänimaailmaan. En halua olla kovien äänien ympäröimänä. Haluan, että äänet suojelevat minua. Pelkään äkkipikaisuutta minua hoidettaessa. Kuulovamman takia väsyn ehkä nopeammin taustameluun ja säpsähtelen helposti.
Haluan syödä silloin kun syön. Hoitopaikka/kotihoito voi vapaasti jättää minulta lämpimiä ruokia väliin, jos syöminen on hankalaa. Olen aina ollut pienten annosten syöjä. Pelkään syöttämistä. Toivon, että minulle annetaan mieleisiä syömisiä ja juomia. Pelkään, että joku sortuu kanssani sellaiseen ”juhlapäivinä tai viikonloppuna sitten, kyllä pitää syödä kunnon ruokaa. Ei erivapauksia-ajatteluun. ”
Ei. Haluan avuttomassa tilassa ollessani syödä herkullisia juttuja joka päivä. Toivon, että minulla on sen verran säästöjä, että minulle voi tuoda esimerkiksi ravinnejuomia ja hedelmiä, korvaa surutta minulle epämieluisia ruokia näillä. Olen aina pitänyt ruisleivästä, ruokaa voi huiputtaa minulle, laittamalla sitä leivän päälle, vaikkapa kastiketta ja salaattia. Pidän pitsasta, lämpimistä voileivistä, fajitaksista, smoothieista, juustosalaateista, vähärasvaisesta AB-piimästä, rasvattomalle yökkään. Luultavasti syön mielelläni marjaisia jälkiruokia, jogurtteja ja hedelmiä. Juon mielelläni Vichyä, haluan usein punaviiniä: Laita siihen loraus vettä. Juon myös alkoholitonta viiniä ja alkoholittomia siidereitä. Voi olla, että nämä ovat vaikeita ruokia, sovella, keksi jotain, miten syömiseni sujuu vauhdikkaammin kuin ison peruna-annoksen syöttäminen. Älä syötä vauhdilla ja unohda peruna ja riisi ja valtaosa puuroista. Seuraa, mitä syön mielelläni. Omaiselta toivon: kysy, miten syön. Jos vastaus on, että olen hankala, toivon, että mietit, miten tilannetta voi muuttaa. Tiedän, että tilanteita voi useinkin muuttaa hoitopaikassa, kiireessäkin. Silloin kun on kiire kannattaa pysähtyä. Toivon, että annat omaisena positiivista palautetta hoitopaikalleni, älä kaada omaa turhautumista henkilökunnan niskaan. Inhimilliset tekijät vaikuttavat, mutta toivon, että heihin suhtaudutaan hyvin. Jotain voi tehdä. Jos se on mahdollista, toivon, että minulle hankitaan jotain kautta ulkoilumahdollisuutta. Ei niin, että tämä kaatuu lähiomaisten niskaan kuitenkaan.
Kontrolloikaa usein, vaikutanko surulliselta syödessäni. Haluan olla onnellinen syödessäni. Minulla on historiani. Sairaana haluan syödä paineetta. Herkuttelija olen. Napostelija olen.
Anna minun torkkua aamuisin pitkään, jos haluan. Pidän hiusten laittamisesta, hieronnoista, jalkahoidosta, mekoista. Järjestä minulle olosuhteiden salliessa näitä jopa viikottain, joka päivä jotain. En tässä vaiheessa pysty arvioimaan, minkälainen taloudellinen tilanteeni on, mutta jotain voi varmasti tehdä esim. jalkahoitoja/hiusten laittamista kohtalaisen usein. Enemmän AB-piimää ja smoothieita, vähemmän perunoita, olkoon kirkas ohjenuora. Rauhallista ja lempeää kohtelua, erityisesti silloin kun minua hoitavalla on huono päivä. Hidasta silloin kun sinua hermostuttaa. Epäilen olevani perso kehuille. Hyödynnä tätä ja hengittele syvään. Yritä hymyillä minulle.
Tykkään paljon pitää jalkoja ylhäällä. Tutkailkaa, elääkö minussa sohvamakoilija, jollainen olen ollut. Hyviä, mukavia kalusteita toivon, jos istun päivät. Jalat pitää saada nostettua. En ole istunut koskaan jalat alhaalla kotioloissa eli epäilen sen olevan kauhun paikka loppuun asti. Pyörätuolissa kiinnitä huomiota jalkatyynyihin, teemana on, jalat vähän ylös. Olen loikoilija. Pelkään pöydän vieressä istuttamista. Tarkista, pidänkö edelleen automatkoista ymmärryksen vähetessä. Haluaisin tuoksua hyvältä. Ei hajusteita, mutta vaikka Vitalis-rasvaa ranteisiin, erityisesti, jos asun kotona, tuoksu ei varmaan haittaa. Hoivakoti- olosuhteissa haluaisin tuoksua hiukan jollekin, jos se ympäristölleni on mahdollista. Ehkä yöksi voi laittaa hieman Bepanthenia tai mitä vaan, jossa pieni tuoksu, joka tarttuu minuun. Haluaisin tuoksua ihan vähän saattohoidettavanakin. En välitä hajuvesistä. En kuitenkaan haluaisi olla laitostuoksuinen.
Kuuntelen mielelläni pitkiä radio-ohjelmia, kirjojakin, musiikkia. Varmista, että tämä on mahdollista, kuunteleminen. Olen tykännyt vesijuosta ja kävellä. Jos mahdollista, niin vie minua kävelemään metsään tai jos olen toimintakykyinen, jonkinlaista vesikävelyä voisi järjestää. Pidän museoista. Saatan olla tyytyväinen pyörätuolissa museoreissulla. Kokeile, viihdynkö bussissa tai junassa. Määränpäällä ei ole väliä.
Puhu minulle kuin ymmärtäisin. Kosketa minua kuin ymmärtäisin. Älä ota painetta minun luonani käymisestä. Soita, jos tuntuu siltä tai kirjoita viesti. Hoitohenkilökunta varmaan lukee. Lähetä haluamallasi tavalla videoita tai vaikka kodin ääniä. Toivon, että läheiset eivät ota paineita käymisestä. Ihan yksin en välttämättä haluaisi olla, mutta epäilen nauttivani saadessani kuunnella kevyttä jutustelua huoneessani. Arvioikaa sitten erikseen, ahdistunko. Olen koko elämäni arvostanut kirjoittamista kommunikoinnin välineenä, niin epäilen nauttivani viesteistä loppuun asti.
Kipulääkettä toivon käytettävän niin että varmasti riittää. Toivottomassa tilanteessa toivon oloni tekemistä mahdollisimman hyväksi. Lääkärit päättäkööt. Elämää ei tarvitse pitkittää keinotekoisesti, jos toivoa ei ole. Jos tilani korjaantumiseen on perusteita, saa kokeilla mitä vaan. Jos kokeilu ei tuota tulosta, luopukaa hyvillä mielin. Lyhytaikainen elämäni piteneminen ei kiinnosta minua, ei toimenpiteitä, joilla saadaan lyhytaikaista elämän pidennystä. Toivon, että en ole peloissani. Tähän toivon kiinnitettävän huomiota lopussa.
Hautajaisista minulle ei ole mielipidettä. Niitä ei tarvitse pitää lainkaan. Jos niitä halutaan pitää, käy sekin. Loistavasti käy sekin, että ei ole minkäänlaista tilaisuutta. En kuulu kirkkoon. En välitä kuitenkaan siitäkään, jos joku haluaa rukoilla puolestani. Tärkeää on kuitenkin, ettei kukaan rukoile sänkyni vieressä kuolemaa tehdessäni. En halua olla samassa tilassa, jossa seurakunnan tilaisuuksia.
Epäilen, että läheiseni kokevat kirkko-hommat vaivaannuttavina, joten mukavasti sopii, ettei siunata eikä lauleta virsejä. Ei myöskään addresseja. Minua saa mieluusti muistella kuuntelemalla vaikka kotona musiikkia. En kiellä tilaisuuden järjestämistä, jos sellainen tahtotila on. Minut saa haudata, mihin haluaa. Joudun myöntämään, että tässä vaiheessa en ole ihan varma, haluanko tuhkauksen vai arkkuhautauksen. Tuhkaus sopii hyvin. Olkoon se lähtökohta. Tuhkiani ei saa sijoittaa omistamalleen tontille. En halua myöskään sotkemaan meriä tai vesistöjä. Joku yleinen paikka käy hyvin tai jos kokee yksityisemmän paikan kivaksi, antaa mennä vaan. Haudallani ei tarvitse käydä, jos ei halua. Ei tarvitse miettiä, onko vienyt kynttilöitä tai kukkia. Mikä tahansa hautausmaa sopii muisteluuni, itse pidän hautausmaista ja toivon tänäkin kesänä pääseväni hautausmaalle kävelemään. Voin hyvin muistella läheisiäni millä tahansa hautausmaalla, niin voi myös minua muistella missä vain. Tai olla muistelematta.
Jos minulta halutaan elimiä, käy sekin.
Tuskinpa perintöä jää, mutta isäni aina toivoi, että kunpa jälkipolvet eivät riitelisi mistään ja hän oli hyvin tyytyväinen, kun asiat menivät vielä hänen eläessään sovussa. Tiedämme, että pienetkin asiat voivat aiheuttaa suvuissa riitaa. Mistäpä voi tietää, jos saa vaikka lottovoiton? Lupaan näin tapahtuessa jakaa sen jo eläessäni, jos en sitten kuole matkalla Veikkaukseen.
Tätä kirjoittaessani en ole pohtinut resursseja tai kaikkia mahdollisia esteitä. Onneksi en tiedä tulevaa.
Kissanvaatteissa
Onkohan toi meidän kissa ainoa Suomessa, jota kutsutaan vaatehuoneeksi? (10v.)
esim. vaatehuone ei ole nyt lähdössä ulos!
(taustana kissan nimi Simo ja Youtubestakin yhä löytyvä mainos, Simo on kantanut ylpeydellä lempinimeään)
Miten ne kalat oikeastaan tapetaan? (2016)
– Kun kala saadaan, niin miten se tarkkaan ottaen tapetaan? (9v.)
…
Joskushan on luultu, että kala ei tunne kipua tai että sillä ei ole väliä. Joskus luultiin myös, että pikkuvauva ei tunne kipua… Tuotakin vastausta joutui vähän miettimään. Joutuu nyt itsekin vähän selvittelemään tätä kalan lopetusteemaa, keksin nopeasti, että kalanviljelijät varmaankin (toivottavasti) välttelevät tarpeetonta kipua, mutta meistä harrastelijoista en ole ihan varma… Kyllähän niitä ongitaan ”turhan päiten” onkimisen riemusta. Ei pelkästään välittömästi ravinnoksi.
Zz Topin keikka odottaa…
9v. Käyttää Wikipediaa ahkerasti. Hakee esim.kirjailijoiden/ muusikoiden kotikaupungit. Ja muistaa kaiken.
Ja arvioi itseään hyvin kriittisesti jalkapallossa. ” Hyökkääjänä mä vasta huono olenkin…”
– Missähän se mun hattu on?
– Onhan sulla se lippiskin.
Säälivä katse
– Diablon lippiksen voi laittaa Diablon keikalle, Zz Topin keikalla käytetään Zz Topin lippistä.
Kenraaliharjoitus
9v. On jo vähän jännittynyt, kenraaliharjoitus huomenna, ja itse esitys ylihuomenna. Liput 2e. 🙂
– Se meidän draamaohjaaja muistuttaa sua ( 9v.)
Hmmm. Kai tämä oli kohteliaisuus. Pitäisiköhän vaihtaa alaa?
☆
Teatteri Siperia hyväksi taas kerran todettiin…
( Toinen katse)
Mukana oli myös kehitysvammaisia näyttelijöitä. Tätä ei kerrottu etukäteen
Ja hyvä niin.
Näyelijät
Kulkivat yleisössä ja kehuivat ihmisten vaatteita…
” Sulla on kiva paita”
Eräs näyttelijä oli lapsena miettinyt, miksi downin syndroomaiselle tädille puhuttiin aina kuten lapselle. En tiedä, oliko tositarina, mutta näytelmässä kuvattu vaikeasti reumaattinen ihminen oli kokenut ärtynyttä kohtelua julkisissa liikennevälineissä, kun hän taas teeskenteli vaikeaa cp-vammaa, hän muuttuikin tyystin näkymättömäksi kanssaihmisille.
ja Fedja setä – esitys oli loistava…
Ahmed Ahneen jäljillä
Ei mulla tänään ollut mitään draamaohjausta koulussa. (9v.)
– ai, mä luulin (äiti)
– mullahan oli tänään sanataidepaja…
– Mikäs eilen sitten oli?
– no tietysti sitä animaation tekemistä.
Draamapaja oli jo sitä edeltävänä päivänä.
– Oliko näissä kaikissa eri tyypit ohjaamassa?
– Oli.
Hyvä, Suomen peruskoulu! 9v. on ollut aivan liekeissä ja äitikin kuunnnellut niin pitkiä tarinoita liittyen tähän sanataidejuttuun, animaatioon ja näytelmäharkkoihin.
9v. on posteljooni Fedja-setä näytelmässä ja tykkää. Itse kirjahan oli hänen mielestään tooosi tylsä. Avautuu näköjään näytelmänä.
9v. on näytelmässä ja animaatiossa posteljooni Petskin.
Sanataide: oli ihmiskettu, jonka nimi oli Hopkot-porkkana. Sen luokse tuli elävä Tupsutin, joka kertoo, että Karkkikäärme on vahingossa tuhonnut yöpäivämetsän auringon. Siellä on aina yö, koska päivä ja yö ovat samaan aikaan. Hopkot-porkkana lähtee Tupsuttimen kanssa uimarannalle päin. He tapaavat Popparikeijun vesiputouksen luona. Popparikeiju kertoo, että heidän pitää mennä Mansikkavuorelle ja herättää Lakritsi-lohikäärme. He tapaavat mansikkavuorella Quix-menninkäisen, joka kertoo, että Lakritsi-lohikäärme on nukahtanut ja että heidän pitää löytää Lumottu Herätyskello…
Jokainen kirjoittaa tästä lisäksi omat pidennetyt versionsa, jossa esiintyy sitten jokaisen keksimä hahmo. Sellaista Sanataidetta.
Kirjastosta lainasimme Sherlock Holmesia 9v.lle sekä ”Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin” äidille.
Pakko kai vetää pari Sherlockia itsekin, jotta poistuu omalta aikuisen lukemismukavuusalueelta kuten Ahmed Ahnettakin.
Mies hukassa ym. (2016)
– koulussa piti kertoa kolme asiaa joululomasta ( 9v.)
– no, mitä sä kerroit?
– noo, ensinnäkin, että korvat särkyivät, kun mun isä katsoi jääkiekkoa, uutenavuotena naapuri hukkas miehensä ja sain joululahjaksi sellaisen buldogin.
Hyvä, kun jää näitä lämpimiä, jouluisia muistoja♡
Ja mitä niistä raketeista.
(Naapurikin löysi ukkonsa)
☆
Elämäni paras uusivuosi( 9v.)
Oli sellainen, kun mökillä tuli putkirikko ja vettä pulppusi sisään… Sitä on muisteltu monet kerrat. Ja hyvin se uusivuosi silloin menikin.
Jokaiselle hyvää uutta vuotta… Parempaa kuin viime vuosi… (tammikuu 2016)
vuoden ensimmäinen kulttuurielämys tulossa Star Wars- elokuva... (on varmaan sulle vähän liian rankka kommentoi muu perhe niin kuin varmasti onkin, olosuhteiden pakosta lähden mukaan ja kyllä hieman kiinnostaakin toteutus, miekkahommat eivät kyllä ole sorvattaren juttuja)
-älä kasva tosta enempää, pysy aina tollasena 9-vuotiaana… (isi)
– se on luonnonlaki, että ihmiset kasvaa (9v.)
– pese munkin hampaat (isi)
– mä en tienytkään, että munkilla on hampaat (9v.)
hahhah hohhoh hehehehe hihihihhih hohohhohhoh huhuhuhuh, höhhöhhöh..
JA STAR WARS oli HYVÄ JA MUKAANSATEMPAAVA.
Meni tunteisiin, vaikka aihepiiri hyvin kaukana siitä , mikä periaatteessa kiinnostaa… Miekkakohtaukset inhimillisen pituisia, ei tullut uni tai muussakaan taistelu/tappamishommassa… Sopivasti kaikkea. Elokuvateatterissa oli hiljaista. Viimeinen pari minuuttia olisi voinut olla vielä parempi, mutta annettakoon anteeksi. Harvoin tempaudun mukaan, mutta nyt kävi niin, samantasoisesti kuin Poikateatteri Sällit suhteen viime kesänä…
Jouluna
on hyvä olla korkeassa kuumeessa…
Tai paria päivää ennen…
kuten blogin kirjoittaja.
Voi katsoa ympärilleen ja todeta ohhoh
kylläpäs palelee ja särkee.
Burana on hyvä kaveri.
Burana-tonttu ja huopatonttu johdattelevat joulun tunnelmaan
9v. toteaa, onpas kivaa, kun kohta on jouluaatto…
On se kivaa. Hyvää joulua kaikille!
Ohhoh , ja hups hups kaikille niille asioille, joita piti tänään tehdä.
(Hanskat kädessä ja suusuojus naamassa voi tehdä hyvin piparkakkutaloa, vaikka huomenna tai joulun jälkeen… )
– kyllä sä voit paistaa niitä kalapuikkoja mulle myöhemminkin, jos et nyt jaksa. Mulla on kyllä kova nälkä, mutta vähän ajan päästä käy hyvin. ( empaattinen 9v, joka toivoi kalapuikkoja iltapalaksi, omasta sairaudesta/paastoamisesta selvittyään, onkin maistunut monenlainen syötävä. 9v.sai kyllä kalapuikkonsa )
– noi pojat kiroili kyllä aika paljon (9v. bussissa, takana kaksi nuorta henkilöä käytti ”vittu”-sanaa kiitettäväst)
SE NUORISO, voivoivoivoi
9v. näkisi mielellään myös ”spagaattimiehen” bussissa, mutta niin hyvä tuuri ei ollut.
tehkää ihmiset spagaatteja bussissa, se on hauskaa. ja hienoa.. (Varsinkin kun tekijänä on keski-ikäinen, farkut jalassa oleva mies)
Joulutarina
– Mitä ihmettä teette täällä?
Olette olleet jo neljä tai viisi tuntia tuntia ja tulostatte vielä paperia! Menkää kotiinne tulostamaan. Työvoimatoimiston koneet ovat kaikille yhteisiä. Niillä haetaan töitä! Oletteko edes työtön? Näyttäkää todistus.
Lämmittely-ja ajanviettopaikkoja on muuallakin! Jos ette ole sattuneet huomaamaan…
– En minä ole työtön.
– Ette ole työtön? Anteeksi nyt, oletteko sattuneet seuraamaan kaupungin ja koko Suomen työllisyystilannetta ja kuinka meitä työvoimatoimistojen virkailijoita haukutaan. Täällä pitäisi auttaa cv: n teossa ja vastata puhelimeen, taikoa ihmisille työpaikkoja ja rahaa, suit sait sukkelaan, jos pitää odottaa kymmenen minuuttia puhelinaikaa, niin huudetaan, ja sitä henkilökohtaista palvelua, sitä peräänkuulutetaan… Jokaisen pitäisi saada henkilökohtaista palvelua, tosin jos sitä saa, sekään ei kelpaa! Ja te, Te olette täällä, roikutte koneella ilmaiseksi ja tulostatte sivutolkulla paperiakin, ilmaiseksi tietenkin, kuinkas muuten! Saatte maksaa nuo tulosteet. Kutsun vartijan, jos ette lähde. Luulin, että olette kunniallinen ihminen ja haette töitä tai vaihtoehtoisesti joku tänne pakotettu onneton pitkäaikaistyötön tai pitkämatkalainen. Siksi en puuttunut asiaan.
Mitä, hyvänen aika, nuo sitten edes ovat?! Tuossahan on jo valtava pino paperia. Anteeksi nyt!
– Niin on.
– Ei mitään muuta sanottavaa siis?
”Niin on”, sekö riittää teidän mielestänne selitykseksi notkua täällä ja tulostaa… Minä vielä ymmärrän, kun joku huijaa yhteiskuntaa sen verran, että tulostaa yhden tai kaksi paperia. Nauraa tyytyväisenä, kun sai varastettua ilkeältä työvoimatoimistolta paperia ja mustetta. Voi mennä kotiinsa syömään roiskeläppäpitsaa tyytyväisin mielin. Voitti yhteiskunnan! Kukaan ei huomannut, pölli vielä kynänkin kaupan päälle ja vessapaperirullan vessasta! Sen minä vielä ymmärrän. Tajuan katkeruuden, kaikki vihaavat tänne tulemista, jos joku lentää ulos 10 vuoden jälkeen, harmittaahan se. Tai sitten, jos haluaa viettää laatuaikaa kotona, nostaa sitä korvausta kaksi vuotta ja täältä meiltä häiritään, esitellään tyhmiä ratkaisuja. Sanokaa nyt jotain ennen kuin kutsun vartijan! Saatte kaivaa kolikoitanne.
– Tämä ensimmäinen on kirje yksinhuoltajaäidille, kirjoitin sitä monta sivua, koska halusin kertoa hänelle paljon: hän on yksin nyt ja lapset ovat pieniä. Miettii, miksi erosi ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin… Missä voisi säästää? Kirjoitin hänelle, että ei ennenkään onnellisia oltu, silloin ei vain erottu, siinä on suuri ero. Ei kenenkään tarvitse olla onneton koko elämäänsä.
Ja hän on hyvä sellaisenaan. Hän osaa hoitaa lapsiaan paremmin kuin kukaan muu sillä hetkellä. Ja hän on kaunis. En tunne häntä, mutta tiedän sen. Hän, ja se hänen vihaamansa exä ovat hienoja ihmisiä, ei heidän tarvitse sitä toisilleen koskaan sanoa, mutta niin se on tässä elämän kulussa.
Sitten tässä on kirje yksinäiselle vanhukselle vanhainkotiin. Sellaiselle, jota kukaan ei käy katsomassa. Paitsi ehkä jouluna, joku tuo joulukukan ja suklaarasian, joulukorttikin voi tulla edullisella postimerkillä. Kirjoitin hänelle, että ne hänen muistonsa ovat tärkeitä ja varsinkin se on tärkeää, mitä hän ei muista ja mitä muut eivät jaksa kuunnella. Kirjoitin hänellekin, että hän on kaunis. Näen hänet kohdussa, vauvana, lapsena, nuorena, aikuisena ja vanhuksena… Ja aina hän on ollut kaunis, oli hän sitten mies tai nainen. Ne, jotka eivät käy katsomassa, haluaisivat sisimmässään, mutta eivät osaa. Eniten ihmiset jättävät käymättä, koska eivät osaa olla sellaisissa paikoissa, haistaa sellaisia hajuja, kohdata vanhuutta, ymmärtää olevansa kohta samassa jamassa, marssimassa kohti kuolemaa päivä päivältä ja sitä ennen laitoshoitoa… Ihmiset eivät osaa puhua luontevasti varsinkaan muistisairaalle, kivuliaalle tai katkeralle. SIksi he eivät käy.
Tässä on kirjeitä muillekin yksinäisille. Useita niitä varten, jotka tuntevat olevansa ulkopuolisia ja yksinäisiä omassa elämässään. Niille, jotka ovat yksin jouluna. Joko yksin ison porukan keskellä tai sitten ihan konkreettisesti yksin.
Kirjoitin myös pitkäaikaissairaalle. Hänelle, joka makaa kahlittuna sairaalasänkyyn vuodeosastolla ja odottaa, milloin joku vaihtaa vaipan tai syöttää mitäänsanomattoman vellin, juottaa kahvin nopeasti. Arvaat varmaan, että kerroin hänellekin, että hän on onnistunut elämässään riippumatta siitä, mitä hän on työkseen tehnyt. Sairaanakin hän on kaunis, jos hän haluaa, hänen pitäisi saada joka päivä kirje. Pitkä kirje, jossa käsitellään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tai sitten yksia asia. Sehän meille on tärkeää, yksi asia.
Tässä on myös kirje koulukiusatulle. Sellaiselle, jota on kiusattu rankasti ja joka kärsii siitä vielä aikuisena. Ja erityisesti sellaiselle, joka ymmärtäää vasta aikuisena olleensa koulukiusattu tai missä muussa tahansa paikassa kiusattu. Hänelle, joka kesti lapsuutensa tai nuoruutensa pystypäin. Tai sitten vähemmän pystypäin. Hänelle, jonka reppu sotkettiin ja bussissa ei voinut mennä kenenkään viereen. Kukaan ei halunnut parikseen.
Kirjoitin myös kaikille kiireisille. Niille, joilla on aina kiire. Voi olla, että he eivät ehdi lukemaan kirjettä, mutta ei se mitään. He saavat sen kuitenkin. He saavat lukea rivi kerrallaan, päivässä yksi rivi. Jos on liian tylsää, voi hypätä suoraan viimeiselle riville tai käskeä sihteerin lukea. Tai silmäillä pääkohdat. Tehdä tiivistelmä ja pitää siitä puhe: Hei, minä sain kirjeen tuntemattomalta.
Kirjoitin kaikille työttömillekin. Se sopii tämän paikan ilmapiiriin. Luulen, että heitä harva lohduttaa tai kannustaa. Kirjoitin niille, jotka ovat ollet kauan työttöminä ja niille, jotka ovat olleet vasta hetken. Kirjoitin niille, jotka ovat saaneet potkut, jostain missä olivat kauan töissä. Ja niille, joilla on potkujen uhka koko ajan. Heille, jotka ymmärtävät olevansa työuransa päätteeksi rasite. He arvostivat omaa työtään ja sitten sitä ei enää tarvita.
Kirjoitin kaikille lapsille. Erityisesti heille, joita kirjeet eivät kiinnosta yhtään. Heille, jotka pettyvät, kun kirjeessä ei ole rahaa tai elokuvalippuja.
Kirjoitin kaikille narsisteille. Heidät vain tuomitaan. Ehkä he nauttivat kirjeestä, koska se saa heidät tuntemaan itsensä tärkeäksi. He tietävät sen jo, mutta ei se mitään. He voivat tuntea olonsa vielä tärkeämmäksi. Sitä minä toivon. Lisää tärkeyttä heidän elämäänsä.
Kirjoitin kaikille heille, jotka kokevat, että heidän työtään tai kotonaoloaan ei arvosteta. Kirjoitin omaishoitajille, kotiäideille ja koti-isille, sukupuolensa vaihtaneille ja sitä suunnitteleville.
Kirjoitin myös kaikille menestyjille. Millä mittarilla tahansa menestyjille. Kirjoitin kaikille turhautuneille. Tässä elämässä turhautuu. Kirjoitin kaikille miehille, jotka luulevat, että miehet eivät nalkuta tai puhu selän takana pahaa. Kirjoitin kaikille naisille, jotka eivät ylene urallaan.
Kirjoitin kaikille kalastajille. heille, jotka kalastavat päivästä päivään. Kirjoitin kaikille värityskirjojen värittäjille, jotka värittävät zeniä elämään. Kirjoitin kaikille parvekkeella tupakoiville. Kirjoitin kaikille kielenhuoltajille, jotka itkisivät näitä lukiessaan välimerkkien käyttöä ja kömpelöitä lauserakenteita. Minulle opetettiin koulussa, että lähitulevaisuudessa pitää kovata sanalla pian. Kirjoitin joka kirjeeseen pian. Se on hyvä sana, pian.
Siksi minulla on paljon kirjoitettavaa ja tulostettavaa. Luulen, että en saa tänään kaikkea kirjoitettua. Minun pitää lukea nämä vielä uudestaan ja miettiä, mitä voisin lisätä. Voihan olla, että kiireessä unohdan jonkun tai unohdan kirjoittaa jollekin tärkeän asian… Ei ole helppoa löytää oikeita sanoja jokaisesta asiasta. Minä yritän kuitenkin. Tulin tänne työvoimatoimistoon, koska täällä saa tulostaa ilmaiseksi ja hyvät koneet. Saan olla rauhassa ja katsella ihmisiä ohimennen. Muuten olisin mennyt kirjastoon. Kirjastossa ei näe kuitenkaan sellaista kiirettä ja stressiä kuin täällä. Voisin kirjoittaa myös rautatieasemalla, mutta käsialani yksilöisi minua. Tekisi minusta ihmisen jonkun silmissä. En olisi tuntematon.
– Miten ihmeessä te löydätte ihmiset? Mistä saatte osoitteet?
– Minä jaan nämä vastaantulijoille. Pyydän jokaista viemään kirjeen sellaiselle, joka sitä tarvitsee.
– Miten muka tiedätte, että niitä ei heitetä roskiin?
– Ei sillä ole väliä.
– Hirveä työ, ja sillä ei ole väliä?
– Todellakin.
– Aiotte siis kirjoittaa näitä kirjeitänne täällä meidän koneellamme ja tulostaa yhä edelleen? Mistä tiedätte, mitä ventovieras haluaa kuulla? Eikö sitä paitsi ole naurettavaa väittää jokaista kauniiksi ja viisaaksi, menestyneeksi ja ties mitä? Eikö hän pidä sitä loukkauksena? Tai imarteluna. Kai nyt jokainen tajuaa, jos saa silmiensä eteen valhetta. Jokainen epäilee kirjettä jonkinlaiseksi rahanpyyntökeinoksi.
– Ei. Kun hän avaa kirjeen, hän huomaa, että edessä on pitkä kirje, jossa ei pyydetä mitään. Hän luulee saavansa sen tuojalta. Vaikka tuoja kertoisi olevansa välikäsi , saaja rinnastaa kirjeen sen hänelle tuoneeseen henkilöön. Ja kun hän lukee jotain kaunista itsestään, hän alkaa hymyillä. Silloin hänestä tulee kaunis. Ja menestynyt. Koko päiväksi. Kirjeessä ei ole mitään yhteystietoja. Ei hän saa koskaan tietää, kuka kirjeen kirjoitti. Hän muistaa henkilön, joka kirjeen toi. Se on tärkeää. Jos henkilö jättää toimittamatta kirjeen ja heittää sen roskiin, hänessä jää elämään ajatus kirjeestä tarvitsevalle. Silloin riittää se ajatus. Roskiinheittäjän ajatus. Hän miettii seuraavat kerrat roskia viedessään sitä kirjettä, olisiko se kuitenkin pitänyt viedä perille. Ja lopulta hän menee katsomaan jotakuta.
– Minä en ymmärrä teitä kunnolla, mutta viehätätte minua. Jatkakaa sitten kirjoittamistanne, olen kuin en olisi huomannut teitä. Vaihtakaa huomenna työvoimatoimistoa, niin teitä ei tunnisteta. En voi päivästä päivään katsoa sormien läpi tolkutonta paperinkäyttöä. En osaa tuomita toimintaanne täysin turhaksi. Se on vain sellaista, mitä ei tehdä. Ei kukaan tee tuollaista. Poikkeatte normista.
– Olen ajatellut kirjoittaa näitä kirjeitä joka kaupungissa.
– Koska te oikein lopetatte tuon kirjoittamisen?
– En tiedä. Sitten, kun olen valmis.
Henkilö kerää kirjeet kassiinsa ja kävelee ulos työvoimatoimiston ovista.
Virkailija katsoo miettien hänen peräänsä. Tässä maailmassa on paljon irrationaalista. Kai tuo sitten on lievimmästä päästä hän pohtii. Sitten hän huomaa kirjeen pöydän reunalla, joka on osoitettu työvoimatoimiston virkailijalle.
Hän avaa kuoren ja alkaa lukea. Hän lukee ensimmäisen, toisen ja vielä kolmannen kerran. Ihmettelee, miten ventovieras tiesi kaiken hänen elämästään. Sen kaiken, mikä on tärkeää. Sen, miltä hänestä tuntuu. Mitään pois jättämättä.
No niin, jouluksi vähän hempeää…
Jossain päin oli sellainen kampanja syksyllä, että kerättiin kirjeitä yksinäisille. Muistaakseni kotihoito toimitti niitä kohteisiin ja arvioi tarvitsevat henkilöt. Se oli mielestäni kaunis ajatus. Kirjeet kirjoitettiin nimenomaan ilman mitään yhteystietoja.
sorvatar 