Lasi
kaunis elementti
niin kuin ihminen
rikkoutuu helposti
tahtomattaan
Tuhoutuuko se?
Kasvaako rikotusta vahvempi?
Haluaako se edes parantua?
Onko helppoa antaa periksi, unohtaa rakkaus?
Miksi me elämme?
Rakkauden vuoksi
Rikotun osa on parantua.
Sitä eivät kaikki tiedä
Onni tulee tekemällä
Rakkaus ei
haihdu.
Ei saa rikkoa lasia enää.
Tällainen löytyi vanhasta kansiosta v.2000 kirjoitettu… Laitetaanpa tänne, vaikka en varmaan tällaista nykyisin kirjoittaisikaan… )
Tai kukapa tietää.
Joku elää
joku kuolee
joku sairastaa
joku on terve
joku miettii
joku katselee katonreunaa
joku katselee ikkunasta elämää
joku kampaa hiuksiaan,
joku vaivaa pullataikinaa,
joku näpyttelee tietokonetta,
joku tanssii alasti,
joku kiipeää tikapuita,
joku rääkkää eläimiä,
joku oksentaa
joku syö lääkkeitä
joku opettaa
joku pakenee
joku jää kiinni ylinopeudesta
joku purjehtii
joku hyppää ruutua
joku kerää elämänsä jäljet
joku muuttaa
joku kehittyy
joku kävelee metsässä
joku syö lihapiirakan
joku vetää lärvit
joku selittelee tekojaan
joku pitkästyy
joku ymmärtää
joku ei ymmärrä
joku istuttaa puun taimen
joku tanssii yöhän asti
joku lennättää leijaa
joku kirjoittaa kirjeen
joku tulee kuuluisaksi
joku ottaa tatuoinnin
joku käy vessassa
joku ei halua kuulla enempää
joku soittaa kitaraa
joku hukkaa avaimet
joku löytää aarteen
joku menee luostariin
joku tekee tämän kaiken yhden ainoan elämänsä aikana ja lukee Charles Bukowskin runosta, ”parvekkeella nalkuttava nainen on enemmän kuin mies voi kestää.”
(tämä on kauan sitten kirjoitettu, löytyipä arkistoista. Varmaan samanlaisella teemalla on muuallakin kirjoituksia, mutta hauskaa tällaista on kirjoittaa, antaa sanojen viedä vaan minnte tahtovat, minne tuuli kuljettaa tai jotain Katri Helenan tapaista…)
Möttösen koira ulvoo
isäntänsä surua
Möttönen itkee miehenitkua
Tähdet loistavat taivaalla
Kuu valaisee Möttösenkin pihaa
Kyllä se tietää, se ihminen
Kyllä se ymmärtää, se ihminen
lokit ja varikset
sorvatar 