MINULLA NIITÄ JUTTUJA RIITTÄÄ,

sanoi kolmevuotias, ja nauroi itselleen…

( Osui naulan kantaan, joku on varmaan hänelle sanonut noin. Lasten mielikuvitukselle voi olla kateellinen.)

(MIKSI OI) MIKSI PURO ON PIENI JOKI, jatkaa samainen kolmevuotias, ja mikä on muuten kaikkein tylsin maa, ja miten maapallon voi liiskata, miksi kukon ääni kuuluu ”anttosauruksen” maailmaan, miksi sarvikuonolla on huono näkö, tappoiko neanderthalin ihminen mammutit, mitä on hiilidioksidi, mikä on kasvinsyöjän ase petoja vastaan, saako kuumaan laavaan astua, ja miksi fossiilit ovat kivettyneet, ovatko ne kuolleita, minä oikeastaan haluaisin, että NAISETeivät kuole koskaan, ja minä en myöskään avaa suutani hammaslääkärissä, tuumii kolmevuotias… Myöhemmin hän lisäsi tähän” kuolemattomat naiset”- ryhmäänsä, että KUKAAN ei saisi kuolla. Tämä aihe on ollut nyt taas vähän sivussa, muistan myös vanhemman lapseni miettineeni tässä iässä näitä kysymyksiä. Hänenkin kanssaan aikoinan käyty  eräs keskustelu on tässä blogissa aiemmin.  Paljon saa vastata, mitä mikäkin syö-kysymyksiin. Ja missä mikäkin elää. Dinosaurusten osalta on välillä haastavaa, mutta kaikille tietämättömille tiedoksi, että stegosaurus on elänyt ainakin Espanjassa ja Yhdysvalloissa, ainakin yhden kirjamme mukaan.  Ja miksi ne lihansyöjät söikään kasvinsyöjiä, ja onkos sitten IHMINEN lihansyöjä…

ERÄS ÄIDIN SUOSIKKILEIKKI on, kun voi maata sohvalla peiton alla, ja lapsi kääriytyy myös peittoonsa, ja sitten ollaan lehtokotiloita. Lehtokotilot kiinnostavat, koska kolmevuotias on kuullut, että niitä voi syödä, ja syödään, ravintolassakin.  Sitten voi  äiti laittaa silmät kiinni ja sanoa välillä JOO. Sujuvasti ollaan välillä laivassa tai junassa, ja äiti sanoo JOO, välillä tarvitaaan kannanotto ollaanko yöjunassa vai ei, Rovaniemelle, Turkuun vai Poriin menossa, näin saa mukavasti leikittyä sen mitä tarvitsee työpäivän jälkeen. Kolmevuotias tulikin juuri kysymään, miten kauppalaiva saattaa upota.  Lisäksi missä laivassa ongitaan, soutuveneessä vai muussa laivassa, kolmevuotias taitaa jo  ymmärtää, että äitiä pitää auttaa  ajottain vaihtoehdoilla…

Väsynyttä keskustelua myöhään illalla:

– minä haluan nähdä Jupiterin (kolmevuotias)

– ei sitä nyt taida näkyä (kymmenenvuotias)

– minä haluan nähdä sen JUPITERIN, MIKSI EN SAA NÄHDÄ JUPITERIA

– kuule, ei sitä nyt näkynyt, katsotaan huomenna, pitäisi olla kaukoputki

– MINÄ HALUAN NÄHDÄ SEN HETI, MINÄ HALUAN SEN NYT, NYT, NYT, NYT , HETI, HETI, HETI HETI HETI

– Ei sitä näy

– YHYYYYYYYYYYYYYYYYYY, HETI, JUPITER, MINÄ HALUAN SEN HETI

Äiti tulee paikalle:

– mennäänpas katsomaan yläkerran ikkunasta, katsopas tuonne täysikuun alle, siellähän se Jupiter näkyy, oho. Tule sinäkin (vanhempi lapsi) katsomaan, huomaatko, että JUPITER TODELLAKIN  NÄKYY TÄYSIKUUN ALLA ERITTÄIN SELVÄSTI. MENIKÖ PERILLE (jos haluat viikkorahasi Jupiterin on paras näkyä hyvinkin selvästi, tässä on kyse nimittäin nukkumaanmenon  onnistumisesta väsyneeellä kolmevuotiaalla, ja JUPITER sitä ei todellakaan pilaa)?

Jupiter on aurinkokuntamme suurin planeetta, viides planeetta aurinkokunnasta lukien, ja koostuu lähinnä nestemäisestä vedystä ja heliumista. Tämä muistakaamme.

Kolmevuotias kertoo, että hän ei pidä mustasta väristä. Hän katselee miettiväisenä paitaani ja kysyy, minkäs värinen tuo sinun paitasi onkaan. Mustahan se, vastaan. Kolmevuotias päätyy kompromissiin: no, minä tykkään silti sinusta, ja tuosta sinun mustasta paidastasi, MUTTA isin mustasta paidasta en tykkää. Koska ne haisevat PAHANMAKUISELLE.