katselin tekstiä hiljalleen

 kuuntelin veden solinaa

 liikenteen huminaa

 Kerran, mietin sitä  itsekin

 kohdatessani

 kesän vihreän nurmen

 talven valkoisen hangen kynttilämeressä

Ja sen hetken kun ääntä ei voi enää muistaa

 Kerran  sielläkin   tuuli  puhui omalla kielellä

 Kuule kaikki me tehdään tämä

 Kun se tytär oli kuin äitinsä

 Eikä edes ollut aie menettää

 Kaikki oli leikkiä  kunnes vakavoiduttiin.

 Sen kirjoituksen nimi oli äiti ja niin se kertoi henkäisten

Löysin arkistojen uumenista tällaisen pikkurikkisen  kirjoituksen. Innoittajana on ollut eräs historiaan vaipunut  blogi, jossa nuori  kirjoittaja kertoi äidistään. Eksyin joskus sinne nuorta itseänikin muistelemaan.