Piha on täynnä autoja.

 

– Kyllä me lähdettiin nopeasti. Ei siinä ehtinyt ovia laittaa lukkoon. Lähdettiin juosten.

 

Jos vielä ehtisi.  Jos olisi jotain toivoa.

 

Miia kokee unenomaisen tunteen auton takapenkillä. Ihan kuin satua. Mitä tapahtuu?!! Mitä pitää sanoa?

 

Mummo itkee pyörätuolissa. Mummolla on vain yksi jalka. Huivi päässä. Ei Miia muista nähneensä mummon itkevän. Häntäkö se itkee?

 

Mummo oli loukkaantunut, kun joku politiikko ei kätellyt. Miksi se ei kätellyt mummoa? Mummo oli sentään 1800-luvulla syntynyt ja pyörätuolissa.  Kyllä sellaista ihmistä pitää kätellä. Ei mummo äänestänyt sitä ehdokasta, kun ei kätellyt. Sanoiko se edes terve, kysyy Miia?

 

Sitä jalkaa ei katkaista, oli mummo sanonut lääkärille. Mitä te tuollaisella jalalla teette, oli lääkäri kysynyt?  Mummon jalka oli ollut mätä. Mihinkähän se  laitettiin, kun se oli katkaistu? Olisiko sen saanut mukaan?

 

Miialta oli lopetettu tutti jo ihan pienenä, kun mummo ei muistanut pestä käsiään jalkaansa koskettuaan. Mummolla oli ollut säärihaava. Ja sokeritauti. Nyt enää yksi jalka, mutta sokeritauti edelleen. Tulikohan säärihaavasta verta? Olisihan Miiakin voinut sitä hoitaa, kyllä hän haavoja osaa hoitaa. Harmittikohan mummoa, kun se ei voinut kävellä?  Miia lähtisi mummon kanssa vaikka minne. Äiti oli käynyt asioilla ja saanut täytekakkua. Eikä Miia päässyt mukaan. Hänkin olisi halunnut kakkua. Minä lähden sun kanssa, lupasi mummo. Mennään yhdessä. Hän lähtisi mummon kanssa.

 

Sukulaistäti  kertoi, että mummo oli aina antanut sokeripalan, jos ei muuta ollut. Silloin joskus ennen vanhaan. Mummo sanoi, että rippikoulun käytyään saa juoda kaksi kuppia kahvia.  Senköhän takia sille tuli sokeritauti, kun  se söi sokeria? Oli mummolla kyllä tekohampaatkin. Mummo pääsi itse yläkertaan, vaikka sillä oli vaan yksi jalka. Hyvää jumppaa, sanoi terveydenhoitaja. Miia meni mummon kanssa mielellään. Toista jalkaa ei saanut käyttää. Piti olla reilu peli. Hän oli paljon nopeampi kuin mummo.  Häntä nauratti, kun mummo jäi jälkeen.  Välillä hän odotti, antoi tasoitusta.

 

-Minä ostan Miialle ison nuken ennen kuin kuolen, lupasi mummo. Kuinkahan ison nuken se oikein ostaa, mietti Miia. Sellaisen aikuisen kokoisenko. Hän oli nähnyt  ison tytön kokoisia nukkeja, sellaisia, jotka istuivat, kun ne laittoi tuolille.  Mitä mummo ostaa muille? Tuvassa oli seinäkello, sen mummo oli ostanutkin. Se piti vetää aina välillä.  Poing, poing, poing, silloin kaksitoista kertaa, kun kello oli kaksitoista. Se oli kuulemma mummon muisto.  Nukkekin on sitten muisto, miettii Miia. Ei hän halua, että mummo kuolee. Salaa Miia miettii, että haluaisi yksjialkaisen nuken. Ei sellaisia saa puhua, sanoo äiti. Miia miettii salaa. Heidi on sen nuken nimi. Sitten, kun hän sen saa.  Sillläkin voi olla diabetes. Hän voi irrottaa jalan. Laittaa sen sitten takaisin. Jos mummokin saa joskus jalkansa takaisin. Valokuvassa näkyy, kun mummolla on ollut kaksi jalkaa.

 

Hän työntää mummoa pyörätuolissa. Mummo on jo rauhallinen, ihan hiljainen. Mummo säikähti. Onneksi se ei kuollut. Sillä on sydänvika.

 

Ihmiset hymyilevät ja naureskelevat, menevät autoihinsa ja lähtevät koteihinsa. Tunnelma vapautuu pihassa. Ei kukaan ainakaan ole vihainen. Miia ei oikein ymmärrä koko asiaa. Mitä tässä tapahtui?  Oliko tämä hänen syynsä? Kun häntä ei löytynyt. Täti on mummon tyttö. Ei se varmaan niin paljon haitannut, kun hän oli mummon tytön luona. Ei hän ollut piilossa. Hän söi kovia pullia siellä. Mutta ne olivat hyviä. Pakastimessa oli joskus täytekakkua.

 

Pelkäsitkö sinä, että susi oli vienyt minut, Miia kysyy?  Susi oli vienyt heiltä vasikoita.

 

-Pekäsin, sitä minä pelkäsin. Mummo vastasi.

 

Miia on tohkeissaan. Jos susi olisi vienyt hänet, olisiko se katkaissut häneltä henkitorven. Poliisit tulisivat ja sitten löytyisi Miia. Makaamassa niin kuin vasikka. Ruumis jäisi jäljelle, kun susi ei välittäisi syödä häntä kokonaan. Ottaisi vaan verta. Loppu jäisi,  sen voisi sitten haudata.  Mummoa varmaan itkettäisi, jos hän kuolisi. Vai tappaako susi vaan vasikoita, mutta erottaako se, mikä on ihminen. Aikuinen on helppo erottaa, mutta jos on lapsi. Jos lasta on helpompi juoksuttaa, lapsi väsyy nopeammin.

 

Ei susi häntä vienyt. Niin hän sanoo mummollekin.

 

Miia oli käynyt kummitädillä. Isä oli ottanut hänet auton kyytiin. Sellaiseen autoon, jossa ei ollut takapenkillä turvavöitä. Peräkonttiin mahtui monta lasta. Joskus heitä oli paljon. Silloin kun mentiin uimarannalle, ja helsinkiläislapsia tuli kyytiin.

 

Mummo ei huomannut, minne  pieni tyttö katosi.

 

Oli soittanut puhelimella kylille.

 

☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆

 

 

Muistikuva kaukaa. Olen ollut 3- vuotias ehkä, kun isä tosiaan otti minut kyytiiin lähtiessään siskonsa luokse käymään. Olisiko ollut kiire vai hajamielisyyttä,  kun hän ei kertonut mummolle… Piha oli tosiaan täynnä autoja, kun palasimme. Kesämökkiläinen kertoi, kuinka he olivat lähteneet  juoksemaan ja tarkkailleet ojanpohjia,  kun naapuri tuli kertomaan, että

” Miia” on hävinnyt… Eikä löydy mistään.  Olin aikuinen, kun hän tätä kertoi, mieleen on jäänyt.

 

Mummo oli pienelle  tytölle rakas ja hänen hyvästeistään, kerron tarinassa ” Prinsessa”.  Susista on joku juttu jossakin myös, susi tosiaan vei meiltä vasikoita ja se oli pienelle tytölle iso juttu. Ja juuri tuo: miksi susi ei voinut syödä kokonaan, kun kerran tappoi. Juoksuttiko se niitä vasikoita, paljonko ne pelkäsivät? Tätä pohti surullinen pieni ihminen,  onko koira turvassa?

 

Tuo täytekakkujuttukin on totta, muistan pahan mielen, kun äidille oli tarjottu kylässä täytekakkua.  En muista, oliko veli ollut mukana. Kuvittelin oikein, miten yksijalkaisen mummon kanssa päästäisiin…   Kumpikaan kun ei ajanut  autoa.Tässä

” täytekakkupaikassa” oli myös sininen kupla:)