– Tämä vaaka näyttää liikaa!

– Anteeksi kuinka, tuota sen pitäisi olla ihan kunnossa

– Tämä näyttää ainakin neljä kiloa liikaa!

– Ei näytä, kuulkaa nyt , minä ymmärrän, onhan tuo luku korkea

– Se näyttää liikaa, tajuatko ihminen, kuinka monta kertaa pitää sanoa!

– Ei se haittaa, muutama kilo, kuulkaa en usko. Lääkäri sitten ottaa kantaa, ja tuota, tässä olisi näitä meidän ohjevihkosia. Haluatteko lueskella odottaessanne? Vinkkejä kevyempään…

– Jumalauta, se näyttää  liikaa, minä en hyväksy, että minun papereissani lukee tällaisia tietoja.

Minä olen kotona käynyt puntarilla ja minä satun tietämään! Söin muutenkin äsken enkä ole käynyt vessassa. Vaatteet päällä vielä, ainakin viisi kiloa vähemmän on totuus

– Anteeksi, luulen, että nuo kalsarit ja paita eivät ihan kiloa paina.

– Ovatko ne painottomia sitten?

– No tuota noin.  Jos haluatte, käykää vessassa, vaikka suihkussakin, ja voimme odotella muutaman tunnin, niin se ruoka ei vaikuta niin paljon enää. Jos vaikka tulette uudestaan myöhemmin.

– Aamupaino se on, joka ratkaisee, enkä enää koskaan käy täällä typerässä vaa` assanne. Kyllä minä tiedän, olette ostaneet halvalla tänne jonkun kiinalaisen mallin eikä ketään kiinnosta ikinä tarkistaa, paljonko se heittää. Mitä väliä, eihän kyse ole teidän painostanne.

– Minä kyllä itsekin olen käynyt siinä

– Juu, mutta, jos se heittää isommissa painoluokissa. Lääketeollisuus, se, se on. Haluatte syytää ihmisille laihdutuslääkkeitä! Ei täällä voi mihinkään luottaa.

– No tuota, ei me kyllä

– Minä en ymmärrä mitä te siitä hyödytte, että syytätte ihmisiä lihavaksi!  Masennuksen hoito on kallista yhteiskunnalle sekin, ja siihen te ajatte.  Eläkkeelle kai sitten. Se on mieleinen ratkaisu ilmeisesti, vaikka ei eläkkeelle nykyään kukaan pääsekään.

– No, voimmeko mitata vaikka vyötärönne, voin merkata sen papereihin.  Se voidaan huomioida. Se kertoo enemmän kuin paino.  Lääkäritkin…

– Mittanauhoja ei tarvita, tiedän itse vyötäröni eikä teidän tarvitse tulla yhtään lähemmäs sorkkimaan!

– Ei  kukaan halua teitä syyllistää, ihan totta. Painatte sen minkä painatte. Täällä on nähty paljon painavampiakin,  ja normaalipainoisillakin voi olla vaikka mitä sairauksia. Ei meidän asiamme ole teitä huijata tai painostaa. Olette se mikä olette. Tämä on vain tarkastus. Katsotaan perusarvot, kolesteroli ja muuta, verenpaine. Että saadaan kokonaiskuva. Kaikki on kuulkaa ihan hyvin, älkää suotta siitä painosta.  Jos haluatte vähän laihduttaa, päätätte itse siitä, ja neuvoa voidaan, jotain pieniä kikkoja. Niin kuin tiedätte, pehmeää rasvaa ja muuta sellaista. Ehkä vähän liikuntaa, uimista vaikka.

– Minä en ui metriäkään, en altaassa en järvessä, en missään lätäkössä, en kävele edes sateessa ulkona. Ei kiinnosta.  Enkä juokse muiden hullujen kanssa hiki päässä. En kävele töiden jälkeen portaita vaan käytän HISSIÄ. Kuuletteko, HISSIÄ, minä käytän jumankauta HISSIÄ! Haen postini autolla, jos  minua huvittaa.

– Niin, te käytätte hissiä, juu, ja autoa

– Älkää puhuko kuin vähäjärkiselle! Minä en ole lapsi! Ymmärrättekö! Turhaan kulutan aikaani typerässä jonossa. Täällä vaan syyllistetään, ja tuputetaan lääkkeitä, lääkkeen perään. Ihminen ei saa olla rauhassa sellainen kuin on. Pitäisi olla samanlainen, trendikäs. Hienot vaatteet, merkkivaatteet, tatuointia pari, ja tukka laitettu, sulautua massaan. Minä en sulaudu! Yrittäkää nyt tajuta, minä en sulaudu. En osta merkkivaatteita, en harrasta, en mene vuorovaikutuskurssille  enkä rupea treenaamaan myönteistä ajattelua, en lähde salille, en syö raejuustoa, en lähde syvänmerensukellukselle tai laskuvarjohyppykurssille.  En halua,  piru vieköön, yhtään elämystä! En vaihda edes puhelinliittymää! Minulle on aivan sama, mitä minusta ajatellaan. Voin olla erakko. Hyvä vaan. Olkoon arvoni minkälaiset tahansa, silläkään ei ole mitään väliä. Naurakoon naapurit, ja vanha opettaja. Asuu naapurissani. En tiedä tunteeko, kyllä varmaan. En tervehdi roskiksella sitä. Kierrättäköön keskenään kompostinsa, kartonkinsa, metallinsa, ja vaikka vessapaperinsa.  Kai se vielä työelämässä on, kiduttamassa kakaroita.

– Ettekö oikein viihtynyt koulussa?

– No en, kai sen nyt  näette. Joka päivä kuulin painostani, ja liikuntatunnit, siinä sitä oltiin. Ehkä voitte arvata, pientä kidutusta. Inhosin joka hetkeä, joka pahuksen viikko, kolme tuntia viikossa, huh huh. Nykyään puhutaan, kuinka liikuntaa pitää lisätä KOULUUN. Varmaan hyvä hyville, en minä sitä sano, mutta kuka ajattelee LÄSKIÄ. Tekö täällä mittanauhanne kanssa ja vaakanne. Siitä vaan vaakaan, olkaa hyvä, jaa jaa, on vähän tullut liikaa, voi voi… Ylipainoa tuppaa.  Vähän pehmeää rasvaa vaan, ja herkut pois, lenkille ja iloisesti LIIKKUMAAN. Voi kirottua. Ja sama laulu terveydenhoitajalla ja välitunnilla. Kukaan ei halua istua vieressä. Valitaan viimeisenä joukkueeseen.  Näitä esimerkkejä on tuhansia, ja taas tuhansia. Voisi olla kilpailu: kuka kiduttaa läskiä. Sen pelin osaavat kaikki.

– No, missä te olitte  sitten hyvä?

– Jaa minä?

– Niin, te juuri.

– Hyvä, jaa tuota noin?

– Niin, mitä te tykkäsitte tehdä silloin lapsena.

– No, tuota, lukea minä taisin aika paljon, ei kai se mitään hyvyyttä ole mutta…

– Minkälaista kirjallisuutta vai sarjakuvia?

– Taisin lukea Mika Waltaria, se oli jotenkin hyvä se Sinuhe…. Kirjoitin minä joskus runojakin, enhän minä sitä kenellekään tunnustanut.

– Ihanko totta? Onko niitä vielä tallella?

– No, täällä rahapussissani on yksi, en minä tiedä, miksi minä sitä siellä säilytän, jos vaikka kuolisin onnettomuudessa, niin joku löytäisi. nauraisi sitten vielä, kun minä olen kuollut tai kuolemankielissä. Avaisin silmät sairaalassa, ja joku heittäisi tämän silmien eteen, lukisi ja nauraisi, minä en pystyisi puhumaan, kuuntelisin vaan  haukkoisin henkeäni, sellaisia painajaisia minä näen, silti vaan säilytän. En varmaan mahtuisi edes ambulanssiin, paarit rojahtaisivat eikä olisi tarpeeksi isoa sänkyä sairaalassa.

– Saanko minä lukea sen? Hyvänen aika, tämähän on hyvä.

– No, otetaan sitten se paino, kyllä tuo teidän vaakanne minulle kelpaa. Ei se nyt niin tarkkaa ole sen aamupainon kanssa. Tehkää mitä haluatte. Voin minä sen ohjeenkin mukaan ottaa. Ehkä kävelen hakemaan postin tänään, kai minä sen verran voin…