Versio yksi:

 

Heitit antiikkivaasin. Voisitko tulla nyt  viereeni istumaan? Älä katso minua  tyhjin silmin. En haluaisi nähdä arvokkuteesi karisevan.

Taisit vihata vaasia todella

 

vai mitä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tragikoomista elämän taistelutantereilla on, että kuolemansyytkin kilpailevat keskenään.  Sanoi joku viisas tutkijalääkäri joskus ihan nuorista ihmisistäkin puhuttaessa. Hyvin sanottu.

 

 

 

TOISINTO:

 

(kertojana sivustajakatsoja, joka seuraa hoitajaa ja asukasta)

 

Mummo heitti antiikkivaasinsa lattialle, ja haluaa pois täältä heti. Hoitaja pyytää istumaan viereen, katselee tyhjiin silmiin. Avaavat yhdessä rasian. Pari narunpätkää, kiiltokuva, kynä, rahoja ja ikivanha mitali. Vieressä toinen vanhus, vauvanukke sylissään.

Mummon kohtalo on katsoa maailmaa tyhjin silmin. Puhua tyhjiä sanoja. Dementia. Hoitaja hermostuu, kun  mummo on levoton. Langanpätkä sormissa ja rasia tilpehööriä. Hoitaja näkee silmien välähtävän. Jotain jäi sanomatta.

 

 

Tämä on noin yksitoista vuotta vanha juttu. Alkuperäinen on ollut pitempi, jota olen kovalla kädellä lyhentänyt aikoinani. Nyt vuosien jälkeen katselen mietteliäin silmin tätä juttua. Tämä pohjautuu todellisuuteen, olen ollut töissä dementiakodissa lyhyen jakson, ja siellä tosiaan eräs mummo heitti yöllä arvokkaan vaasinsa säpäleiksi. Erästä  hoitajaa harmitti paljon, kun vaasia ei ollut poistettu, vaikka ennakkoaavistuksia  jo oli, että tällaistakin voisi tapahtua. Muistan myös  mokanneeni, kun sanoin eräälle mummolle, että kerma on loppunut, hain sitä kyllä jostain, mutta ei se enää auttanut: kahvia ja kermaa, kahvia ja kermaa, KAHVIA JA KERMAA, tätä hän toisti sen illan minulle kävellen perässäni, entinen opettaja. Muistan myös, että minulle sanottiin, että tee ruuaksi kesäkeitto. En ollut ikinä tehnyt kesäkeittoa, omasta päästäni sen tein, ja sitä keittoa kaikki mummot ja papat kehuivat vuolaasti…