Ykkönen ja kakkonen

katselen kukkivia kukkia
 tuulessa lenteleviä lehtiä
 mietin kyynisyyttä,
 kuinka helppoa on kirjoittaa tekstinkäsittelyllä runo
 Yön pimeys tulee läpi
 haluaisi hymyillä
 Hymy ei tule
 haluaisi puhua.
 puhe ei tule
 Sanat eivät  kirpoa huulilta
 Ei selvin päin, ei humalassa
 Loskasateessa tiellä on liukasta
 Liikennevaloissa on tuhat tuntia aikaa miettiä
 Sitä kuinka arvokas tai arvoton on:
 ihmiskunnan vanha kirous,
 Villieläin  on koko elämänsä ilman muuta,
 Syntyy, saalistaa, kuolee, tulee syödyksi
 Ihmisen lapsi ehkä on, jos saa
 Ja yhä se hakee hyväksyntää
 Aikuisena
 Kiikkustuolissa
Eristyyköhän sitä silloin
                         Jos on kuulovammainen
Mitä luulet
Onkohan se helppoa
Sille joka sen kokee
 Vai eristyyköhän se hiljalleen
Ja löytää oman tapansa selvitä
Helen Keller sanoi   kuulovammastaan, että se  eristää, ajatuksena muistaakseni, että kuulovamma eristää jopa enemmän kuin näkövamma.  Jo lievänä näin tapahtuu.  Muistelen, että hän olisi valinnut tilanteessaan kuulon. Silloin saa ihmiset takaisin. Sellainen tutkimus on toisaalta tehty, että ihmiset valitsisivat kuuron lapsen, jos ikään kuin olisi pakko valita. Kuurous hyväksytään.
Näkövamma rajoittaa itsenäisyyttä  enemmän. Joskus tapasin ihmisen, joka ei maistanut mitään onnettomuuden seurauksena. Hän tarjosi minulle leivonnaisen, sitten minun piti kuvailla, miltä se maistui… Erityispiirre sekin. Yhtäkkiä oli vaikea kuvailla hänelle makuja ja vivahteita.
Olen tuntenut kaksi ihmistä, jotka eivät haista mitään. Toinen menetti hajuaistinsa onnettomuudessa, toinen  ollut sellainen syntymästään asti.
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s