Yksin

 

– Jätit minut yksin, sanoi mies, ja pyyhki silmäkulmastaan kyyneleen,

oikaisi valahtanutta hattuaan, huomasi housunpolven ryvettyneen:

– sinä jätit minut yksin.

Hän nousi, keräsi kuokan ja lapion,

hautakiven vieressä rikkaruohokasa kasvoi kasvamistaan.

 

– Kuule, olisihan minun pitänyt sanoa sinulle, että rakastan, tuumi mies, kyllähän sinä sen tiesitkin, ja on se niin kaluttu aihe, että suomalaisen miehen pitäisi puhua enemmän… Kaikkihan sen tietää. Me nyt oltiin niin vanhoja, mitäs me. Mutta siellä sinä nyt olet, ja minä olen täällä yksin. Harva minua käy katsomassa, lapset ovat niin kaukana, niillä on omat juttunsa. Eikä minua kukaan koskaan ymmärtänyt niin kuin sinä. Puolesta sanasta jo tai katseesta. Aina oli kahvi päällä ja maitovara, minä en sitä ymmärrä, miksei sitä maitovaraa voi jättää, ja melkein joka paikassa on liian vahvaa kahvia. Kävin huoltoasemalla kahviossa, ei se ollut sama ollenkaan, maku ei ollut läheskään samanlainen,  siellä on niin monenlaista sakkia. Nuoret pelaavat niitä pelejään ja ropsahousuissaan menevät, tytöillä on mustat silmät kuin mitkä. Kyllä minä sen ymmärrän, että sitä meikkiä käytetään, mutta onko sitä välttämättä niin paljon naamaan lyötävä, ihan kuin alkuasukkaan sotamaalaus,  sitten ne levähtää naamalle ne värit, ja ollaan  kuin pandat. Kaikenlaista lävistystä on oltava, minun tekee pahaa, kun joskus telkkarissa näytetään. Et sinäkään tykännyt. Vaikka olihan sinullakin joku jumppahärveli, käyttämättä se jäi, kai sinäkin ajattelit kuntoa kohottaa, sängyn alla se on vieläkin, en minä sitä pois heitä.  Siellä huoltoasemalla kun istuin, niin kyllä minä pitkään katoin, kun yksi tyttö meni nuoren miehen kanssa miesten vessaan. Ei sen puoleen, siinä taisi olla jotain vikaa siinä pojassa, näytti vähän sellaselta, että apua tarvi. Onhan se sitten ihan ymmärrettävää, ei siinä sen ihmeellisempää. Kovasti niitä tuijotettiin. Vähän jäi mieli pahaksi, pitikö minunkin niin tuijottaa, ei sitä voi aina tietää, mikä on syy, kaikki ei ole sitä mitä päältä näyttää. Sinun kutomasi pipo jäi minulta vielä sinne penkille, se pistää vihaksi vieläkin. Miten minä en sitä siinä huomannut? Minä tykkäsin niin siitä piposta.

 

Loton tein samalla reissulla, vaikka mitä minä sellaisella rahalla enää tekisin, kai se tapa vaan on sekin. Ulkomaille lähden tai muuta, löydän pian vaimon etelästä, ei sentään, en minä semmosia, leikilläni vaan. Älä nyt loukkaannu, jos kuulet, en minä tosissani, ja jos rahaa olisi, ei siitä mitään tulisi, parin etsimisestä meinaan, ei saisi ainakaan puhua mitään, lyö kylmäksi pian joku rahanahne tai sitten miettii vaan, että kuinka kauan tuokin ukonrahjus elää. Kai sitä hyväntekeväisyyteen sitten osan antaisi, sitähän sinä aina muistutit, että joskus pitää antaa, vaikka ei sitä voi tietäää, mikä perille menee ja mikä auttaa tosissaan. Mutta kukas sen tietää mistään asiasta elämässä, tottahan se on.  Jos ei mitään yritä, ei voi arvostella, niinkin sinä monesti sanoit.  Joskus totesit, että jos sinä kuolet ensin, niin kyllä siinä ymmärrät, jos minä uuden ottasin. Mutta mitäs minä, kuka minun juttujani jaksaa kuunnella enkä minä kenellekään jaksaa selittää enää mitään… Parempi olla vaan ja muistella. Hyvin tämä näinkin menee, telkkari on hyvä kaveri, ja täällä voin käydä puhumassa asioitani sinulle. Kauhea työ siinä on, meinaan, jos uuteen ihmiseen tutustuu, kyllä siinä hermo menee vanhemmaltakin. Enkä minä jaksa opetella uusia temppuja, ei nuoria käy kateeksi.  Kyllä minusta naiset on vähän vaikeampia kuin miehet, jos näitä tutustumisia miettii, ja se vielä, kun ensimmäiset vuodet ollaan mielin kielin, aikamoista riskipeliä näillä vuosilla.  Mukava sitten, jos tulee tehtyä viimeiseksi virhevalinta, ja kauheissa riidoissa  ollaan sitten lopussa.

 

– Nyt minä rupean täällä hautausmaalla itkemään. Eihän minun enää pitäisi, siitä on jo kauan kun sinut sinne pantiin. Niinhän ne sanoo,että kolkytä vuotta ja kaveria haudataan päälle. En kyllä huomannut kysyä, että mitäs jos minut laitetaan sinun viereen, onko se sama sitten vai lasketaanko se siitä minun kuolinpäivästäni. Eihän sillä väliä ole, mutta en minä tahtoisi, sitä vaan meinaan,että jos meidän päälle joku vainaja täytyis laittaa, eikö voi sitten kattoa sitä tuoreempaa päivämäärää. Vaikka ei minussa mitään tuoretta enää olekaan, kuolinpäivä on ainoa tuore, sitten kun se tulee, sen päivän tuore asia, vähän kuin vasta leivottu leipä tai pulla. Mutta en minä tiedä, tuleeko sekään vielä, lääkäri sanoi, että olen aika hyvässä kunnossa. Käski käydä teatterissa. Mitäs minä siellä, sinun kanssasi minä silloin kävin, kun pakotit. En minä siitä näytöksestä mitään ymmärtänyt, turhan hienoissa tamineissa siellä ollaan, pitkään istutaan, vessahätä oli jo ennen väliaikaa, ja se loppu vasta pitkä olikin, mikähän senkin näytöksen nimi oli, loppuratkaisuakaan en ymmärtänyt, kovilla palkoilla ne näyttelijät siellä hyppii ja laulaa, kyllä minusta telkkari on teatterin syrjäyttänyt, sen minä ymmärrän, että Caesarin aikaan siellä käytiin, kun ei sitä töllöä ollut. Mutta lähdin minä sentään sen kerran, kun sinä niin kauan olit pyytänyt. Housut puristi aika lailla siellä, mutta en minä sanonut mitään, minä ajattelin, että ei sitä aina voi valittaa. Vähän oma syyhän se oli, kun sellaiset housut olin laittanut, sinä kyllä valitsit ne, mutta kuitenkin.

 

– Ja lähdithän sinäkin minun kanssani rallia katsomaan. Vaikka ei sitäkään reissua olisi pitänyt tehdä, joku  sanoi silloin, että yhdessä on välillä mentävä, yhdessä on tehtävä, ettei vieraannu. Mitäs me sellasia, pitkästyttiin vaan. Siellä uimahallissa, no siellä käytiin ainakin viisi kertaa. Oli mukavaa, vaan ei me tykätty, kun niin paljon vieraita ihmisiä sielläkin, ei se saunominen sama ole kuin omassa saunassa. Sähkösauna, ja paljon ämmiä, tai no minä olin miesten puolella, mutta niinhän sinä sanoit, että suihkuunkaan ei mahdu kunnolla, kun lapsia ja äitejä on joka paikassa, siivooja painaa koneensa kanssa, ties vaikka miessiivoojakin on naisten puolella, eihän ne erikseen palkkaa siivoojia eri puolille, on sekin vähän tirkistelijän hommaa, semmonen, vaikka en minä sitä, onhan se siivottava, monenlaista bakteeria varmasti. Joku vanhus lirauttaa pian altaaseen, mistäs senkään tietää… Pahaa tekee, kun oikein ajattelee, mitä loppujen lopuksi altaassa on, vaikka hyvä urheilumuoto se on, niinhän sinä sanoit, että siellä jenkkakahvat lähtee ja allit.  Avantouinti, se on kanssa sellainen, veret seisauttava urheilumuoto, minä kerran kävin. Pitäisi kai mennä uudestaan. Kyllä se mukavasi piristi, mikäs siinä, vaikka sisu meinasi mennä kaulaan silloin kun koitin. Mukava olisi, kun saisi yksin, vähän kuin harjoitella, mutta täälläkin on niin pirulliset ne jonot, jonossa mennään, ryhmän paine, sehän se. Kai sitä syrjäisemmillä paikoilla voisi yksinäänkin päästä, mutta entäs, jos jysähtää suonenveto tai sydänkohtaus. Siellä ne vanhat uimarit oikein näytösluonteisesti ui monta vetoa ja kunnon lenkkiä, minä kastoin vaan äkkiä, kyllä paleli. Saunaan ei olisi pitänyt mennä sen jälkeen, poltti niin mahdottomasti.  En minä mikään tervaskanto ole tai miksikä sitä männä vuosina sanottiin, karpaasi. Sinä varmaan muistat sen karpaasi-homman. Nolottaa vieläkin, ei paljon viitti ajatella.  Se yksi pääjehukin naama punaisena selitti karpaasien puolesta, sitä miestä minä kyllä säälin silloin. Urheilua en enää seuraa protestina. Tai voin minä sinulle sanoa, että luistelua joskus katon, ne on niin nättejä ne tytöt kuitenkin, siihen nukahtaa mukavasti, kun vähän aikaa katsoo.  Minä en jaksa niitä selityksiä, joka kerta on väärät monot tai mahatauti ja mitä milloinkin. Muutenkin menettänyt hohtonsa huippu-urheilu, kyllä se liian kovaa peliä on, niin sinäkin sanoit.

 

– No vanhoja mekin oltiin, mikäs siinä. Meillä ei niitä pidätysvaivoja kerinnyt olemaan, voihan niitä nuoremmillakin olla, sinäkin puhuit silloin synnytyksen jälkeen, että sellaisia on, en minä oikein halunnut kuunnella, olisihan sekin ollut tärkeä asia, mutta vaikea semmosta on keskustella, sinä varmaan jumppasit sitten, jotain kuulia, taisit puhua, että apteekissa myydään. Eihän me pornokauppaan olisi iletty mennä niitä hakemaan. Muuten taisi olla aika kylmää, elämä tai sellasta tasasta, vaikka ei vuoristorataa haluttukaan, se on nykyajan tauti tämä eroaminen, vähän menee sukset ristiin, niin jo erotaan. Sitä minä kadun vähän nyt, olisihan sitä voinut vähän revitellä, tunteissa. Enhän minä sinulle vuosien jälkeenkään oikein osannut puhua mitään. Taisi olla vuosia, kun kukkiakin toin. Enkä minä osannut oikein tiskata silloin kun sitä yritin. Mutta mattojahan minä olin kova tamppaamaan, lumityöt tein, se oli minusta mukavaa, fyysistä. Ja oli mukava, kun tiesi aina, mitä tehdään. Aamulla,kun herättiin, tiesi sen rytmin. Radio päälle, lehtiä luettiin pitkään. Puhelin soi välillä, ja minun tuli aina sanottua, että sinä puhut liian pitkään vaan mitäpä silläkään olisi väliä ollut. Nyt on puheet pidetty, laskua ei tule melkein koskaan. Puurohommaa minä en ymmärtänyt. Sinä söit aina puuroa, enkä minä muistanut ostaa hiutaleita koskaan, kun piti ja leseitä, että vatsa toimisi. Kerran minä söin kaurapuuroa ennen töihin lähtöä vähän sinun mieliksi, kauhea nälkä oli jo tunnin päästä, ei kai ollut sitten niitä leseitä. Vehnäleseet kuulemma turpoaa mahassa, tulee kylläiseksi.

 

– Sulla oli se vihreä tee villityskin, aamusella iso muki vihreetä teetä, niin ei tule syöpää ja mitä kaikkea, joku pistää sitä ihoonsakin tai ei kai suoraan teetä, mutta vihreä tee -rasvaa, onhan sitä suomalaista Tummelia, se on varmaan ihan sama asia kun vihreä tee -tuotteet tai Helosan. Minä en sitä juonut, vaikka käskit koittaa sitruunan kanssa. En minä kaikkea. Minä söin sen sämpylän. Tuoremehusta minä tykkäsin, mutta en minä enää välitä. Minä juon vaan kahvia, ja yksi lehti tulee, sokerin jätin kahvista pois silloin kun sinäkin. Jaa, en minä sitä tiedä, onko Se Tummeli suomalaista, sinä aina sitä käytit, ajattelin vaan, kun sanoit, että kotimaista pitää suosia. Erittäin hieno shampoo, sitä meillä oli, kun se on suomalaista. Pienessä purkissa vaan minun makuuni, en minä osaa laittaa vähän kerrallaan niin kuin sinä käskit, monta kertaa siitäkin tuli sanomista, kun minä aina kaadoin niin paljon kouraan sitä shampoota, isompi koura minulla on kuin sinulla, sinä motkotit, että ei se pää siitä huolimatta niin paljon isompi ole, että sinne puolet enemmän shampoota tarvii ja kalliiksi tulee. Tervashampoo vie hilseen pois, niin sinä sanoit,  sillä minä ostin sitä justiinsa, kun kaupassa kävin. Aina sanoit hoitoaineesta, no kyllä minä välillä laitan sitä sitten. Kyllä minä siitä tervashampoon hajusta tykkään, tervapastilliakin ostan usein.

 

Paljon sitä tuli sanottua puolin ja toisin. Oliko se nyt niin välttämätöntä, sitä minä monessa asiassa mietin, miksi ei vaan voinut antaa olla kertakaikkiaan, olisiko mieli nyt sitten parempi , vaikea sanoa? Mutta vaikeeta se on, kun on mielestään oikeassa, ja jos on asian rätnännyt mielessään, kyllä minä tiedän, että sinä et murresanoista tykkää. Inhosit sitä, kun minä sanoin välillä, että ”riitataan”, kysyit aina, että enkö voi suomea puhua. Nythän sekin on muodissa murteella puhuminen tai ainakin joku kirjoittaa runoja sillä lailla. En minä tiedä, oletko sinä sitä miettinyt, minkä takia se on niin tärkeätä se toiselle sanominen. Jokaiselle on joku asia tärkeä, niinhän se on,  onhan se vaikeeta elää, jos ei jotakin saa läpi, jotakin, minkä kokee isona asiana. Sinulla oli monenlaista, minkä piti olla oikein. Enhän minä osannut tai jaksanut. Aina piti miettiä sitäkin, että mitä muut ajattelevat. Onhan se toisaalta hyvä, että ajattelevatkin, ei tule dementiaa niin helpolla, valoisaa puolta, jos tuosta asiasta hakee, ei pitkästy sitten, jos muiden asioita miettii. Eikä sitä onneksi tiedä jokaisen ajatuksia, jos ei meinaan, ajatuksia osaa lukea. En minä ainakaan. Vaikka hyvin minä välillä arvaan, mitä toinen ajattelee, ei sen puoleen, kyllä se kehuminen meillä suomalaisilla ja ihaileminen on harvinaisempaa, ei siitä pääse mihinkään.   Mukava se tahtoo olla, jos toinen vähän epäonnistuu. Sanaristikoita joskus teen, kun se on hyvää aivojumpaa, mutta en minä valmiiksi saa, ärsyttää valmiiksi, kun aloittaa, kun kesken se jää kuitenkin.

 

– Olen vähän harjoitellut niitä uusia hommia, mp3 vai mikä se oli, kun lahjaksi sain, vanha juttu se muille on, mutta minulle uutta tekniikkaa ja en minä häävimpää tartte, no nyt luiskahti taas murteeksi, älä huoli, en minä kaupassa tai kylässä silleen puhu. Radio-ohjelmia kuuntelen, välillä jotain oikein kulttuuriohjelmaakin. Siitä sinä olisit tykännyt, ja sinua minä ajattelen, kun kuuntelen. En minä kaikkea ymmärrä, mutta on se vähän kuin kaveri olisi, kun joku puhuu korvaan. Ja saa tietoa maailmasta, mistä milloinkin puhutaan. Vaikka mitäs minä, kai minunkin tietoni on jo saatu. En ole mensaan menossa kuitenkaan, se yksi naapuri on, minua vaan ärsyttää, kun se välillä siitä puhuu. Ratkaisisi sitten maailman ongelmat tai olisi hiljaa. En tiedä, mukava olisi tännekin tuoda teille vainajille joku radio. Hullunahan sitä pidettäisiin, tiedänhän minä, että et sinä eikä kukaan muukaan kuule, mukava olisi vaan, jos täällä olisi meininkiä, rauhallista ohjelmaa tietysti, ei mitään mainoksia, ei tänne mainokset sovi. On vaan niin karua, ja nuo hiljaiset, vaivautuneet ihmiset, joita täällä kävelee välillä, voisi keventää tunnelmaa, kun samalla kuuntelisi asiaohjelmaa tai mikäs sen estää, vaikka taiteesta, sehän voisi hyvin sopia. Olisi ollu mukava, jos täällä lepäisi joku kuuluisakin ikuista untaan. Kyllä minun mielestäni tännekin voisi laittaa vähän iloisempaa vaatetta, onko se pakko olla niin harmaata, ei kuolleet siitä loukkaannu tai en minä ainakaan usko. Ja kai täällä hymyillä voi, kyllä se riittää kun sen yhden kerran jaksaa hautajaisissa olla kuin puunukke, ilmeetön kun mikä, ja sitten miettiä, että rupeaako itkemään vai ei. Voihan se olla, että ei itketä. Ei kaikki sillä lailla julkisesti itke. Osaako sitä aina olla niin surullinenkaan, jos vanha ihminen kuolee, se on vähän kuin luonnollinen asia, vaikka onhan se hirveetä, kun läheinen lähtee pois? En minä sinuakaan olisi antanut, olisin kyllä vanhainkodissakin käynyt katsomassa, ja sen tiedän, että sinä olisit minua syöttänyt kanssa ja pyörätuolissa lykkinyt. Kumpi nyt sitten olisi ollut paremmissa voimissa, sitä ei nyt tarvinnut miettiä, kun kerkisit lähteä. Sinulla on aina ollut enemmän kiire kuin minulla, joka asiassa, niin tässäkin. Olit malttamattomapi luonne, minua hoputit vähän joka suuntaan, kun minä olen tällainen hidas.  Kerkiäähän sitä, sinne maan alle sitä päätyy, oli ulkomaanmatka tekemättä tai ei, matot pesemättä tai viimesen päälle.

 

Mäntysuopaa mekin aina käytettiin, nythän mattoja ei saa pestäkään järvessä enää. Meidän aikana luultiin, että ei se mitään, kalat syö. Kai se mäntysuopa vähän parempi on kuin muut myrkyt. Ei sitä luontoa sillä lailla ajateltu, no ei tietysti nytkään, huonompaan suuntaan kaikki menee, mutta on se tietysti meidänkin vika. Olisi voinut meidän sukupolvi aikaisemmin herätä, olis lapset päässeet vähemmällä, ja lapsenlapset. Monenlaista tuomion profeettaa sitä on, eihän sitä tiedä, kauanko maapallo kestää. Kyllä minä sitä paaviakin ihmettelen, sen puheita. Kai se vähän voisi uudistua, monihan sitä kuuntelee tosissaan. Enemmän minä tykkään meidän tyylistä, näissä hengellisissä hommissa.  Enkä minä entistä paaviakaan jaksa ymmärtää, sekin kuulemma itseään ruoski alvariinsa, no tyylinsä jokaisella, jos tuli sitten hengellisempi olo. Vaikka kyllä minä sitä mieltä olen, että jumalat uskoo vähemmälläkin, oli sitten minkä uskonnon jumala hyvänsä, ja jos ei usko, niin olkoon sitten uskomatta.  Muutenkin minä sitä mietin, että kuka sen lystin maksaa, jos tarttee vaikka terveyskeskuksessa käydä, kun itseään oikein ruoskii, ja eikö se ole vähän työajasta pois. Ei sitä varmaan maanviljelijä oikein kerkiä kiireisenä aikana itseään ruoskimaan, se on traktoriin lähdettävä, jos niikseen tulee tai leikkuupuimuria ajamaan. Ei siellä Roomassa nyt varmaan terveyskeskuksia olekaan, mutta kai sillä paavilla yksityislääkäri oli, olikohan sillä elvytyskielto, meinaan vaan kun se on niin totista touhua siellä, onko sitten tommosissa asioissa.  Kyllä minä aika uudenaikainen näissä asioissa olen, mitäs sitä niin kauheasti joka asiasta ongelmaa tekemään.  Vaikka mikä minä olen opettamaan, kyllä sinä samoilla linjoilla olet, sen uskon, jos muuhun en niin totisesti. Tuli mieleen se yksi meidän tuttu, joka oli oikeastaan omassa tönössään koko elämänsä, vihittiinkin tuvassa, ja siinä sitten  hyvää elämää elettiin, ja hyvin meni.

 

Hyviä nimi-ideoita voi saada täältä kyllä, tajuaakohan nuoret. Jos juttua haluaa kirjoittaa vaikka romaania, niin täältä vaan nimiä ja vuosilukuja ylös ja ammattia, keksii jonkun tarinan päälle, vaihtaa nimiä tietysti, ettei kukaan tunnista, jos sattuu romaani menestymään. Olisihan se paha, jos joku huomaisi, että hautausmaalla on käyty, jos vaikka olisi henkilöt otettu vieri vierestä, entäs jos ne oliskin ollut vihamiehiä, omaiset sitten suuttuu ja vetää oikeuteen, no ei se ihan hautarauhan rikkomista varmaan ole, ja kukas sen tietää, kuka ketäkin rakasti tai vihasi. Naapurin emäntä on voinut hyvinkin kattella naapurin isäntää elämänsä, ja  eikös se pienillä ja isommilla paikoillakin ole kansanhuvia toisen morkkaaminen.  Jos vaikka pahimmat juorukellot on täällä vierekkäin.  Onneksi minä asun kaukana täältä, en minä tykkää ajatuksesta, että täältä jotain liukenee ja sitten minä tavallaan juon sinua, ja virtsaan sitten pois. Se on halpaa, kun miettii, miten kauan mekin yhtä pidettiin. Vaikka kyllähän noissa taloissa ihmisiä asuu vaikka kuinka, Suomessa on hyvä vesi, kun hanasta voi juoda. On se vaikea ajatella, kun toiset ostaa juomavetensä pullosta. Ei taida monta maata olla, kun voi juoda suoraan hanavettä, vaikka kuinka olisi hautausmaan vieressä. Enkä minä sitä, varmasti on hyvää vettä, mutta en minä tykkää ajatella, että juon sinusta liuenneita suoloja.

 

– Sinä aina täällä hautausmaalla kävit ja kukkia laitoit. Minä en jaksa käydä sinua täällä kattomassa. Minua ahdistaa nuo muut kuolleet ja niiden elävät sukulaiset enkä minä osaa laittaa ja valita kukkia, vääränlaisia tulee kuitenkin, ei ne menesty minun laittamat kukkaset. Tännehän minäkin tulen sitten jonkin sortin arkussa, Vähän pisti vihaksi siellä hautaustoimistossa, kun tuli mieleen sekin, että minkälainen arkku minulle sitten ja kuka haluaa tulla kantamaan. Ja mitä järkeä siinäkin on. Jossain kylmässäkin täytyy olla, jos sattuuu vielä ruumiinavaukseenkin joutumaan. Sellaistakin on, jos vaikka kotiinsa kuolee, niinhän sitä sanotaan, että koti on vaarallinen paikka, siellä väkivaltaa ja tapaturmia sattuu. Se on vaan trendikästä pelätä puskaraiskaajaa tai ryöstäjää, vaikka niin sitä oli taas mummo tuupattu nurin ja kassi viety meiänkin kaupungissa, uutisissa oli. Jos patologi on sairaslomalla, niin sitten varmaan joutuu jonoon. Kiireelliset ensin, ne kai, joilla on manalaan kiire, poliiseja on niin vähän, että haluavat nopeasti tutkinnan valmiiksi, pääsee sitten murhamiehiä jahtaamaan. Niinhän sitä laulussakin sanotaan, että tänä yönä ei poliisia näy. Mikähän se nyt olikaan, Tapio Rautavaara siinä laulaa ja jostain Eriksonista vai kuka laitapuolen kulkija se nyt oli. Taivaan portilla se koputteli.  Sinä tykkäsit Tapio Rautavaaraasta, minua kiusasit, kun kuuntelin joskus Paula Koivuniemeä. Kun en minä kiekumisesta välitä, melkein naislaulajat kiekuu, kun ne laulaa. Aikuinen nainen on minusta hyvä kappale, siinä on jotain huumoriakin minusta.

 

-Kyllä se vaikeaksi on tehty sekin homma, kuoleminen ja muu, että oikein menee sääntöjen mukaan. Led-kynttilää ei minulle tarvitse sairaalassa sytyttää. Ei tarvitse ollenkaan mitään kynttilää, kyllä minä ne paloturvallisuusasiat ymmärrän, en tiedä, viitsinkö lapulle laittaa ylös, eihän minusta sitten ole sanojaksi, kun lähtö on tullut, vaan jos minussa henki vielä leijuu katonrajassa niin kyllä se led-kynttilä harmittaa, pistää vihaksi. Paljon on mietimistä tuossakin asiassa, sekin, kaipaako kukaan, itkeekö kukaan… Oikeastaan minä haluaisin, että ei itke. Sinä olet jo siellä. Kyllä se riittää, että minulla on sinua ikävä. Enkä minä sitä kuule kenenkään itkua, kyllä se niin on, että kun on kylmänä niin on kylmänä.  Enkä minä tykkää siitä, että on niin vakavaa se touhu  ylipäänsä. Mutta nyt näyttää, että rupeaa satamaan. Minä ajattelin, että laitan sinun sormuksesi yöksi ketjuun, ja pidän sitä kaulassani, halusin nyt vaan pyytää anteeksi, kun en jaksa täällä käydä. Tai tulen minä jouluna. Jos en tule, niin kyllä minä ajattelen sinua, hajuvettäsi olen laittanut vähän tyynyyn, niin kuin muistoksi, jos vaikka tulet uniin. Voi hyvin siellä missä oletkin. Jos sovitaan sittenkin, että en tule joulunakaan vaan ajattelen sinua kyllä. Sinä olit minun tähteni, jos minäkin nyt vähän runoilijaa leikin, sinun kanssa oli niin kovin mukava olla. Nyt minä voin sen sanoa, kun ei ketään ole lähellä, että kyllä minä sinua rakastan, tietysti pitää sanoa, että rakastin, mutta ajattelin, jos sinä olet minua kuunnellut, rakastan, rakastin aina, vaikka en mitään sanonut.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: