Niin fiktiivistä

 

 

 

– Näyttääkö tää mun päällä hyvältä

– En minä tiedä
– sano nyt jotain
–  en minä halua ottaa mitään kantaa
– tässä on nämä kaksi vaihtoehtoa, kumpi olis sun mielestä parempi
– no kumpikin on ihan hyvä, laita kumpi vaan
– mut  korostaako tämä mun notkoselkää, sano nyt mielipiteesi, mä kysyn sitä
– ei mun mielestä
– sitä sanotaan ,ettei saisi monta kertaa katkaista, vaatteilla linjaa, varsinkin jos on lyhyt ihminen
– joo, niin kai se on
– onko tämä liian tyttömäinen
– kyllä se mun mielestä hyvä on
– näytänkö mä tässä nuoremmalta vai oman ikäiseltä
– no, oman ikäiseltä
– jos laittaa tän toisen paidan, niin näytänkö nyt vanhemmalta, voiko tällaiset korvikset laittaa
– kyllä mun mielestä
– jos sä et tuntis mua, niin minkä ikäiseksi luulisit mua
– no en mä nyt osaa sanoa
– mitä sä ajattelisit musta, jos näkisit mut nyt, niin että et tuntis
– aika vaikeeta
– no sano nyt, jos mä olisin vaikka baarissa, ajattelisitko mitään. Tulisitko juttelemaan
– kai mä tulisin. Ajattelisin, että hyvännäköinen
– ai varmasti vai, sanot vaan, tulisitko oikeesti juttelemaan
– no joo joo
– näkeekö musta, että mä ajattelen asioita, näkyyks se mun kasvoista
– jaa mikä
– no se että  mulla on paljon elämänkokemusta ja silleen. Että mä en ole pinnallinen. Tai joku blondi vaan
– ethän sä ole edes blondi
– no se oli sellainen kuvaus. Näkyykö, mitä ajatuksia sulle tulis musta
– mähän sanoin jo
–  mut se vaan että kaunis, niinkö, tavallista kauniimpi vai  keskitasoa, mitä jos vertaat suomalaisiin yleensä
– no kyllä sä kauniimpi oot
– mikä sun mielestä on paras vaate mikä mulla on
–  En mä tiedä
– No sano nyt jotain
–  no ne yhdet housut on aika kivat. Mitä vaan sulla on päällä, niin sopiii sulle
– onko tämä tarpeeksi juhlava, ei saisi olla liian, mut ei  kyllä liian vähänkään. Sopivasti, ei sais olla tylsäkään
– kyllä se hyvä on
-näytänkö mä lihavalta näissä housuissa
– et
— onks parempi, että tukka on auki
– on
– te miehet kyllä aina sanotte noin, pitää olla pitkä tukka ja auki, aina. Lyhyt malli voi olla hyvä kans.
– joo onhan se, lyhytkin hyvä
– onko klassinen tyyli sun mielestä tylsä
– ei
– mikä väri olis paras mulle
– kaikki sopii sulle hyvin
–  mikä vaan on sun mielestä  hyvä
– joo
– haluut vaan lopettaa keskustelun mahdollisimman nopeesti
Myöntävä hiljaisuus

Siellä jossain

 

 autiomaan hiekka valuu kuumuudessa
 ihminen on karrella solisevan veden äärellä
 lokki, mänty, metsä ja  kallio kuvastossa
 keltainen kukka kukkii hetken ennen kuin lakastuu
 riittämättömyyttä ja toivottomuutta
 ihmisyyttä ja rakkautta
 käsittelemättömiä tunteita.
 eräänä helteisenä päivänä

Ei otsikkoa

 

 

Neljävuotias päätyi halveraamaan isoveljään ja totesi: sinä olet muuten ruotsalainen ja Ruotsista kotoisin.  Olet syntynytkin Ruotsissa.

 

(Ei sillä, ei Ruotsissa mitään vikaa ole, ja vanhemmat eivät ainakaan tunnusta opettaneensa tällaista naapurirasismia. Vickan on kylässäkin juuri  Danielin kanssa.)

 

Äiti halveksii ”perustavarataloja”, joissa ei voida myydä harmaan syksyn kunniaksi esimerkiksi oransseja ja keltaisia vaatteita. Edes lapasia. Pah. Harmaa ja musta, niitä kai ostetaan sitten. Onneksi omistan lastenosastolta ostetut oranssit housut, joilla voin hyökätä syksyä vastaan.

Vanha varis miettii

 

 

 

Suru on suremista varten

 

suru on surullista elää ja kokea

 

surussa on paljon itkua mukana

 

surulla ei ole aina sanoja

 

suru tuo muistoja mukana

 

surua ei haluaisi kokea

 

surutta ei voi elää

 

viha on vihaamista varten

 

viha kävelee surun läpi

 

viha ei löydä joskus muotoaan

 

vihassa voi tehdä reikiä seinään

 

vhassa voi juosta läpi sumun

 

viha etsii kohdettaan

 

viha nukkuu tyynyllä

 

kuljeskelee unessa läpi unisten renkaiden

 

suru ja viha istuvat vierekkäin puiston penkillä

 

miettien toivoa ja rakkautta

 

turhuuttakin

 

varsinkin sitä

 

suru hymyilee silloin tällöin

 

antaa välillä lohduttaa

 

välillä ei

 

viha laantuu hiljalleen

 

hiljalleen,  hiljalleen

 

ei yhtään kiirehtien

 

antaen surulle yhä enemmän tilaa

Ei otsikkoa

 

HYVÄSTÄ MIELESTÄ TULEE HYVÄ OLO ELI ONNI.

näin pohtii neljävuotias, muovailunsa ohessa, elämän suuria kysymyksiä.

MIKÄ ON PULUN HENKI ?

kuuluu seuraava kysymys

MIKÄ ON HENKILÖ ?

päättely jatkuu…

 

Kymmenenvuotias oli kirjoittanut veljestään koulutehtäväänsä ytimekkään kuvauksen: NUORI JA ÄÄNEKÄS.

 

 

Neljävuotiaan mielestä neanderthalin ihminen on selkeästi  ”pahis”, anteeksi vaan esi-isä…

( Äiti on salaa tyytyväinen, että nykyihminen saa vielä olla rauhassa aika hyvin moraalinsa kanssa.)  Ostin parilla eurolla lihansyöjäkasvin, ja se on ollutkin kiinnostava sekä neljävuotiaan että kymmenenvuotiaan mielestä. Pitääköhän kaverille hommata kärpäsiä?

 

On tuholaispeikkoja, hammaspeikkoja, hiuspeikkoja ja räkäpeikkoja, kaikenlaisia peikkoja… Tuumi neljävuotias pyyhkiessään räkää Silmästä. (Voi elämä, miksi sitä Räkää ei voi kehittyä vain VÄHÄN eikä niin, että se leviää ympäri naamaa, peikkojen peikko on Räkäpeikko, sen sai äitikin karvaasti kokea taannoin nielurisa-ja poskinontelotulehduksen tiimellyksessä.)

 

MIKSEI VAALEANPUNAINEN VOISI MUUTTUA MUSTAKSI? Kysy moniselitteisesti neljävuotias.

Ei otsikkoa

 

Talventörröttäjä
                      lumikello
kastehelmi
                      kesäheinä,
hämäränhyssy,
                      nurmilauha,
kissankäpälä,
                      koiranputki ja
sudenkorento…

Sairaalan pihassa moni kävelee

 Sairaalan pihassa on hyvä itkeä

sairaalan pihassa voi katsella syksyn lehtiä

autojen rivi on pitkä

kohtaloita

nainen kävelee hymyilevin silmin

kauempana joku on takkinsa suojassa

ei halua juuri nyt katsoa aurinkoon päin

sairaalan pihassa on tilaa unelmille

sairaalan pihassa yksikään kyynel ei ole turha

vedenkestävä ripsiväri ei valu.

sairaalan pihassa moni kävelee piilossa itseltään

sairaalan piha on täynnä surua ja iloa

sairaalassa valkotakit kävelevät ja miettivät joskus ohimennen

kunpa tuokin olisi onnellinen

sairaalan pihassa voi potkia kiviä edestään ja lähteä sitten pois hiljalleen

Ei otsikkoa

 MINULLA NIITÄ JUTTUJA RIITTÄÄ,

sanoi kolmevuotias, ja nauroi itselleen…

( Osui naulan kantaan, joku on varmaan hänelle sanonut noin. Lasten mielikuvitukselle voi olla kateellinen.)

 

(MIKSI OI) MIKSI PURO ON PIENI JOKI, jatkaa samainen kolmevuotias, ja mikä on muuten kaikkein tylsin maa, ja miten maapallon voi liiskata, miksi kukon ääni kuuluu ”anttosauruksen” maailmaan, miksi sarvikuonolla on huono näkö, tappoiko neanderthalin ihminen mammutit, mitä on hiilidioksidi, mikä on kasvinsyöjän ase petoja vastaan, saako kuumaan laavaan astua, ja miksi fossiilit ovat kivettyneet, ovatko ne kuolleita, minä oikeastaan haluaisin, että NAISETeivät kuole koskaan, ja minä en myöskään avaa suutani hammaslääkärissä, tuumii kolmevuotias… Myöhemmin hän lisäsi tähän” kuolemattomat naiset”- ryhmäänsä, että KUKAAN ei saisi kuolla. Tämä aihe on ollut nyt taas vähän sivussa, muistan myös vanhemman lapseni miettineeni tässä iässä näitä kysymyksiä. Hänenkin kanssaan aikoinan käyty  eräs keskustelu on tässä blogissa aiemmin.  Paljon saa vastata, mitä mikäkin syö-kysymyksiin. Ja missä mikäkin elää. Dinosaurusten osalta on välillä haastavaa, mutta kaikille tietämättömille tiedoksi, että stegosaurus on elänyt ainakin Espanjassa ja Yhdysvalloissa, ainakin yhden kirjamme mukaan.  Ja miksi ne lihansyöjät söikään kasvinsyöjiä, ja onkos sitten IHMINEN lihansyöjä…

 

ERÄS ÄIDIN SUOSIKKILEIKKI on, kun voi maata sohvalla peiton alla, ja lapsi kääriytyy myös peittoonsa, ja sitten ollaan lehtokotiloita. Lehtokotilot kiinnostavat, koska kolmevuotias on kuullut, että niitä voi syödä, ja syödään, ravintolassakin.  Sitten voi  äiti laittaa silmät kiinni ja sanoa välillä JOO. Sujuvasti ollaan välillä laivassa tai junassa, ja äiti sanoo JOO, välillä tarvitaaan kannanotto ollaanko yöjunassa vai ei, Rovaniemelle, Turkuun vai Poriin menossa, näin saa mukavasti leikittyä sen mitä tarvitsee työpäivän jälkeen. Kolmevuotias tulikin juuri kysymään, miten kauppalaiva saattaa upota.  Lisäksi missä laivassa ongitaan, soutuveneessä vai muussa laivassa, kolmevuotias taitaa jo  ymmärtää, että äitiä pitää auttaa  ajottain vaihtoehdoilla…

 

Väsynyttä keskustelua myöhään illalla:

 

– minä haluan nähdä Jupiterin (kolmevuotias)

– ei sitä nyt taida näkyä (kymmenenvuotias)

– minä haluan nähdä sen JUPITERIN, MIKSI EN SAA NÄHDÄ JUPITERIA

– kuule, ei sitä nyt näkynyt, katsotaan huomenna, pitäisi olla kaukoputki

– MINÄ HALUAN NÄHDÄ SEN HETI, MINÄ HALUAN SEN NYT, NYT, NYT, NYT , HETI, HETI, HETI HETI HETI

– Ei sitä näy

– YHYYYYYYYYYYYYYYYYYY, HETI, JUPITER, MINÄ HALUAN SEN HETI

 

Äiti tulee paikalle:

– mennäänpas katsomaan yläkerran ikkunasta, katsopas tuonne täysikuun alle, siellähän se Jupiter näkyy, oho. Tule sinäkin (vanhempi lapsi) katsomaan, huomaatko, että JUPITER TODELLAKIN  NÄKYY TÄYSIKUUN ALLA ERITTÄIN SELVÄSTI. MENIKÖ PERILLE (jos haluat viikkorahasi Jupiterin on paras näkyä hyvinkin selvästi, tässä on kyse nimittäin nukkumaanmenon  onnistumisesta väsyneeellä kolmevuotiaalla, ja JUPITER sitä ei todellakaan pilaa)?

 

Jupiter on aurinkokuntamme suurin planeetta, viides planeetta aurinkokunnasta lukien, ja koostuu lähinnä nestemäisestä vedystä ja heliumista. Tämä muistakaamme.

 

Kolmevuotias kertoo, että hän ei pidä mustasta väristä. Hän katselee miettiväisenä paitaani ja kysyy, minkäs värinen tuo sinun paitasi onkaan. Mustahan se, vastaan. Kolmevuotias päätyy kompromissiin: no, minä tykkään silti sinusta, ja tuosta sinun mustasta paidastasi, MUTTA isin mustasta paidasta en tykkää. Koska ne haisevat PAHANMAKUISELLE.

Kampaajalla

 

– Päivää, onko teillä vapaita aikoja
– kyllä, voisitko jäädä heti, edellinen asiakas perui
– kiitos, selvä sitten
– jätä takkisi ja laukkusi tänne naulakkoon
– kiitos, ajattelin, että voi  leikata aika reilustikin ja väriä, onko sun  mielestä musta liian voimakas mulle?
– ei suinkaan, miksei sitä kokeilla voisi, olet tumma muutenkin
– toiset sanoo, että se vanhentaa,  mutta ei sillä väliä
– kokeillaan vaan, jos pestään ensin
– mulla on aina ollut tapana tehdä näitä radikaaleja leikkauksia  elämänmuutosten yhteydessä, menin kesällä naimisiin, ja silloin oli niin hempeä look, nyt on mukavampi ottaa tällainen räväkämpi
– Minäkin itse asiassa menen naimisiin ensi keväänä, mikä sattuma, joo ei kyllä enää  mitään prinsessameininkiä meikäläiselle. Ajattelin maksaa itse häät, kun vanhempani ovat jo yhdet maksaneet, täytyy pistää rahaa syrjään  koko talvi. Isot häät pidetään…
– oletteko kauan tunteneet
– ei oikeastaan, mutta aateltiin, että mitä sitä pidättelemään, antaa mennä vaan
– niin, kyllähän sen sitten tietää, kun oikea kohdalle osuu
– edellisellä miehelläni oli monenlaista ongelmaa, järjettömän mustasukkainen, ja kyllä sitä alkoholiakin meni
– jaa, no se on ollut raskasta
– välillä miettii, että uskooko sitä enää ihmiseen, ja kannattaako enää tässä vanhoilla päivillä, olisko parempi olla vaan yksin. Kaikissa meissä tietysti virheitä on, ja mä oon aika räväkkä. Laitetaan nyt sitä mustaa väriä. Joo, mä käytän ite aina mustaa, mutta ehkä mäkin häihin jotain vaaleampaa laitan. Toisaalta punainen häämekko vois olla aika kiva, ja siinä ei haittaisi musta tukkakaan. Ei se valkoinen enää ole ainoa vaihtoehto.
–  Niin, monenlaista pukua sitä näkee
– uudella miehelläni on lapsia, ne ei kauheasti tykkää, kun me näin nopeasti mennään naimisiin. Aika jännää ruveta niin sanotuksi äidiksi, vaikka en mä niiden äiti olekaan. Ne on koululaisia jo, toinen kohta murrosikäinen. Kyllä sitä miettii, mitä kaikkea voi tulla ja näin, kun olen uusi ihminen. lasten äiti ei ole mikään helppo tapaus. Eikä tietenkään voi sietää mua. Kun ei nyt hirveesti häiriköisi. Se vähän ahdistaa, jos rupeaa soittelemaan tai puhuu lapsille pahaa meistä, ja minusta tietysti lähinnä. Tyttö on onneksi kiinnostut tästä kampaamoalasta, voin ottaa sitä vaikka tänne tutustumaan. Pystyy vähän luomaan suhdetta rauhassa ja näyttää, että en mä niin paha ihminen ole. Ottaa aikaa nämä jutut. Mikä siinä onkin niin vaikeeta? Monta kertaa olen ajatellut, että eläisi vaan omaa elämäänsä sekin ihminen, kerranhan täällä ollaan. Meneehän tässä oma vapaus, kun niiden lastenkin kanssa, ja ehdoilla, pitää elää.  Toisaalta helpompaa, kun ei ole pieniä, päästään kahdestaankin joskus…
–  Niin, se on mukava.  Tästähän tulee kiva.
– Juu, musta sopii sulle ihan hyvin, sulla onkin paljon hiusta, menee väriä oikein kunnolla. Hyvässä kunnossa oleva tukka. Voin antaa sulle kaupan päälle hoitoaineen.
– Kiva
– Mukava, jos käyt toistekin. On niin kiva jutella, työpäivä menee kuin siivillä.
– Niin munkin mielestä, edellinen parturi valitti sitä, kun mulla on niin paksut hiukset, menee aikaa ja muuta
– no, on siinäkin kampaajalla valittamisen aihe, kai tässä vähän kuin asiakaspalveluammatissa  ollaan
– niin sitä luulis, olishan se voinu sanoa, ettei ole aikoja, jos niin kiire oli tai mainosplakaatti, että ”harvahiuksisille”,
 niin, no sulkemisaika oli silloin niin lähellä, mutta en mä ikinä sinne kampaajalle enää mene, vaikka halpa olikin, soitti kotiinsakin, että menee pitempään, luuli pääsevänsä aikaisemmin.
 Yksi  virolainen kampaaja sanoi taas kerran, että suomalaiset leikkauttaa niin rumasti tukkansa
– Siellä päin se on niin tarkkaa, että pitää olla naisellinen ja kaunis. Korkokengät ja kaikki. Kai me vähän oppia voitaisiin ottaa. On se välillä niin harmaata tämä suomalainen katukuva, naiset aattelee siellä päin, että miestä varten pitää koristautua
– Niinhän se on. Hittto, niitä legginsejäkin, on niitäkin jokaisella oltava. Muotia se on, mutta kai sitä saa katsoa, että sopiiko vai ei. Sekin ärsyttää,  kun eri vuodenajoille on oma värinsä. Minä ainakin haluan laittaa kirkasta syksylläkin, aina ne kirotut harmaat ja ruskeet. Hyviä värejä toisaalta, en minä sitä sano, bussi on välillä täynnä mustaa vaatetta, kun kattoo. En minä kyllä korkokengillä rupea mukulakivillä kävelemään, yks jos toinen on jalkansa katkaissu.
– Toisaalta ollaan niin yksilöllisiä, sitten kuitenkin joku vanha rikas äijä kaukana saa määrätä,  mitä me puetaan ja ostetaan. Ollaan vähän ku lampaita.
– kai sitä naisiakin siellä on määräämässä joskus, hirveen näköisiä ne mallit niissä näytöksissä tavallisen pulliaisen silmin
– juu, sairasta meininkiä, ei voi kieltää, ettei olisi
– kauppa se on, joka kannattaa, aina se vaan jatkuu, se että ne nälkiintyneet pyörii siellä, kohtalokas ilme naamalla.  Jos kupsahtaa korkkareilla, pääsee lehteen. Kai ne välillä pyörtyilee. Olis hauska olla joskus kärpäsenä katossa, kun joku reppana menee mallitoimistoon vaikka Suomessakin. Jos on aatellu itestään, että on kaunis. Tai eihän ne kauniita ole, voihan sitä olla vaikka hevosen naama, jos on pitkä ja sairaalloisen laiha.” Synnyttäjän” kroppa oikein.  Eiks niillä ole sama kuin huippu-urheilijoilla, että voi olla vaikeeta sitten perheen perustaminen.
–  Niinpä.  Mitähän ne oikein uskaltaa syödä, ei varmaan mitään, ja meikkiä sitten vaan naamaan paksu kerros, kunhan vaan pitkä ja laiha on.No, ny tulikin valmista, se on oikein kiva minusta, tykkäätkö ite.
–  Juu, tosi hyvä.  Näkemiin sitten, ja hyviä häitä, koita nyt löytää sopiva puku sitten, ja olla viimeisen päälle onnellinen.
(Tämä juttu pohjautuu tositapahtumiin, yli kymmenen vuotta sitten eräs kampaaja alkoi kertoa omista asioistaan, muistan ajatelleeni, että harvinaista, kun kampaaja kertoo asiakkaalle eikä toisin päin. Olin vielä ensimmäistä kertaa, mutta mukava oli keskustella, oli varmaan oikea hetki.)