Älä pelkää äiti. Sulje silmät ja ajattele kauneutta. Ruusu kukkii vieressäsi, hetkeä ennen kuolemaa. Kumpi teistä antaa ensin periksi? Ruusu joutuu roskikseen – sitä minne sinä joudut, ei tiedä kukaan. Äiti- onko jumalaa olemassa. Pyydät isä meidän-rukousta. Se lohduttaa sinua nyt. Sulje silmät ja nuku. Rakastan sinua niin paljon, että toivon sinun nukahtavan- ikiuneen.

Happiletku kohisee. Sataa, itkeekö taivaskin? Sairaalasta on tullut viesti:viimeiset vuorokaudet ovat käsillä, tulkaa katsomaan, välittäkää. Saavuin ensimmäisenä, pysähdyin sängyn viereen ja katselen sameisiin silmiin, letkuihin. Siinä hän on, minun äitini. Ihminen, joka synnytti minut. ALS, kirjaimet merkitsevät tuhoa.

Äiti, kuka sinä olet? Mitä sinusta jää jäljelle? Ennen kaikkea, olitko onnellinen? Saitko, mitä halusit? Yrität puhua. Ei tarvitse. Sano vain minulle, että olit onnellinen, niin annan sinun kuolla. Näen, että pelkäät. Myönnät sen. Pidän sinua kädestä kiinni ja kuuntelen. Haluat kuolla, haluat pois. Minä ymmärrän. Kampaa tukka, kuiskaat yön pimeinä tunteina.

Katselen sinua, kun saat morfiinia ja toivon, että saat rauhan. Äiti lähtee pois. Toivomme kaunista kuolemaa, äiti ja tytär. Toivottavasti teit sen itse, onnellisen elämän. Kuolema. Hyvästi ja Kiitos, Äiti.

Loppusanat: tämä teksti on kirjoitettu todellakin 1998 ja viikko äidin kuoleman jälkeen. Nyt palauttaessani sitä tänne sivulle, teki mieli peukaloida ja parannella. Päädyin kuitenkin antamaan ”hänen” olla sellainen kuin on, olen lukenut tämän äitini hautajaisissa ja muistan, että tämä teksti tuli helposti, ja jollain tavalla lohduttikin.

– 6. kesäkuu 2009