hiljaa luoksesi palaan

katselen sinua

tähtien loisteessa

tuulimyllyn katveessa

yksinäisenä meren rannalla

äärettömyyksien kohdalla

jos sinä ymmärtäisit minua

ja sitä että rakastan

hyvin paljon sinua

ja kulkisin maailman ääriin kanssasi

mutta niin kuin lintu lentää etsimään ruokaa poikasilleen

niin mekin kaksi

eroamme illan tullen

muisto tulee uniin

ikkunasta voi nähdä yöeläimen

eikä tikapuita ole olemassakaan

todellisuutta

ei sinua ole kuin unelmissa

on vain kaupungin teennäiset valot

maaseudun synkkä pimeys

yksinäisen katulampun sammuessa

ja missä me olemme

sateenkaaren päässä

nuoruudessa ja keski-iässä

vanhuksena vanhainkodin vuodeosastolla

hyödyttömänä makaamassa

ja silti se voi tulla ovesta sisään

rakkaus

eikä se välitä kysyä lupaa