pitkä rantaviiva
aallot pärskyvät
tuuli viuhuu kivikkoisen saaren takaa
kurki huutaa lentäessään
kallion kielekkeellä seisovan
poskea pitkin
noruu kyynel
äänet hän kuulee sisimmässään
eikä mikään mene läpi
kengät hiertävät auki kuluneen
varpaankynnen
eikä ole lupaa
tulla luokse
tunteilemaan
haastamaan
rohtuneita huulia
roikkuvia piirteitä
tähän sotaan
voittajat on haettava kaukaa
kirjoitusvirheessä voi olla koko elämä
on vain noustava tänään
käveltävä tilaan, joka on vihollisia täynnä
erillisiä ääniä
eikä mikään niistä
mene tajuntaan
hymyile kun muutkin hymyilevät
liiku kun muutkin liikkuvat
lähesty salavihkaa
sijoitu oikeaan kulmaan
hyväksy ulkopuolisuus
vivahteet jäävät kauas
ulottumattomiin
pelastaudu sähköpostilla ja puhelimella
erakoidu yksinäisyyteen
kirjoita paljon kirjeitä
mene ajoissa sivuun
joskus
anna silmiesi loistaa
puhu lämpimällä äänellä
Jää riittävästi sivuun
iltaisin se haipuu hiljalleen
luonto antaa omat kuulosuojaimet
ilman palautusoikeutta
sanoja
tekstiä
kirjoja voi maistaa
vaikka niitä ei voi kuulla
rantaviivalta palaa ehyt ruma prinsessa
onnellisena siitä että on toivoa
kiitos sinulle siitä
sanottiinhan
että hän kuuli aplodit kääntyessään yleisöön päin

Loppusanat:  Tämä kertoo jostain, joka on tärkeää meille kaikille ja tämän puute ei näy ulos päin. Kantajansa se rampauttaa ja kun se omalle kohdalle osuu, on hyvin hiljaista. Kirjaimellisesti. Oluuk on  siis ratkaisu “vitsikäs” ollakseni… Hovilukijani ei keksinyt heti, mistä tässä kerrotaan, joten siksi tarkennus.