Möttösen koira ulvoo
isäntänsä surua
Möttönen itkee miehenitkua
Tähdet loistavat taivaalla
Kuu valaisee Möttösenkin pihaa
Välillä valot sammuvat pirtissä
Koiran on saatava levätä
Kun ei minulla muita ole
Sanoo Möttönen anteeksi pyytäen koiralleen.
Möttösen koira tepastelee narussaan
Istuu lumihankeen ja katsoo isäntäänsä
Taasko sinä haluat sisään, tuhahtaa Möttönen
Heltyy koiralleen
Sisällä on punasiniraidallinen maton jäännös, jonka Möttösen koira puri pentuna riekaleiksi
En minä enää siitä vihoittele lupaa Möttönen
Uskollisesti koira kuuntelee
Yöllä se nukkuu untaan Möttösen vieressä
Millä sitä surua mitataan
Kysyy Möttönen ja jää vastausta vaille
Kun ei minulla muita ole
Sanoo Möttönen anteeksi pyytäen koiralleen
sorvatar 