(kaikki te, jotka ette saa korttia minulta, lukekaa tätä blogia, ja riemuitkaa tästä huomion osoituksesta).

 

Nononono nyt meni vähän kriittiseksi, mutta olen parantanut Melkein tapani, ja olen jo Melkein ostanut pari korttiakin… Olen myös Melkein ystävällinen kaikille.  Joka tapauksessa ihmiset tarvitsevat Ystäviä. Blogin lukijoille toivotan aidosti (kaikille muille epäaidosti, hymiö kirjallisena)

YSTÄVÄNPÄIVÄN HENKEÄ

– hei, voisitko olla vähän hiljempaa (kymmenenvuotias pelaamassa, nelivuotias vieressä auttamassa)

–  Toki voin olla (nelivuotias)

– kohta, KOHTA voin olla VÄHÄN hiljempaa. (nelivuotias täsmentää)

– voisitko keksiä mulle jonkin vaikean englannin kielisen sanan (nelivuotias)

– vaihtoehtoja, vaihtoehtoja, vaihtoehtoja (kymmenenvuotias)

– ei, ei noista mikään ollut tarpeeksi vaikea (nelivuotias)

– äiti, ei veli tai isi keksinyt yhtään tarpeeksi vaikeaa (elämän kolhima nelivuotias)

 

– äiti, mitä kohtia muistat äsken kertomastani tarinasta

– tuota noin, hmmm. Se oli kyllä pitkä ja paljon asiaa. Mielenkiintoinen.

-mutta mitä KOHTIA muistat

– no joo tuota noin

(äiti taitaa lopettaa pedagogisen otteensa tälläkin saralla, ”mitä muistat äsken koetusta”-tyyppiset kalahtavat omaan nilkkaan raskaasti  näemmä)

 

– onks vastauksii? (nelivuotias kysyi muuten vaan ohi mennessään)

– ei hirveesti (äiti)

 

– voisitteko opettaa mut kiroilemaan? (nelivuotias)

– kelpaako voi traktorin peräkärry  tai voi nenä? (vanhemmat)

 

– jos näet painajaisia, niin Älä hermostu

opasti nelivuotias isoveljeä

 

 

– miksi sinä halusit kasvaa? (nelivuotias)

– no ei ollut oikein vaihtoehtoja, ensin olin vauva, ja siitä sitten lapsi jne, niin sitä vaan asiat menee…

– minä haluaisin olla aina yksitoistavuotias  (isoveli taustalla, elämä taitaa olla aika huoletonta siis, isoveli ei ole vielä yksitoista, mutta se päivä häämöttää. Mukavaa, jos lapsuus on mukavaa. Isoveli jatkoi vielä, että eikös lapsuus ole elämän parasta aikaa…)

 

– onko totta, että on sellaisia sairauksia, johon voi kuolla ilman uimista ja rokotusta (nelivuotias)

–  On. Sen takia rokotetaan. Jaa uimista, tuota noin

– niin, uiminen auttaa sairauksiin.

– no joo kyllä tavallaan.

– Minusta on hyvä, että minut on rokotettu (nelivuotias)

– oletko katsonut ”olipa kerran elämää?” (äiti)

– olen. (nelivuotias)

 

 

– mitä kaikkia legendaarisia pokemoneja on olemassa? (nelivuotias)

 

 

nelivuotiaan mielestä vesi on sinistä, kymmenvuotiaan mielestä kirkasta:

– etkö tiedä, että vesi on sinistä?

– se on kirkasta.

– Tollo!  (nelivuotias)

– Ehkä tollo, mutta oikeassa (kymmenenvuotias)

– me nähtiin äsken jotain sinistä ja märkää, mitä se sitten oli vai!

( nelivuotiaan argumentointia, kymmenvuotiaan tyylillä)

 

Äiti lukee sattumalta Haitula-runoa nelivuotiaalle, kymmenvuotias valpastuu ja toteaa, ” meidän koulussa kävi  joskus puhumassa toi, joka on tuon runon kirjoittanut.”   Kääk, hän ei ole puhunut mitään asiasta. Kymmenenvuotias muisti kuitenkin ohjeen: lukekaa ja kirjoittakaa paljon.

Täytyy arvostaa Kirsi Kunnasta, kun hän jaksaa kouluissa käydä. En tiedä, käykö paljon vai vähän, mutta joka tapauksessa…