Poski on kylmä… Kosketan sileää ihoa kuin haurasta paperia. Tukka on vaaleanruskea ja ohut, silitän varovasti. Käännyn pois. Ei ole mummo. Aikuiset valehtelevat. Mustia jalkoja näkyy sivuilla: sukulaisia, eivät jouda seuraamaan minua. Huppu on päässäni. Näen valkoisen laverin reunan, käännyn vielä katsomaan. Kosketan uudestaan, valkoista kylmää, uskallan. Ei ole mummo, kuiskaan. Kukaan ei vastaa. Tyhmä veli ei vastaa, ei ymmärrä, että siinä on kuollut. Minäpä ymmärrän, mutta en usko, aikuiset valehtelevat. En kuole, vaikka kosken, menen vielä. Kuollutta pitää lohduttaa, ettei ole paha mieli, kun pitää maata, ettei se luule olevansa yksin, valkoisessa mekossaan ohuen peiton alla. Minun peittoni on paksu ja lämmin. Mutta mummo näyttää prinsessalta. Minulla on ruma ruskea takki ja ruskeat hiukset. Olen vähän lihava. Riski, sanovat aikuiset. Tarkoittavat lihava. Mummo on vaalea ja kaunis.

Illalla olin rukoillut: älä anna mummon olla kuollut, Jumala taivaassa, Taivaan isä, mitä vain. Isossa tuvassa oli ihmisiä. Puhuivat myöhään. Täti oli sanonut minulle, että mummo on kuollut. Valehteli. Mummo lähti ambulanssilla, paareilla. Sydänkohtaus, minä näin, viisivuotias. Piteli rintaansa ja meinasi kellahtaa pyörätuolista. Astiat jäivät tiskaamatta. Valkoinen purkki, kähisi mummo. Hae! Minä juoksin. Väärä purkki, vaikeroi mummo. Valkoisia purkkeja, en osannut lukea, katsoin, missä olisi punaista, minä tunsin värit jo.  Juoksin. Mitä teen, mummo kuolee  minun takiani. En löydä oikeaa purkkia. Ulkona on pimeää, kun juoksen, navetan haju on lämmin. Huudan.

Ambulanssi tuli, mummo halasi ja murehti sukkia. Mihin se niitä sukkia, mietin, sukkahousut jalassa, ruskeat, minulla oli vihreät. Olisin halunnut punaiset niin kuin kaverilla. Autossa on lämmin sanoi kuski.

Nyt täti oli murheellinen, kuolema vei mummon. Mummo rakasti minua eniten, varmasti rakasti. Minä olin mummon kulta. Minä! Vähän enemmän rakasti kuin veljeä. Enemmän minua kuin tätiä, vaikka oli tädin äiti. Itketti. Jumala lupasi, että mummo oli elossa, kun rukoilin. Aikuset valehtelivat, rumaa puhua lapselle valhetta. Valhetta, että toinen olisi kuollut. Siksi puhuvat, kun tiesivät, että mummo rakasti minua kaikkein eniten, kateellisia olivat.

Valkoinen mummo, ei se ollut se mummo, jonka piti. Silitin kylmää. Olin hellä mummolle, jos tuntisi jotain. Odotin, että silmät aukeavat. Aikuiset vievät pois, joku pyyhkii silmiään. Sinne mummo jäi tukka kammattuna.

Hautajaiset; nyt arkku on kiinni. Valkoinen arkku. Sielläkö mummo haluaa olla: pimeässä, minäkin olin valitsemassa arkkua. Hautaustoimistossa oli paljon arkkuja, kerroksittain, ruskeitakin. Ne olivat kalliita. Kukkareunaisen halusin mummolle. Kukkia on arkun päällä nyt. Veli sammuttaa kynttilöitä kirkossa, ei saa sammuttaa. Suntio sytyttää uudestaan. Vieläkin veli puhaltaa, kukaan ei suutu. Kirkossa pitää olla hiljaa ja valokuvassa hymyillä. Arkku laitetaan hautaan ja mennään kahville. Pappi pudottaa hiekkaa valkoisen arkun päälle, likaantuu mummon kallis arkku, tätikin pudottaa hiekkaa. Minä en likaa mummon arkkua. Olen vihainen tädille.

Otetaan kuva. Minä en hymyile, pitäisi kai; veli hymyilee leveästi, kuvassa pitää olla iloisen näköinen. Valokuvaamossa käskettiin hymyilla, huono on, jos ei hymyile, sanoo veli. Minä en tiedä, päätän vetää suuni viivaksi, se ei ole hymy eikä vakava, kukaan ei tiedä, mitä ajattelen, ei mene väärin. Suu on viiva, jos mummo ei vaikka tykkää, kun hymyillään, kun se on kerran kuollut. En ole ikinä nähnyt niin paljon kukkia. Sitten mennään kahville ja ollaan iloisia. Syödään kakkua. Mummo jäi sinne. Pitää istua vieraiden sylissä, nauravat. Minun mummoni. Rakasti minua eniten. Täti sanoo, että kaikkia yhtä paljon. Ei se käy, minä olin mummolle kiltti, kiltimpi kuin veli. Mummo osti minulle nuken, sillä oli kaksi jalkaa, mummolla oli vain yksi jalka. Kaupassa ei ollut yksijalkaista nukkea. Äiti ei ymmärrä sellaista puhetta. Ei saa nauraa vanhalle ihmiselle eikä pyytää yksijalkaista nukkea. En sammuttanut kynttilöitä kirkossa enkä hymyillyt valokuvissa. Silitin mummoa poskelle. En halunnut jättää yksin. Jumalalta pyysin, että mummo saisi elää. Minä olen kuolleen mummon prinsessa.