Mies haluaisi katsoa taakseen, mutta ei katso. Pitäisi. Ei, ajattelee mies. Hän kävelee eteenpäin.  Mielessä kristallinkirkkaana ajatus, se mikä jäi taakse, on lopullisesti ohi. Tie on pitkä ja tähdet tuikkivat.  Auto pysähtyy viereen ja tarjoavat apua. Ei, sanoo mies. Hän on täysin varma. Pysähtyminen on turhaa. Apua hän ei halua. Hän haluaa jatkaa loppumatonta tietä. Takana päin nauretaan. Mies kuulee tietäen, ettei se ole totta, ei kukaan  oikeasti naura, ei kukaan tiedä.  Puut kaartuvat yläpuolelle, tie on melkein kiinni kasvanut.  Mies pääsee valtatielle. Ei siinä saa kävellä, mutta mies jatkaa. Ei tunne nälkää tai väsymystä. Tuuli on navakka. Kyyneleet valuvat silmäkulmista. Tuuli sen tekee. Kengänretale hankaa jalkaa.

 

Merkityksetöntä.   Mies ei ole ostanut uusia. Kengän voi heittää ojan penkkaan, kun lopullisesti hajoaa. Taakseen ei saa katsoa eikä pysähtyä.  Yhdentekevää, kaikki muu paitsi jatkaminen. Oikeastaan on kiire. Ohikulkija kysyy, mihin mies on matkalla ja tarvitseeko kyytiä tällä säällä. Ei, mies ei tarvitse kyytiä.  Poliisiauto hiljentää ja autosta katsotaan tutkivasti. Onhan kaikki kunnossa, kysyy virkapukuinen.  Haluaa nähdä henkkarit, kaikki on kunnossa, vakuuttaa mies ja jatkaa kävelyään. Poliisi nyökkää ja toteaa parilleen. Annetaan mennä. Ei ole hullu, ei ole köyhä, ei tee rikosta. Kävelee myrskyssä, repaleisissa kengissä, ei halua pysähtyä hetkeksikään. Sentään kirjataan. Jos vaikka jää auton alle, on ainakin kysytty, miettii poliisi, ei halua vastuuta oudosta.  Kengät jalassa se on terve, jos heittää pois, puututaan. Yleinen käytäntö, poliisit nyökkäilevät toisilleen. Antaa olla, saa tehdä, mitä haluaa.

 

 

Mies jatkaa, harakka hyppii ojassa. Varikset pyrähtelevät ja tiellä on kuollut siili. Mies miettii tuokion, potkaisisiko sen ojaan, ei halua paljaalla varpaalla.  Siilin verta, sitä mies ei halua, kengän retaleiden  syytä, auki pahasti juuri varpaan kohdalta. Muuten mies potkaisisi, antaisi siilille kunniakkaamman lopun. Ei mies voi potkaista kenkää pois, silloin hän on hullu. Poliisit antoivat mennä, kun luulivat kengän kuluneen juuri puhki. Mies näytti heille, että rahaa oli pussissa. Sai mennä, kunhan kenkä pysyy jalassa ja henkilöllisyystodistus on taskussa.  Ettei aikuinen mies palele. Kertaakaan mies ei ole katsonut taakseen, kantapäässä on rakko ja varvas palelee.  Tuuli pääsee vaikeuksitta  läpi villapuseron.

 

 

Pysähtyä mies ei aio. Hän kävelee vaikka maailman ääriin, kuollut siili harmittaa yhä, pysäyttää, ei lähde pois ajatuksista,  hän ei  vain voinut potkaista sitä ojaan…  Olisiko kuollut siili onnellisempi ojassa kuin tuhanteen kertaan litistettynä renkaan alle?  Nythän siili pääsee maailmalle, vaikka mersun renkaassa tai  rekan  kyydissä.  Pyörän renkaassa veritahrana, muistona siitä, että viattomat kuolevat maantiellä.  Siili nauraisi, jos elää kuolemanjälkeistä elämää.  Jos se halusi sitä, kuollut siili, kulkea pieninä palasina maailmalla, Eurooppaan  asti  tai  pohjoiseen. Jos se kertoo maailman mielettömyydestä jollekin, joka välittää, ja jolla on uudet kengät.

 

 

Mies muistaa, ettei ole hullu ja lopettaa kuolleen siilin miettimisen. Sillä on silmät kiinni,  se näkee pimeää eikä edes sitä, koska on kuollut, ja vain ihmiset miettivät kuolemanjälkeisiä. Eikä sellaisia saa ajatella, pidetään pöhkönä, jos joku saa tietää. Vaikka ajatukset ovat omia, mies muistaa, että niistä ei saa määrätä. Poliisit saavat kysyä henkkareita, mutta eivät ajatuksia. Tai saavat, mutta ei ole pakko kertoa.  Kengät on pysyttävä jalassa ja vaatteet päällä. Jos kävelee  paljain jaloin tai ilman paitaa kylmällä, silloin tulee ongelmia yhteiskunnan silmissä.  Jos pitää ääntä, huutaa vaikka, silloinkin on ongelma. Kävellä hän saa, ajatella hän saa, kengät muistuttavat etäisesti kenkiä, mutta sitäkään ei ole määritelty, kuinka ehjät niiden pitää olla.

 

 

Tien vieressä on traktori. Mies kiipeää koppiin istumaan. Nyt hän ylitti rajan. Istua saa, mutta vain  vähän aikaa ja täytyy sataa. Jos istuu koko päivän, joku kiinnittää huomiota. Puoli tuntiakin on liikaa.  Mies valahtaa alemmas, ettei näy niin selvästi. Kopissa on uudet saappaat, mies ottaa ne ja vaihtaa omiinsa. Nyt hän on varas. Mies puolustautuu, siiliä hän ajattelee! Hän ei voinut   auttaa siiliä  rikkinäisissä kengissään, hänellä ei ole hanskoja, että olisi voinut koskea.  Niinpä hän jätti siilin.

 

 

Sitten mies hypähtää maahan ja hymyilee. Hän näkee kauempana äskeisen poliisiauton, ovat pysähtyneet tupakalle. Tarkoituksella ehkä, seuraavatko häntä. Tulevat pian kysymään saappaista, mies kauhistuu. Heittää saappaat pois ja kyyristyy. Poliisiauto matelee ohi. Eivät he huomaa tai välitä. Ohi kuitenkin, se on tärkeintä. Mies ei halua selitellä. Jos kysytään jotain, riittääkö vastaukseksi, että haluaa auttaa kuollutta eläintä.  Enkelisiili ei puolusta,  se  on vain enkeli.  Ei kukaan ymmärrä. Äkkiä se tieltä häviää sanottaisiin,  ei  se tunne  tuskaa enää, se on jo kuollut. Parempi, kun ei kukaan tiedä. Ei koskaan.  Siili pitäisi unohtaa. Luontoko silloin tekee tehtävänsä, kun eläin kuolee auton alle.  Luonto. Mustikoita kasvaa metsässä, sen mies ymmärtää luonnolliseksi tai kun eläin saalistaa toisen.

 

Hän  kävelee tietä kilometrin, pysähtyy soittamaan puhelinkopista, tilaa taksin.   Pyytää taksin ajamaaan kenkäkaupan pihaan. Mies valitsee kalleimmat, ei sovita, myyjä on kiireinen ja ärtynyt saadessaan käteistä. Joutuu koskemaan likaiseen rahaan ja laskemaan. Myyjä inhoaa työtään, sen näkee.  Vuorotyötä  pienellä palkalla, typeriä asiakkaita päivästä  päivään. Ainaista valittamista.  Toiset tulevat  kyllä hymyillen  ja  valitsevat  kalliit, liian ahtaat, säähän sopimattomat kengät. Mitä vanhemmaksi tullaan, sitä tilavammaksi kengät muuttuvat. Silloin saa  nauttia hyvästä olosta.  Kun on ikää enemmän, olo saa olla mukava.  Ikä sen tekee.

 

Mies kävelee takaisin ja siirtää siilin jäännökset  kengänkärjellä ojaan ja peittää ne  huolellisesti lehdillä, laittaa kiviä ja käpyjä koristeeksi,  naamioi  paikan  tarkasti, ettei  se  näy tielle. Ei siilin tarvitse kärsiä enempää, se teki tehtävänsä jo. Kenenkään ei tarvitse potkia  hautaa.   Jos joku löytäisi haudatun  siilin, hauta hajotettaisiin.  Pidettäisiin lapsen tekosina, haudata  nyt pieni mitätön villieläin, joka on jäänyt auton alle. Kotipihoissa  siileistä  tykätään. Niille juotetaan ohjeiden vastaisesti maitoa.  Mutta vain kissoja  ja koiria saa haudata, niin että se hyväksytään. Niille on hautausmaitakin.  Voi laittaa ilmoituksen lehteen, että kaipaa, voi ottaa valokuvia tai sytyttää kynttilän muistolle. Ei villieläintä  voi sillä lailla kunnioittaa.  Auton alle  jäänyttä. Mutta mies arvostaa elettyä elämää. Vaikka  olisi  siilin elämää.  Kyllä sitä saa surra. Lapsena mies suri unohtamaansa simpukkaa. Se oli piilotettuna rappusten alle ja sinne mies sen unohti.

 

Nyt  voi  jatkaa matkaa. Tuuli on kääntynyt ja uudet saappaat kumisevat  uutuuttaan. Nyt voi katsoa taakse, oikeastaan tuollaisen haudan mies haluaisi itselleen jonain päivänä. Ruman ja vaatimattoman, piilossa olevan  sellaisen, jota joku on yrittänyt laittaa. Joku, joka on välittänyt.   Hulluahan se on välittää kuolleesta siilistä, kyllä mies sen ymmärtää. Yhtä hullua kuin moittia linnun pyydystänyttä kissaa. On kuitenkin helpompi kävellä, paljon helpompi.  Matka tuntuu kevyemmältä.  Sade ei kastele  sataessaan,  tuuli  ei  rasita viimallaan, kukaan ei  häiritse.  Hän on tavallisen näköinen uusissa kengissään ja katse suunnattuna eteen päin.  Hymykin etsiytyy kasvoille. Vuosia sitten kadonnut  hymy.  Traktorikuski ajaa traktorillaan ohi. Kaikki on kuten ennenkin.

 

 

Illansuussa maisemat käyvät  tutuiksi.

 

 

 

 

 

 

☆

 

En raaskinut ottaa puhelinkoppia pois jutusta, kun tuli nostalginen olo, ehkä  2007 niitäkin vielä jossain oli…  Sellainen sankari tällä kertaa.. Varmaan haettu  arkielämän  pientä  sankaria  kaiken  suuren  sijaan.  Taisi  mennä  jouluksi kotiin,   tämä mies.  Uusissa saappaissaan ja kevyemmällä  tunnemaailmalla.

 

 

Jotta saamme tästä joulutarinan, mainittakoon vielä joulu, joulutonttu ja joulupukki… Piparkakkutalo ja joulutorttu… Joulukuusi, jouluvalot, joululaulut,  joulukirkko, joulutodistus , joulujuhla ja joululahjat, joulukalenteri…  

 

Kaukana on muuten kuvakalenteri-aika. Taitaisi olla järkytys monelle, jos olisi pelkkä kuvakalenteri…