Se pikkuinen orava tallusteli hiljakseen. Se oli menossa kouluun. Oravanpojalla oli kysymys. Ensimmäisten joukossa se viittasi. Odotti kärsivällisesti omaa vuoroaan. Luokka oli iso. Lopulta opettaja antoi oravanpojalle vuoron.  Ja niin oravanpoika nousi seisomaan ja röyhisti rintaansa, killitti silmillään kunnianarvoisaa opettajaa, röyhisti rintaansa vielä lisää ja sanoi: Minä haluaisin tietää, todella Tietää tämän asian…

 

Luokka pidätti hengitystään; Mitä pieni, arka oravanpoika halusi isosti kysyä? Ei se osannut lukea tai kirjoittaa. Ei se osannut laskea. Häntä oli harjattu, miten sattuu. Muotopuoli pikkuinen. Seisoi  itseään isompana. Minä haluan tietää, sanoi kaunis pieni kurre: miksi maailmaa hallitsee, ja on aina hallinnut, hirmuvaltias?

 

Missä ne hyvät ovat?

Miksi hyvät eivät voita?

Miksi ne aina alistuvat tai muuttuvat ahneiksi?

 

Rakas pieni kurre. Sanoi kunnianarvoisa opettaja. Sinä puhut nyt etiikasta, lapseni, ja minä opetan maantietoa. Olet liian pieni ymmärtämään, kysyt vaikeita. Sinun pitää kysyä hiireltä. Hän opettaa filosofiaa, hän tietää etiikasta. Hän harrastaa hyväntekeväisyyttä ja lajittelee papanansa. Olisit voinut kysyä häneltä, mutta kissa söi hänet. Kuulin juuri.

 

Mene ketun luo. Hän kertoo sinulle viekkaudesta. Hän opettaa sinut röyhkeäksi. Tosin kettu irtisanoi itsensä, hän ei halua olla suomalainen satu enää. Meidän täytyy keksiä jotain muuta. Minä vastaan sinulle. rohkea oravanpoika.

 

En minä tiedä, missä hyvät ovat. En osaa vastata, miksi hyvä häviää. Miksi rakkaus loppuu ja sota alkaa? Se, joka tahtoo enemmän, ei lopeta. Hyvä alistuu, siksi kai on niin, että ahne voittaa. Opettaja huokasi. Sinä, oravanpoika olet hyvä. Tiedätkö miksi?

 

Sinä keskustelet, uskalsit kysyä, vaikka pelkäsit, uskalsit kysyä itseäsi isompaa asiaa. Rohkenit kysyä asiaa, jota kukaan ei tiedä. Vain huonoja selityksiä, niitä on viljalti. Kun kysyminen alkaa, ahneus väistyy. Joka puolella, Sinä oravanpoika, teit maailmasta paremman. Ei sinun tarvitse osata laskea, osaat kysyä.

 

Saat mennä kotiin oravanpoika, ja tuo huomenna uusi kysymys mukanasi. Minä lupaan vastata sinulle.

 

 

 

 

 

 

 

”Loppusanat:Tämä on vastaisku Miinalle ja Manulle, joka suunnattomasti minua ärsyttää. Huonoa kieltä ja typerään muotoon puettuja opetuksia. Tämä satu vei viisi minuuttia. Kirjoitan omat ”miinamanut” tätä lähtien.”

 

Jopas on ollut tiukka asenne rouvalla  vuonna 2007…  Löytyi arkistosta tämäkin ”aarre”, onkohan tämä isojen vai pienten satu. Vai molempien.

 

Olen kyllä ollut sitä mieltä, että Pupu Tupunassa ja Miina& Manussa on ”rasittavaa kieltä” ainakin lukijan/ äänikirjan kuuntelijan  kannalta… Ja taidan olla edelleen.  Kuvat ovat niissä hyviä. Joskus tulin lainanneeksi Myyrä-kirjan kirjastosta, ja niissäpä ei turhia pehmoilla…