Keskeneräistä vihaa

Haistakaa paska! Ruskeat, sotkuiset kikkarat heiluvat, kun kuvismaikka pyyhältää tuulispäänä huoneeseen. Tänään se on vihainen. Pyörän kumi on puhjennut, housut ovat menneet kiireessä väärin päin jalkaan. Tukka roikkuu silmillä, kukkapaita on ylipieni, napit, miten sattuu, ei näytä naiselta, on kuin pikkulapsi. Sen on paha olla. Se seisoo luokan edessä ja melkein itkee.Haistakaa paska, se nyyhkäisee ehtyvillä voimillaan. Pyytää anteeksi olemuksellaan, ylisuuria vaatteitaan ja roikkuvaa ohutta tukkaansa, taiteilijalookia suomalaiseen malliin. Tuijottaa ulos ikkunasta. Siellä on harmaa näkymä, pikku baari, jossa hönöt juo. Urheilukenttä, jossa huonot häpäisevät itsensä. Yksi poika siellä juoksee, pikkukylän eurooppalaisuutta, täällä se lepää, Kulttuuri. Kuvismaikka itkee äänettömästi, täälläkö HÄNEN paikkansa on, opettamassa kakaroita! Luokka on hiljaa takana. Ei ne sano mitään, tuijottavat vaikeina. Kuvismaikka pahoittaa mielensä. Äsyttävää rapinaa, kun oppilaat kaivavat papereitaan, tekevät vanhoja töitään, kun uutta aihetta ei tule, parantelevat, koettavat toimia hiljaa. Luulevat saavansa hyviä numeroita, pelkäävät hänen räjähtelyään. Joku katsoo säälien, ärsyttää, ei kuvismaikka halua myötätuntoa. Ei ne jaksa mua, ajattelee kuvismaikka. Ne haluaisi jonkun toisen. Jonkun terveen. Joka käskee piirtämään asetelman. Tai jotain hienompaa. Kirjo on spektri. Kuvismaikkaa vituttaa. Hänenkö tässä pitäisi, ei hän jaksa. Senkö takia, että lukujärjestyksessä lukee, pidä tunti! Senkö takia hän on täällä tuijotettavana, missä noidenkin nälkä ja uskallus, tunteja vaan keräävät kuin kanit porkkanoita! Ikkunasta näkyy tie, jossa ei aja yhtää autoa. Silti siellä oli tapahtunut onnettomuus. Joku oli kuollut. Kuvismaikka oli repinyt paikallislehden. Syntyneiden nimet hän mustasi.

Tuleeko kansallispukuun viilo? Mitä jumalauta, kuvismaikka räjähtää. Nyt se sitten alkoi, vittuilu. Ota selvää hän sähisee kuin pieni kissa. Niin oli lapsena opetettu ässävikaista. Sihise kuin pieni kissa, dsi dsi. Nuorimies katsoo rauhallisesti ja toistaa kysymyksen. Viilo? Luokka katsoo tuomiten. Kuvismaikka menee sekaisin. Kenen puolella ne ovat tänään? Eturivissä on oppilas, jota hän inhoaa. Se katsoo pirullisesti. Toinen kulmarivissä, siellä on tumma tyttö, se on jotenkin kiltin näköinen, mutta ei sitä kiinnosta eikä se osaa. Takana ovat kovat jätkät. Nyt ne hakee historian kirjoja, jokaisella on värjätty pää, mikä vika on suomalaisessa maantieharmaassa, samanlaisessa kuin tie ulkona, se tie, jossa joku oli kuollut, typeriä murrosikäisiä koko luokka täynnä. Ketä ne luulee kiinnostavan, menikö aihe prikulleen oikein, oliko valmisteltu ja huolellisesti tehty, ripaus kuvitteellista rohkeutta? Kuvismaikka pakenee sivuhuoneeseen. Päättää olla siellä. Antaa jokaiselle nelosen. Siinäpähän ovat sitten kansallispukuineen, kirottuneine akvarelleineen. Tai jos laittaisi niille alastonmaalauksen, olisi itse malli. Siinä tuijottaisivat. Piipaa-auton kuskille voisi sanoa, että tämä on Taidetta. Opettaja uskaltaa laittaa itsensä likoon ja siitä rangaistaan. Saisi hyvän jutun iltapäivälehtiin, ehkä tulisi vihdoin apuraha.

Yhtäkkiä helpottaa. Kuvismaikka juo lasin vettä. Hän kävelee sumussa. Mieli on paha, ei hän nörttien piirustuksia näe. Nappaa vain pinkana eteensä. Nämä on hyviä, ysi hän tuhisee, korjaa tuo yksi, saat kympin, piirrä vaikka aurinko risukasaan tai kuollut rotta. Anteeksi, hän sanoo pojalle, joka kysyi, tuleeko kansallsipukuun viilo housuihin, helvetin hyvä kysymys tosiaan, hän kehuu poikaa sen omalla kielellä. Se on se keskenmeno, hän sanoo sitten kovaan ääneen. Hiljaisuus. Nyt ne tuijottaa. Uhallakin tekee mieli sanoa uudestaan. Luokka on äkkiä tyhjä. Joku puhuu huostaanotosta käytävässä. Revitty paikallislehti on roskakorissa, mustat tussiraidat kirkuvat.

Tapahtumat ovat siis totta, tietenkin opettajan ajatukset on arvattu kirjoittajan vapaudella…Sääliä ja ärtymystä hän taisi oppilaissaan aikoinaan herättää, toivottavasti nykyisin menee hyvin. Näihin aikoihin oli vähän ongelmallista, kun hän antoi numeroitakin, ja niissä oli aikamoista heittoa mielentilan mukaan, onneksi hän pahimpia virheitä paikkaili ja jossain vaiheessa hän taisi kertoa jollekin luokalle suoraan, että hänellä on ongelmia. Mieleen jäänyt persoona joka tapauksessa.

– 10. kesäkuu 2009

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s