ETANA

 

 

 

MYRKKYSIENI

 

YLÄKERTA JA ALAKERTA

 

 

 

Kolmevuotias kysyi, mikä poliisi näyttää perunalta. En suoraan osannut vastata.  Ilmeisesti tässä maailmassa on perunalta näyttävä poliisi. Se olisi mukavaa. Täytyy varmaan pyytää, että kolmevuotias ei sano  tulevaisuudessa mahdollisesti näkemälleen poliisille, että tämä näyttää perunalta.  Olin joskus päiväkodissa töissä ja ihmettelin, miksi pieni poika käsipuolessani oli vakava  ja hiljainen, kun selitin, että menemme poliisien  pitämään konserttiin. Aloin kuunnella, mitä hän supatti lähes äänettömästi itselleen: poliisit ampuu, poliisit ampuu…

 

 

Kolmevuotias on ollut pitkään omistusliiteihmisiä, käyttää ilmaisuja ”isini”, ”äitini” puhuessaan lähes aina, hauskaa suomen kieltä.

Kolmevuotias huutaa äitiä kovaa ja haluaa tietää, miten syntyy  kasveja. Tämä kysymys on  sinänsä helpoimmasta päästä.  (Vielä äiti jaksaa juosta alakerrasta  pyykkihommista kysymään, mikä on hätänä ja vastata vielä kiltisti, tuleepahan liikuntaa). Hän kysyi, että onko ihminen peto myös yksi päivä, realiteetit hallussa.

 

Kolmevuotias sanoi, että isi on neanderthalin ihmisen näköinen. Kai se lasketaan kohteliausuudeksi.

 

MUUTTOLINTUJEN LENTO

 

Muuttolinnut lentävät etelään,

Jäärouvan jäämatolla jäähile elää elämäänsä,valkoinen hippunen jäätyy  jäävuoren korkeimmassa kohdassa, jonne  matka jäärouvan vinhassa kyydissä kiidättää.Jäiset oksat kumartuvat toivottamaan hyvää matkaa, huuruisasti ne hymyilevät, pakkasenpureman omenan pudotessa lumihankeen, josta myyrä, metsän pieni mies, lapiokourillaan sen löytää, vie talteen ja päivittelee kylmää talvea.

Jäärouvan jäämatolla saa jokainen olla hetken onnellinen tai vaihtoehtoisesti sydäntään myötenjäässä. 

 

Pakkasenpurema kuulas aurinko tervehtii puitten lomasta. Jäämatto jäädyttää  tunteet, jäärouvan jäisen varpaan alla on piilotettuna kateus ja suru,kelpaamattomuus ja viha. Varvas painaa ne pieneen hyväksyttyyn kasaan. Jäärouvan  matto kiitää takaisin jäärouvan ohjatessa piikkisuorassa jääpuikkotukassaan  hampaissaan maailman jäisin jääpuikko.

 

 

 

Muumeissa on myös jäärouva, ja sieltäköhän tällainen sanaleikki sitten alkunsa juontaa tai termi ”jäärouva”.

 

 

 

 

 

 

 

Heijastus ja kattila,

matalaakin matalampi lattia,

alla ruokapöydän lepäilee.

Heijastus ja kattila,

kyljestä pilkahtaa teräksinen peilihymy.

Taivaan lamppu säteilee aurinkona pinnasta

eli meidän keittiön pyöreä täysikuu,

se onkin ihan totta juu.

Lamppu on pyöreä kuin taivaalla loistava kuu,

lattia on litteääkin litteämpi paitsi siinä kohdassa, jossa on kynnys,

kattilan alta kuplii kuplia, kuplia, kuplia,

kuplimisen kiehuvassa riemussa,

roiskuu välillä hajamielisen kokin kastiketta tai soppaa tulikuumaa.

Voi ruuanlaiton iankaikkista huumaa!

Kannen alta löytyy tulivuoren kuuma laava

höystettynä lohikäärmeen ruualla,

pippurisella pippurilla,,

suolaisella suolalla,

karisevalla cayennepippurilla,

laakerilla lehtevällä.

Kattilan kansi raottuu.

Tulivuori sammuu hiljalleen

ja laava levittyy laakealle laskeutuneelle lentävälle lautaselle

jäähtyy hiljalleen päätyäkseen ammottavaan kitaan valkoisen hammasrivistön taakse

 

yksinäinen kupla hakeutuu viimeisenä lusikkaan.

 

 

Kolmevuotias leikkii mitalla: huhuu, oletko kotona etanaaaa, taas mitta kiinni ja taas auki, jolloin etana on  kuin onkin kotona. Yksinkertaisen hauska leikki.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

HÄMPPY JA MURKKU

 

Hämähäkki tahtoisi lentää,

mutta ei,

ei se voi.

Työt odottavat maassa.

Seitti on rakennettava marjamättääseen tai sen ison liukumäen alle.

 

 

Muurahainen opettaa,

älä riko pesää

teinhän sitä koko kesän

ja nyt siellä on muurahaisvauvat pienet.

ympärillään metsän  uudet kärpässienet.

 

KIVI

 

Kivi on oikein iso,

niin iso että sille voi kiivetä

katselemaan maailmaa

sitä kuinka sotilaat hyökkäävät

tai keijukaiset tanssivat niityn reunassa

kivi on oikein pieni,

niin pieni

että sen voi pistää taskuun

ja kätkeä sen sisään unelman

kivi ei kerro sitä kenellekään.

 

 

 

 

Hyvin höpsöä, (tämän kirjoitti aikuinen kerran ennen aamuvuoroa, kun töihin lähtö rasitti hyvin paljon, noin neljä aamulla, uni oli jo mennyttä…) Laitan kevennykseksi ja toisaalta, olen joskus haaveillut lorujen kirjoittamisesta myös:

 

Metsän kukkaset kutsuu luokseen susihukkaset, joiden korvat on ihan nukkaset, ja pikkuisen tuhatjalkaisen jalassa on niin sievät sukkaset, ettei kukaan muista, kuinka ihanaa on pukea talvirukkaset. Pakkasjukkaset hiipii hallaöiden mukana, piiloutukaa kukkaset, menkää nukkumaan susihukkaset. Tuhatjalkainen saa hetken tepastella jalassaan sukkaset, kunhan muistaa hakea myös rukkaset, kehottavat talven ensimmäiset pakkasjukkaset…

 

 

JAA JAA JAA

Jaa-a, järvessä on paljon vettä

jaa-a, maassa on paljon maata

kovaa maata tai silkkaa mutavelliä

jaa-a, tuulessa on paljon tuulta

vienoa, hiljaista tai puhurin lailla lentävää, pyörteiden kuninkuutta.

Purossa on vain vähän vettä

voi että huokaa varis pieni

lätäkössä vain tilkkanen,

juuri oikean kokoinen leikkitilkkanen,

että saapas kastuu

juuri siitä kohdasta, jossa on reikä.

Jaa-a, maailma on leppäkertun hymyä täynnä

 

SUKLAASAURUKSEN AJATTELEMATTOMUUS

Puhelin soi ja hätäkeskus kertoi

Suklaasaurus oli tallonut kerrostalon

osaakohan se lentää

olen kuullut että ne osaa.

 

 

 

Väsynyt kolmevuotias kieltäytyi yhteistyöstä neuvolassa: lähdimme kotiin ja kysyimme, jaksaako hän lähteä mcdonaldsiin syömään, koska neuvolassa hän sanoi tyynesti tädille ”en jaksa”, kun täti pyysi jotain. Tähän hän vastasi ”en ole tässä tapauksessa väsynyt.” Niinhän se on, kaikki riippuu tilanteesta, kai lapsi on vanhempiinsa tullut.

 

Kolmevuotias kertoi myös, että hänen koulukaverinsa on mennyt autotielle, ja on myöskin  jäänyt junan alle. Minkähänlaisia kavereita tällä lapsella on murrosiässä, kun nyt on jo huolestuttavia piirteitä kaverin tavoissa? Isoveli käy koulua, joten siksi kolmevuotiaallakin  on koulukavereita, ja lähellämme on junarata sekä autotie, jonka vaaroista koetin valistaa. Lohdullista, että kovan onnen kaveria ei sattunut kuitenkaan, vaikka hän jäi junan alle.

 

DINOSAURUKSET

hei hei, dinosaurus

spinosaurus veikeä,

joen takaa astelee t rex

lintumaisesti vihellellen.

Lentolisko lentää

basilosaurus kauas entää

sukeltaen sinne

minne sinulla ja minulla ei ole asiaa

löytäen muinaiskalan

brontosaurus syö kasveja

pitkällä kaulalla ylettyy korkealle, korkealle aina kuuhun asti

tai ainakin melkein

dinosaurusvauva odottaa että kasvaisi suureksi

ja voisi piiloutua pensaaseen

pitkän kaulan voi kiepauttaa tuhannelle mutkalle

tai ainakin kahdeksikoksi

eikä silloin kukaan löydä,

paitsi tietenkin sinä siellä!

Mutta lällis lää

huutaa spinosaurus,

me elimme kauan sitten

ja silloin piilona oli tulivuoren jäähtynyt laava,

aina tosin sama tylsä kaava

lihansyöjä kasvin pyyhkii hihaan,

kasvinsyöjä lihaa vihaa

sekasyöjä sanoo rouskis,

älkää höpsöt ruuasta valittako!

 

 

Heh heh, joskus kirjoittajaakin hävettää,  mutta maailmaan mahtuu kaikkea. Vaikkapa Kari Hotakaisen lastenruno kaikista paskin.

LAPSI TYKKÄÄ, KUN ÄITI PUHUU ASIAA JONKUN MUUN SUULLA KUIN OMALLAAN

Lapsi sanoi
Kuule keksi itse lisää runoja
Ne valmiit ärsyttää
ja on tyhmiä.
Mahan päälle tuli iso kasa leluja.
Mietiskelin miksi dinosaurukset eivät sano minulle enää mitään
eikä legoukkokaan lennä.
Kun kävelen pihaan, en huomaa enää kitrakia

kaunista kihelmöivän  vihreää kallisarvoista rönsyä, jota pitää vaalia.
Ja varjella iljettävän pahalta viiksiherralta,
joka haluaa tuhota sen säälimättä.
Kaksi prinsessaa kulkee palatsissaan
meikkaa itsenä kauniiksi, kulkee heinäkruunut päässä
hulmuavissa kuvankauniissa mekoissaan
kunnes on aika mennä nukkumaan palatsin pehmeälle silkkivuoteelle
sekä miettiä prinssiä.
Mutta paha viiksiherra haluaa rikkoa kitrakin,
vartioidaan sitä ikuisesti kaikelta pahalta.
Salasanan takana se on turvassa…

 

(Olen lapsena leikkinyt todellakin tällaista leikkiä ystäväni kanssa, ”kitrak” on ollut olemassa)

Auto ajaa aavan meren rantaa
leikkuupuimuri letkeästi lepää renkaat kohti santaa
traktori möyrii ja mörisee
peräkärry huojuu ja natisee
renkaat on naapurilla lainassa
pilvet taivaalla kiemurtelee
sadepilvi putosi Villen päälle
Ja Ville kastui märäksi
Mutta ei sitä haitannut
Olihan sentään pyhäpuvun laittanut
Kun tuli traktoria katsomaan
Naapurin Masa toi renkaat
Ja mansikka-ampiainen sai syödä kokonaisen punaisen mansikan

VUODENAJAT

Kesällä sataa, syksyllä sataa, talvella sataa ja keväällä sataa, mutta aina välillä paistaa aurinko niin kirkkaasti, että muurahaiset tulevat esiin ja kimalaiset pörräävät
Ja talvella voi katsella, kun lumihiutale putoaa.

TIEDETTÄ

Jos joku ei vielä tiennyt, mitä kummitukset syövät, tässä vastaus: ne syövät etanoita.

 

PATEETTINEN DINO

 

Miksi triceratops on pateettinen,

miksi se kulkee kolme sarvea tanassa,

jalat tömpsähdellen uppoavaan maahan?

Triceratops on pateettinen, huutavat kaikki sen kaverit

niin, niin mutisee triceratops,

riipii kasvia suuhunsa ja menee kastautumaan lampeen.

 

Kolmevuotias kertoi, että hän ei osaa riisua. Kysyin, onko hän vauva sitten. Hän kertoi olevansa poika. Väitteeseeni, että pojat osaavat riisua, hän vastasi, olevansa erikoispoika, ja erikoispojat eivät osaa riisua.

MITTANAUHA JA SUIHKARI

 

 

mittanauha on suihkari,

suihkii, suihkii perässään pitkä viiva,

olkkarista keittiöön, keittiöstä olkkariin.

Kohta on maailma kierretty,

täytyy mennä avaruuteen

ja suihkuttaa suihkuttaa

pitkää valkoista suihkarin vaahtoa:

spiraaleja, ympyröitä ja kolmioita,

kunnes tullaan takaisin mustikkametsään

ja kerätään korti täyteen tatteja,

sitten hypätään metrin mittaiseen sänkyyn.

uneksien, uneksien, uneksien

pilvitaivaasta valkoisen spiraalin ympäröimänä.

 

 

LUMEN LUMO

 

Lumi on kylmää,

uimahousut jalkaan,

lumi on lämmintä,

lapaset käteen,

villahousut jalkaan.

Lumi on kylmää,

järven rannalle sukkelaan

vai menikö joku vinksallleen koko maailmassa tässä,

jossa säätilat tekevät,mitä haluavat, ja lapset pukevat hassuutta päälleen,ja nauravat aina

myöskin sateisena sunnuntaina, jolloin taivaalta satoi jätskiä. (josta ihan kaikki lapset eivät tykkää)

 

 

Tiedätkö, minkälainen on älykäs ja likainen rotta?  Vastaus: se on esihistoriallinen hiiri.

 

Kolmevuotias totesi, kun menimme uimahalliin, että ulkona on esihistoriallista lunta. Moni asia on nykyisin esihistoriallista elämässämme.

 

MATRIARKKA JA PATRIARKKA

 

Matriarkka ja patriarkka

kävelivät kerran,

sen hetken verran,

kun niiden pienet mammuttilapset nukkuivat pensaan alla

ja iltarusko kiipesi hiljalleen taivasalla.

Matriarkka hymyili,

patriarkka piilossansa  lymyili.

Matriarkka ja patriarkka toivottavat sinulle

kärsivällisyyttä kun kuljet sateisella kadulla pikku kengissä,

joiden varresta vesi litsee sisään kuin puro.

 

 

Kolmevuotias kysyy: missä niitä krokotiileja asuu?

– Australiassa esimerkiksi,  niin luulen vastaa äiti

– Juu ja vedessäkin, sanoo kolmevuotias.

 

 

Minä tulin puhumaan rakkaudesta sinulle, sanoo kolmevuotias, ja sinun nenästäsi. Se näyttää nokkoselta.

 

Miksi leijuva lehmä ei leiju, kysyy kolmevuotias? En oikein tiedä, sanoo äiti.

Se kävelee kahdella jalalla, kertoo kolmevuotias.

 

(Kolmevuotias oli kysynyt myös jokin aika sitten isältään, miksi kalalla on paska silmä)

 

Lainaus leikistä: ahma jahtaa hepokattia. Hepokatti kyllä kuoli, kun ahma sai kiinni, mutta tässä saalistuksessa oli silti jotain sympaattista…

 

 
PISARA

Pisarainen, pisarainen, pikku pisarainen.
Pisarainen hyppää pilven päältä,
pisarainen älä pelkää matkalla,
vaaroja on monta, monta ja monta.
Pisarainen, pisarainen, pikku pisarainen,
ukkospilven alla pisaraakin pelottaa.
Pisarainen sataa pelossa kaatamalla:
Salama salamoi ja välkehtii
Lennättää pisaraista.
Pisarainen, pisarainen, älä pelkää sadetta,
sada lehden vihreään reunaan,
kimmeltämään vielä hetken ennen kuin sammakko saa lipaista sinut pitkällä kielellään,
pisarainen, pisarainen, pikku pisarainen, nähdään taas.

HAMMASPEIKKO KORVASSA

Hammaspeikko korvassa, hammaspeikko korvassa
mietti ja mietti
että oli joutunut vallan väärään paikkaan.
Eikä sieltä päässyt pois,
vaikka miten yritti.
Koko päivän, viikon ja vuoden
Arkena ja pyhänä
Ei sentään sunnuntaina
Maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina,
lauantainakin vielä
Mutta sunnuntai oli vapaa, hammaspeikollakin.
Hammaspeikko korvassa, hammaspeikko korvassa itki kuin Atlantin valtameri.
Eikä se päässyt pois.

 

☆

 

Orava kurkkaa, orava hyppää, oravalla  pää on  alaspäin.. Oravaa ei huimaa. Orava pyörii karusellia. Orava keinuu vauhtia vinhaa.

 

Huiiii.

Missä on pähkinöitä? Veikö ne tikka vai talitiainen?  Entäs punatulkku, punarinta vai varpunen?  Pöllö se ei ollut.

Kuka ne vei?

 

Nälkä on kova, vaikka ei olekaan pikkulintu, on vain heiluhäntä soma

 

Vanha, hajamielinen orava,otat pähkinän , viet  sen  piiloon ja unohdat,missä se on…

 

Harakka-Harri pohtii  itsekseen  puun juurella , turhuutta, turhuutta vain.  Huonomuistiselle oravalle antaa pähkinä.

 

Mutta orava  huiskauttaa hännällään ja  kiipeää kuusenlatvaan.

 

Kiitos pähkinästä maailma!  Kiitos kävyistä kuusi ja mänty!

 

Orava viskaa kävyllä Harria. Lopeta, raakkuu Harri.

Ei orava enää…

Ei kannata rikkoa pihan sopua.

Harri on vihaisena vihainen.

Puun latvassa ei näy ketään, koska sinne  meni heiluhäntä

Piiloon, piiloon, piiloon…

 

 

☆

 

Samppa näki roskan maassa

keräsi roskan

toisen ja vielä kolmannenkin

Maassa on roskamaa, roskiksen ympärillä, roskainen roskamaa, pieni roskakylä rai kaupunki, roskavuoren juurella, siellä on roskaprinssin koti ja roskaprinsessan, roskarallia ajaa roskamaan Reino,

 

Roskis huokasi, minulla ei ole käsiä

En  voi kerätä niitä itse

Samppa keräsi ja silloin aurinko alkoi paistaa

Roska-auton kuljettaja oli niin iloinen, että tanssahteli

Roskiksesta tuli ensimmäistä kertaa täysi eikä puolikas

Isot ja pienet, älkää heittäkö roskia maahan, ettei Samppa joudu taas keräämään.

Roskikseen voisi laittaa kyltin, kaikki alle 101-vuotiaat, laittakaa roskanne tähän…

 

102-vuotias onkin päiväunilla.

 

☆

 

Hitaasti hiipii

Hitaasti hiipii

Hitaammin hiipii

Oikein hitaasti  hiipii

Kaikkein hitaimmin hiipii

 

Hiirulainen pois juuston luota

☆

 

 

Enni, Senni, Jenni…

 

☆

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ikkunasta heijastuu sateen musta kiilto

lampun kelmeä valo ei riitä korvaamaan

syksyn hetkellistä voittoa

vieraat kengät kopisevat tien laitaa

puut huojuvat tuulessa

syksy on verhonnut ne alastomuuteen

riisuen pois vihreät lehdet

pudottaen syksyn  hedelmät

jättäen valjun täysikuun

ilkamoimaan muinaisuskontoja

auton valot näkyvät pimeydessä

kajastaen kylmää valoa

kunnes ovi aukeaa ja hän on siinä

väsynyt ja hymyilevä

eikä yksinäisyydellä ole enää sijaa

meidän kahden majatalossa

Kuunvalo heijastuu

utuisena pilvenä

maailmankaikkeuteen.

Lumihangen alla maan hämärässä

sointuu hiljainen elo

pienissä pakkasen kylmettämissä jäljissä

jonne elävä on tehnyt pesää.

Nietoksen takana puun oksalla

pimeyden katveessa

lehahtaa lentoon yksinäinen varis.

Vihattu musta raakkuva uros

joka hyökkää häiriintyneenä kohti

ihmiskunnan rauhaa.

Ikuistuen  lehtiin

yhdellä nokkaisulla.

Se on hyvin lohdullista

– Minä en huuda.

Pistävät silmät katsovat liki rauhallista kapinoijaa:

-Huudathan! Minä määrään. Sinä huudat.

– En.

– Mikä luulet olevasi?Sinusta ei koskaan tule mitään, kirkuu opettaja. Ilmaisutaitoa. Sitä tämä on! Et ole oppinut ilmaisemaan. Minä määrään täällä! Sinä huudat kuten opiskelijatoverisi.

Luokan surusilmä asettaa paperipinkan opettajan eteen. Minä huudan näillä.

-Mitä sinä teet?!! Kirkuu malttinsa menettänyt kouluttaja. Mitä nuo paperit ovat? Vie ne pois! Rumia, merkityksettömiä koukeroita, kuuletko! Tyhjänpäiväisiä sanoja. Naama punehtuu ja hysteerinen permanenttipää kertoo pojastaan. Mikael, minun poikani. Piirsi kuvaamataidon tunnilla sateenvarjoja putoilemasta taivaalta. Tuhansia, värikkäitä sateenvarjoja. Raidallisia, pallokuvioisia, nallekuvioisia, luurankoja, luurangon kappaleita… Hänen työnsä oli paras kaikista. Hän on LUOVA. Hänen opettajansa kutsui minut keskustelemaan, kun aiheena oli vesi ja hän piirtää kuolemaa sateeseen.

– Minä sanon. Punehtunut naama ja sarvisankalasit tulevat lähelle. Se moukka opettaja ei ymmärrä yksilöstä mitään! Tasapäistää, ikään kuin jokaisen pitäisi olla idiootti. Raivostuttavaa! Mutta minun luokassani huudetaan tänään. Tunteet esiin vapaasti, äänen kautta. Jokainen huutaa tänään, kukaan ei poistu muuten. Jumppasalin seinät kaikuvat. Huutoa nuoret! Yksitellen!

Kauemmas vaappunut hysteerinen permanettipää katsoo taas surusilmää vaativasti. Nama punoittaa puuterikerroksen alla. Surusilmä huomaa poikkeuksellisen rumat silmät, jotka siristyvät raivosta. Paperipino läsähtää jumppasalin penkille.

– Jos opettaja lukisi sanoo jäätävästi surusilmä, joka ei koskaan sano mitään. Ei asetu kenenkään eteen poikkiteloin. Opettaja lukee minun tunteistani. Ne on kaikki kirjoitettu näihin papereihin. Ne kertovat kaiken mitään salaamatta. Ne ovat koko elämäni, minun rakkauteni ja vihani, suruni ja uteliaisuuteni, välinpitämättömyyteni ja virheeni. Olen kirjoittanut elämäni, kaiken sen, mitä olen toivonut, kärsinyt, unelmoinut, saavuttanut, ketä olen rakastanut. Mutta minä kieltäydyn huutamasta, sinun tunnillasi, kenen tahansa tunnilla tai koskaan elämässäni.

– Tunteen palossa ilmaisutaidon opettaja siepppaa paperit ja alkaa repiä niitä. Ikkuna on auki ja hän heittää paperit leijumaan ulos. Nämä ovat kuin poikani sateenvarjot, mutta sinusta ei koskaan tule yhtä lahjakasta kuin hän. Punoitus tasaantuu. Huuda! Yksi huuto ja pääset kurssista läpi. Huuda mitä vain, kunhan huudat luokan edessä yhden kerran.  Anna äänen ja tunteen tulla. Minä puhun sinulle. Kuuntele! Jos huudat kerran, annan sinulle kiitettävän.Surusilmä käveli pois. Keräili paperisilppua ulkona. Katseli, kun paperit kastuivat sateessa. Näki silmissään niitä punaisia ja sinisiä sateenvarjoja luurankoineen. Poika, jota tasapäistetään. Maailma muuttuu huutaen paremmaksi, tasapäistäjät joutuvat helvetin kadotukseen. Surusilmä saapuu opettajan auton luo ja peittää tuulilasin paperisilpulla. Paperisilpussa on monta tarinaa. Lyhyitä runoja siitä, kuinka surusilmä tuntee ja rakastaa ja vihaa. Tuulilasi peittyy paperisilppuun.

Sisällä opettaja tajuaa äänensä menneen.

 

 

Loppusanat: todellisuuspohjainen kertomus, tosin kukaan ei aivan näin noussut vastustamaan, huutaa piti ja muutakin kaikenlaista, sana ilmaisu antaa riittävät perustelut oikeastaan mille tahansa.  ”Vanhoja juttujani”, jos joku muistaa lukeneensa.