Siellä jossain

 

 autiomaan hiekka valuu kuumuudessa
 ihminen on karrella solisevan veden äärellä
 lokki, mänty, metsä ja  kallio kuvastossa
 keltainen kukka kukkii hetken ennen kuin lakastuu
 riittämättömyyttä ja toivottomuutta
 ihmisyyttä ja rakkautta
 käsittelemättömiä tunteita.
 eräänä helteisenä päivänä
Mainokset

Vanha varis miettii

 

 

 

Suru on suremista varten

 

suru on surullista elää ja kokea

 

surussa on paljon itkua mukana

 

surulla ei ole aina sanoja

 

suru tuo muistoja mukana

 

surua ei haluaisi kokea

 

surutta ei voi elää

 

viha on vihaamista varten

 

viha kävelee surun läpi

 

viha ei löydä joskus muotoaan

 

vihassa voi tehdä reikiä seinään

 

vhassa voi juosta läpi sumun

 

viha etsii kohdettaan

 

viha nukkuu tyynyllä

 

kuljeskelee unessa läpi unisten renkaiden

 

suru ja viha istuvat vierekkäin puiston penkillä

 

miettien toivoa ja rakkautta

 

turhuuttakin

 

varsinkin sitä

 

suru hymyilee silloin tällöin

 

antaa välillä lohduttaa

 

välillä ei

 

viha laantuu hiljalleen

 

hiljalleen,  hiljalleen

 

ei yhtään kiirehtien

 

antaen surulle yhä enemmän tilaa

Vanha mies

 

 

Vanha mies ihailee ohikävelevää naista

 

vanha mies pysähtyy ajatuksissaan

 

vanha mies kuuntelee korkojen kopinaa

 

vanha mies katselee lanteiden keinuntaa

 

vanha mies haistaa kevyen sitrustuoksun

 

vanha mies miettii hiljalleen

 

elettyä elämää

 

vanha mies hymyilee hiljaa naiselle

 

vanha mies katselee naisen edessä näkyvää elämää

 

syviä varjoja silmien alla

 

syvää juonnetta otsassa

 

pelästyneitä silmiä

 

vanha mies pyöräilee pitkin joen viertä

 

katselee virtaavaa vettä niin kuin kaikkina vuosikymmeninä

 

jotka hän yhä muistaa

 

vanha mies muistelee, kuinka kukat ovat puhjenneet joka vuosi uudestaan

 

vanha mies miettii rakkausssurujaan

 

vanhaa miestä hymyilyttää katsellessaan

 

hiljalleen, hiljalleen ohi lipuvaa elämää

 

Ystävänpäivärunon tapainen

Mitä puu tekee?

Kasvaa, kasvaa, ja vielä kerran kasvaa,

satavuotiaaksi, ja yli sen, jos kukaan ei kaada.

Mitä puu tekee?

Se kantaa leppäkertun pesää,

antaa suojaa vanhalle, viisaalle pöllölle

omenapuu tarjoaa hedelmiään nälkäisille,

kirpeän pahat omenat ovat linnuille,

jänis saa piilotella puun takana,

orava hyppiä oksalta toiselle,

ihmiset saavat halata puuta niin kauan kuin kädet ylettyvät.

Mitä puu tekee?

Talvella se on riisuttu, alaston ilman rihman kiertämää.

Pihlajassa loistavat punaiset marjat tarjoten ruokaa linnuille,

kevät tuot tullessaan hiirenkorvat.

Tummanvihreät havut kertovat ikivihreästä,

vanha puu käppyröityy keloksi

ja pienessä puun kolossa maatuu hiljalleen tytön paperiin piirtämä sydän

sille pojalle, jota hän kovin rakastaa.

Poika ei koskaan saanut tietää,

puu piti salaisuuden lupauksensa mukaisesti.

Nimettömänä syntynyt

 

Kun löytää tuhatsivuisen runon,

vaikka siinä olisi vain yksi sana,

ja lopulta edessä olisi vain tyhjyys,

vertailu siihen mitä jo tiedät

tai mitä kirjoittaja tiesi mielenhäiriössään,

sateenkaari kirkastuu taivaalle ja lokinpoikanen jää ketulle kiinni,

ovi on tiukasti lukittu varkaiden varalta

ja irrationaalisuus varisee hiljalleen.

Auton valot hämärässä

tuudittavat siihen uskoon,

että maailmassa on aina joku kotona,

joku piirtää väsynyttä askeesia elämään.

YKKÖNEN, JA SIITÄ ETEENPÄIN

                                                                              (JOS on liian HEMPEÄÄ, niin tositarinaosiosta löytyy tosiaan ”karummat ”jutut)

      YKKÖNEN
Monta tummaa, surullista hahmoa
monta onnen ohi kiertämää,
rapakossa roiskuu lapsen lailla.
Tuletko sinä tänään taas?
Älä kuitenkaan tule kertomaan,
asioita jotka  tiedän.
Liian hyvin.
 Haluat  rakkautta vakuuttaa,
 niin kuin  uskoisin.
 En huoli sinua,
 en välitä enää.
 Olen valmis  lopettamaan.
 Aika surullisten jäähyväisten,
 iholla  niin paljon muistoja
 Niin paljon muistoja.

KAKKONEN

 

Anna minulla mahdollisuus,

lukea sielusi ydin,

toisaalla

oravanpyörä pyörii edelleen,

ei kukaan kuuntele

me olemme yksin

tuntemattomalla tiellä kulkien.

Rakkaudesta sinuun

taas tänään,

piirrän sinut unelmiin,

vaikka olet siinä.

 

 

KOLMONEN
Kun eteeni astuit,

pysähdyin rakkauttani  hiljaa miettimään.

Ei kukaan siitä varoittanut ,

hiljaa hyväilin tunnetta aitoa ja

edessäni toivo kipinöi.

Pahiten satuttaa rakkaus,

ei kukaan siitä osaa ennalta varoittaa,

pyydän sinua jo pois lähtemään.

Älä satuta enää enempää,

sait kaiken mitä halusit.

Pysähdyn alle kylmien silmiesi,

jätä minut jo yksin.

Jätä minut yksin yksinäisyyteen,

jätä minut  tunteideni hiljaiseen melankoliaan…
VARJO

 

varjona kuljet ohitseni,

varjona seuraat minua,

varjona kiedot kätesi sormieni ympäri,

varjona rypistät hiljaisen laulun.

Lauloin sinulle kerran,

lauloin ja vakuutin rakkauttani äänettömin sanoin,

kutsuin sinua hiljaa kanssani ulos tuulen katveeseen.

Kiedoin sinut kysymysteni vaativaan pyörteeseen,

muutuit varjoksi ,joka seuraa yöllä ja päivällä,

muutuit riippakiveksi ja rasitteeksi

muutuit päivieni suruksi

olet jo mennyt pois

 

varjona jäit mukanani kulkemaan.

 

 

(Nämä ovat eri kerroilla kirjoitettuja, ehkä saisi yhden kokonaisuudenkin)

 

 

Melankolista

 

 

 

 

On niin vaikea, uskoa että rakastetaan,

silloin kun valot sammuvat ikkunoista ja kuu menee piiloon pilvien taa.

Silloin kun aurinko ei luo enää loistettaan

eikä kukaan kulje hiljaisella tai yhtä hyvin meluisalla kadulla,

katusoittajan soittaessa melankolista sävelmää kitaralaukun täyttyessä

kolikoista, joita kukaan ei tarvitse,

silloin kun kukaan ei kävele vastaan

eikä kukaan soita.

Silloin on niin vaikea uskoa, että rakastetaan,

vaikka hän olisi siinä hyvin lähellä, samalla niin kaukana

Kaukaisena hetkenä ei osaa muuta kuin ihailla hiljaista puron solinaa ja

katsella

oksia jotka kurottuvat hiljalleen sen päälle

rentukat huutavat keltaisuuttaan  hiljalleen heräävässä luonnossa,

sinua minä rakastan.

 

Kylmyys

Pakkanen kiipesi yöllä puihin

valo oli kirkas ikkunassa,

kylmyys karisteli itseään.

 

Sammutettiin kaikki valot ja kaivauduttiin peitojen alle,

villainen huopa ja mansikanvärinen peitto.

Rapiseva sanomalehti hajautuu osiksi, kun sitä repii,

sateenkaari kuvastuu paperille, kun vesiväri utuilee

Mitä mörkö syö?

Mitä kummitus syö?

Joku tippui rotkoon.

Milloin meteori tippuu tänne?

Kuule, ne loppuivat jo dinosaurusten aikaan.

 

 

Tällainen valkoinen valhe oli pakko keksiä, kun lapsi tiukkasi, koska meteori tippuu tänne.

 

Helppoa elämää

tunti päivässä niin saat kirjoitettua kirjan

tunti päivässä niin saat huippukunnon

tunti päivässä niin saat siivottua talon

tunti päivässä niin saat ihmeitä aikaan

kurinalaisuus ihmeitä tekevä voima…

(mihin se tunti päivässä katoaa)

 

Aamulla kerran ennen töihinlähtöä syntyi tällainen mietelmä:

 

 

…Paljon tekstiä aamuhämärissä

paljon rakkautta piilotetuissa sanoissa…

Joku

 

 

joku elää

joku kuolee

joku sairastaa

joku on terve

joku miettii

joku katselee katonreunaa

joku katselee ikkunasta elämää

joku kampaa hiuksiaan,

joku vaivaa pullataikinaa,

joku näpyttelee tietokonetta,

joku tanssii alasti,

joku kiipeää tikapuita,

joku rääkkää eläimiä,

joku oksentaa

joku syö lääkkeitä

joku opettaa

joku pakenee

joku jää kiinni ylinopeudesta

joku purjehtii

joku hyppää ruutua

joku kerää elämänsä jäljet

joku muuttaa

joku kehittyy

joku kävelee metsässä

joku syö lihapiirakan

joku vetää lärvit

joku selittelee tekojaan

joku pitkästyy

joku ymmärtää

joku ei ymmärrä

joku istuttaa puun taimen

joku tanssii yöhän asti

joku lennättää leijaa

joku kirjoittaa kirjeen

joku tulee kuuluisaksi

joku ottaa tatuoinnin

joku käy vessassa

joku ei halua kuulla enempää

joku soittaa kitaraa

joku hukkaa avaimet

joku löytää aarteen

joku menee luostariin

joku tekee tämän kaiken yhden ainoan elämänsä aikana ja lukee Charles Bukowskin runosta, ”parvekkeella nalkuttava nainen on enemmän kuin mies voi kestää.”