pahuus ohella kaljatölkin
rakkaus meillä on sitä
kiven takana muurahaisia
veneessä aurinko porottaa
mehdotonta tulla luoksesi
jos et sitä halua
hämähäkit saavat mennä
roskat valua puroa pitkin
elämä
virtaa ohi
pysähtymättä
turhuus hakee muotoaan
renkaan vieressä maatuu
tupakansätkä
vesi loppui jo
tuulen mukana lähtevät sanat
odotan sinua.
– 7. kesäkuu 2009
Työnnä kieli niin pitkälle ulos kuin pystyt kaula suorana. Tee tätä parikymmentä kertaa tai niin kauan kuin jaksat. Tuloksia luvataan jo viikossa. Tämä oli niin hauska neuvo, että pääsee kevennykseksi sivulleni.
– 7. kesäkuu 2009
Näin se menee
– Jos on saanut sakot eikä halua maksaa, ni mitä pitää tehdä?
– Pakko ne on maksaa.
– Jos lähtee karkuun ja ajaa oikein lujaa?
– Poliisit saa aina kiinni.
– Jos menis metsään piiloon, niin tulisko ne sinne?
– Tulis.
– Jos menis Israeliin Aatamin ja Eevan haudalle?
– Poliisit tulis sinnekin.
– No, jos hyppäis järveen ja kuolis, ni kuka sitten maksais?
– Sitten ei maksaisi kukaan.
Loppusanat: tämä keskustelu oli pitkä ja olen käynyt sen kummisetäni kanssa ehkä viisivuotiaana. Muistan, että oli vaikea hyväksyä loppuratkaisua, oli moraalisesti väärin, että sakkoa ei maksa kukaan.
– 6. kesäkuu 2009
Älä pelkää äiti. Sulje silmät ja ajattele kauneutta. Ruusu kukkii vieressäsi, hetkeä ennen kuolemaa. Kumpi teistä antaa ensin periksi? Ruusu joutuu roskikseen – sitä minne sinä joudut, ei tiedä kukaan. Äiti- onko jumalaa olemassa. Pyydät isä meidän-rukousta. Se lohduttaa sinua nyt. Sulje silmät ja nuku. Rakastan sinua niin paljon, että toivon sinun nukahtavan- ikiuneen.
Happiletku kohisee. Sataa, itkeekö taivaskin? Sairaalasta on tullut viesti:viimeiset vuorokaudet ovat käsillä, tulkaa katsomaan, välittäkää. Saavuin ensimmäisenä, pysähdyin sängyn viereen ja katselen sameisiin silmiin, letkuihin. Siinä hän on, minun äitini. Ihminen, joka synnytti minut. ALS, kirjaimet merkitsevät tuhoa.
Äiti, kuka sinä olet? Mitä sinusta jää jäljelle? Ennen kaikkea, olitko onnellinen? Saitko, mitä halusit? Yrität puhua. Ei tarvitse. Sano vain minulle, että olit onnellinen, niin annan sinun kuolla. Näen, että pelkäät. Myönnät sen. Pidän sinua kädestä kiinni ja kuuntelen. Haluat kuolla, haluat pois. Minä ymmärrän. Kampaa tukka, kuiskaat yön pimeinä tunteina.
Katselen sinua, kun saat morfiinia ja toivon, että saat rauhan. Äiti lähtee pois. Toivomme kaunista kuolemaa, äiti ja tytär. Toivottavasti teit sen itse, onnellisen elämän. Kuolema. Hyvästi ja Kiitos, Äiti.
Loppusanat: tämä teksti on kirjoitettu todellakin 1998 ja viikko äidin kuoleman jälkeen. Nyt palauttaessani sitä tänne sivulle, teki mieli peukaloida ja parannella. Päädyin kuitenkin antamaan ”hänen” olla sellainen kuin on, olen lukenut tämän äitini hautajaisissa ja muistan, että tämä teksti tuli helposti, ja jollain tavalla lohduttikin.
– 6. kesäkuu 2009
Kun poliisiauto tulee paikalle
Iina juoksee karkuuun
Ei ole mitään pelättävää
Iina tietää
Mutta juoksee silti huutaen
Mitä sinä pelkäät?
Kysyvät
Psykologi ja terapeutti.
Elämää vastasi Iina silmät ymmyrkäisinä.
Psykologi kirjoittaa monta sivua,
pelkää auktoriteettia.
Asiantuntijat nyökkäilevät,
kuinkas muuten.
Ota tikkari, olet alaikäinen
sanoo terapeutti
ja tule ensi viikolla leikkimään.
Käydään yhdessä poliisiasemalla,
silloin Iina muistaa,
aikuiset ovat hulluja
Eikö kukaan näe ja ymmärrä,
kuinka hän palavasti haluaa juosta poliisiautoja karkuun?
Koko lapsuuden,
ja kietoa narunpätkät tuhansille solmuille.
Häneltä menee kauhu ja leikki sekaisin,
sanoo viisas terapeutti, mutta antaa olla.
Mene lapsi ja lennä mielikuvituksen siivin,
lennä korkeammalle kuin kukaan
Älä tee mustetahratestiä vielä,
kuvittele mielessäsi pelottavia hulluja
ja että silta romahtaa allasi,
kuinka joku rakastuu sinuun ja
saat lapsia.
Olet hyvä aina
kirjoitat satoja kirjoja ja tulet rikkaaksi.
Poistat nälänhädän maailmasta.
Ja käsket kaikkien olla hyviä toisilleen
Iina, olet lapsi
Ole sitä kauan
– 6. kesäkuu 2009
Istun kivellä aaltojen kohistessa
Kaukana minusta
Jos kohina tuleekin minusta
Matkalaukku on jäänyt penkin alle
Eikä kukaan katso sisään
Parempi niin
Kohina voimistuu ja antaa tilaa
Tummanharmaille ajatuksille
Tuuli lohduttaa
Sigrid toivoi joskus, että aika pysähtyisi
Ja kaikki olisi hyvin
Ei ystäväni
Minä sanoin hänelle
Voihan se niin olla
Suuret silmät anoivat
Nyt on vain meri
Ja navakka tuuli
Kiven takana ui sorsanpoikanen
Missä sen emo on
Havahdun
Vaikeaselitteistä
Kotona on pinaattia kaapissa
Lasisirpaleita Sigridin kodissa
Se päätti lähteä
Älä mene kauas
Toivoin
Hän ei ole ainoa, joka lähtee rakkauden perään
– 6. kesäkuu 2009
Tiesitkö rakkaani, että viiniä voi juoda aamulla
Tiesitkö, että taiteilija on aina vaikea
Tiesitkö, tiesitkö
Miksi pyydät helppoa elämää
Miksi suret turhaan
Miksi tulit tänään luokseni
Ilmaisemaan itseäsi
Älä vaivaudu
Minä en ymmärrä edes itseäni
Saati sitten sinua
Jos lähellä olisi vuori
Neuvoisin sinua kiipeämään sen harjalle
Jos komerossani olisi fakiirin patja
Antaisin sen sinulle
Juottaisin vuohenmaitoa, jos minulla olisi
Olet täällä
Jätetään ovet auki ja kävellään
Läheiseen kirkkoon
Ja uskotaan toisiimme
Sitten teemme retken järven rantaan
Kunnes tulee syksy
Ja pimeän kalvakat illat
Kesän lämpö väreilee parvekkeelle unohtuneissa kalusteissa
Tuuli ujeltaa
Ja tummansinisen pilven läpi
Heijastuu kalvakka valo
Sytytämme takkatulen ja päätämme olla putoamatta
Ilman vettä
Joka ravitsee sinua ja minua
Eikä kukaan kysy mitään
Eikä täällä ole ketään
Joka vahingoittaisi meitä
Ryömimällä hämähäkinseitin läpi
Liskomaisesti
Puhumaan siitä, mitä kukaan ei halua kuulla
Ilmassa väreilee niin paljon sanoja
Että on helppoa
Jäädä pitkäksi aikaa
Kunnes lumi putoilee maahan
nuohooja kehottaa lähtemään
Takaisin kettujen luo
Kanin syömän omenapuun vieritse
Sinne takaisin
Jossa malja valuu yli
Ja jokainen syö puikoilla
Kiinalaista ruokaa
Eikä lopulla ole alkua
Mutta rakkaani viinipullo on korkkaamatta
Vain lasillinen ja ensi kesä odottaa taas makuna huulilla.
– 6. kesäkuu 2009
sorvatar 