VÄSYMYS (aikuisten)
Kulttuuria
Suomi jakautuu kahtia läntisen pitkän piimän ja itäisen kokkelipiimän kulttuureihin.
WANHANA
Versio yksi:
Heitit antiikkivaasin. Voisitko tulla nyt viereeni istumaan? Älä katso minua tyhjin silmin. En haluaisi nähdä arvokkuteesi karisevan.
Taisit vihata vaasia todella
vai mitä?
Tragikoomista elämän taistelutantereilla on, että kuolemansyytkin kilpailevat keskenään. Sanoi joku viisas tutkijalääkäri joskus ihan nuorista ihmisistäkin puhuttaessa. Hyvin sanottu.
TOISINTO:
(kertojana sivustajakatsoja, joka seuraa hoitajaa ja asukasta)
Mummo heitti antiikkivaasinsa lattialle, ja haluaa pois täältä heti. Hoitaja pyytää istumaan viereen, katselee tyhjiin silmiin. Avaavat yhdessä rasian. Pari narunpätkää, kiiltokuva, kynä, rahoja ja ikivanha mitali. Vieressä toinen vanhus, vauvanukke sylissään.
Mummon kohtalo on katsoa maailmaa tyhjin silmin. Puhua tyhjiä sanoja. Dementia. Hoitaja hermostuu, kun mummo on levoton. Langanpätkä sormissa ja rasia tilpehööriä. Hoitaja näkee silmien välähtävän. Jotain jäi sanomatta.
Tämä on noin yksitoista vuotta vanha juttu. Alkuperäinen on ollut pitempi, jota olen kovalla kädellä lyhentänyt aikoinani. Nyt vuosien jälkeen katselen mietteliäin silmin tätä juttua. Tämä pohjautuu todellisuuteen, olen ollut töissä dementiakodissa lyhyen jakson, ja siellä tosiaan eräs mummo heitti yöllä arvokkaan vaasinsa säpäleiksi. Erästä hoitajaa harmitti paljon, kun vaasia ei ollut poistettu, vaikka ennakkoaavistuksia jo oli, että tällaistakin voisi tapahtua. Muistan myös mokanneeni, kun sanoin eräälle mummolle, että kerma on loppunut, hain sitä kyllä jostain, mutta ei se enää auttanut: kahvia ja kermaa, kahvia ja kermaa, KAHVIA JA KERMAA, tätä hän toisti sen illan minulle kävellen perässäni, entinen opettaja. Muistan myös, että minulle sanottiin, että tee ruuaksi kesäkeitto. En ollut ikinä tehnyt kesäkeittoa, omasta päästäni sen tein, ja sitä keittoa kaikki mummot ja papat kehuivat vuolaasti…
ei otsikkoa
SATU ÄIDILLE
(kertojana kolmevuotias)
Olipa kerran suloinen prinsessa, joka asui kauniissa linnassa. Sitten siihen tuli traakki. Sen pituinen se.
LAULU ÄIDILLE:
kolmevuotias keksi itse kauan sitten sanat, ja kestosuosikin sanoitus menee näin:
Äidillä on synttärit, äidillä on synttärit, äidillä on synttärit, äidillä on synttärit, ääidilllläää on synttärit…
Jos kolmevuotiasta pyytää laulamaan jotain muuta, hän palauttaa nopeasti maan pinnalle, ja ilmoittaa pitävänsä ”äidillä on synttärit”-kappaleesta, ja laulavansa sitä. Joskus tosin ”Elsa, olet kohtalon lapsi” saa armon tai Martti Servo. Myös Kuunkuiskaajat saivat aikanaan armon, koska kolmevuotias pitää näistä tädeistä.
HUVIPUISTON HURMAA
– Kohta me saadaan SE
VAANIVA VAAKA
KÄYTTÄYDY LIIKENNESIVISTYNEESTI
Neuvoo Jyväskylän poliisi ennen rallia.
Tehkäämme niin, nyt ja aina.
Lukioajan matikan tunnit
Kerroin tänään lapselleni vitsin, ja kun mietin sen alkuperää, niin ensimmäistä kertaa olen kuullut sen lukiossa matematiikan tunnilla eli kerron nyt, mitä niiltä ajoilta muistan, erioten matikan tunnilta, derivointien ja vastaavien suhteen, on paljon hiljaisempaa muistissa:
– miten patologi rentotutuu?
– avaa tietenkin romaanin.
– miksi sukset ovat naisia?
– ne käyttää siteitä.
(Jos opettajani lukisi tämän, olisi varmaan ylpeä oppilaastaan… Mutta itsepä opetti nämä. Hukkaan ei mennyt hyvä opetus matematiikan tunnillakaan. )
Sopivissa kohdissa voi myös sanoa, jos joutuu kotimaahan viittaamaan: Suomi, nyt en tarkoita imperatiivissa… Lähteenä sama. Luokallamme oli myös eräs Usko, kun hän oli poissa, mikäs olikaan perusvitsi: teidän luokallanne on nyt Uskon puute. Hehheh.
Tositapahtuma on myös seuraava: joku oli tehnyt ansiokkaan esitelmän, ja todellakin oli kirjoittanut kalvoihinsa ”orgasmi” sanan ”organismi”-tilalle, tahattomasti. Tässä olisi jo brittihuumoria, onneksi asianosainen selvisi tilanteesta hyvin, ujommalle olisi voinut olla nolompi, joku luokasta vielä kajautti asian ääneen, asianosainen ei huomannut itse tapahtunutta.
Hauska sattuma oli myös, kun naispuolinen oppilas, meni puhumaan terveydenhoitajalle evoluutiokivuista. Terveydenhoitaja oli ollut hetken hiljaa ennen kuin oikea termi oli löytynyt, evoluutiokipuja taitaa meillä kaikilla olla, eipä silti… Nyt alan jo huolestua omasta muististani, kaikki oleellisimmat ovat tallentuneet näköjään. Miksi en muista yhtä hyvin ablatiiveja ja attribuutteja tms.
Alakoulun pieniä muistoja, ja tekijänä kirjoittaja itse: opettaja näytti diakuvia, ja kysyi minulta, mitä eläimiä kuvassa on. Minulla oli toivottoman huono näkö, ja istuin takapenkissä tilanteessa, en voinut mitenkään tunnustaa, että en näe, hätäpäissäni sanoin lopulta, että LEHMIÄ. Pitkä hiljaisuus, opettaja kysyi lopulta, onko TEILLÄ tuon näköisiä lehmiä. En tiedä vieläkään, mitä kirottuja elikoita siinä kuvassa oli, ja tajusiko hän, mistä oikeasti oli kyse… Joskus hän nappasi matikan vihkoni, kysyi tarkistaessaan, mikä numero jossain kohdassa oli, tietenkään en voinut kertoa, että en näe, kun hän piti vihkoa kaukana. Siinä sitten taas oli piiitkä hiljaisuus, etkä todellakaan saa selvää omasta käsialastasi, hmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmm. Varmaan mietti, että erikoinen, erikoinen persoona tuokin tyttönen.
Minua ärsytti alakoululaisena se, että oli pakko aina ottaa iso annos ruokaa , niinpä tein ”porkkanaraasteiskun”, otin tahallani ihan vähän, ajattelin testata opettajaa, ja tulihan se sieltä: sitä porkkanaraastetta otetaan IHAN KUNNOLLA, ja minun nimeni, olin erittäin tyytyväinen, kun ”voitin” pelin, ja otin hirveän satsin sitä porkkanaraastetta. Tästäkin voi näin vuosien jälkeen olla ylpeä. Muistaakseni tein tätä silloin tällöin, ja taisi kaverikin, opetus opettajalle. Jostain syystä tällä opettajalla oli sellainen ”syödään paljon”-periaate, ei saanut ottaa esim. yhtä silakkapihviä tai yhtä perunaa tai yhtä kauhallista soppaa. Pienessä koulussa oli toki hyvää ruokaa, siitä ei valittamista sinänsä. Kerran eräs pikkutyttö oksensi, kun komennettiin syömään, ja tämän jälkeen taisi tulla jotain liennytyksiä.