– Päivää, onko teillä vapaita aikoja
– kyllä, voisitko jäädä heti, edellinen asiakas perui
– kiitos, selvä sitten
– jätä takkisi ja laukkusi tänne naulakkoon
– kiitos, ajattelin, että voi leikata aika reilustikin ja väriä, onko sun mielestä musta liian voimakas mulle?
– ei suinkaan, miksei sitä kokeilla voisi, olet tumma muutenkin
– toiset sanoo, että se vanhentaa, mutta ei sillä väliä
– kokeillaan vaan, jos pestään ensin
– mulla on aina ollut tapana tehdä näitä radikaaleja leikkauksia elämänmuutosten yhteydessä, menin kesällä naimisiin, ja silloin oli niin hempeä look, nyt on mukavampi ottaa tällainen räväkämpi
– Minäkin itse asiassa menen naimisiin ensi keväänä, mikä sattuma, joo ei kyllä enää mitään prinsessameininkiä meikäläiselle. Ajattelin maksaa itse häät, kun vanhempani ovat jo yhdet maksaneet, täytyy pistää rahaa syrjään koko talvi. Isot häät pidetään…
– oletteko kauan tunteneet
– ei oikeastaan, mutta aateltiin, että mitä sitä pidättelemään, antaa mennä vaan
– niin, kyllähän sen sitten tietää, kun oikea kohdalle osuu
– edellisellä miehelläni oli monenlaista ongelmaa, järjettömän mustasukkainen, ja kyllä sitä alkoholiakin meni
– jaa, no se on ollut raskasta
– välillä miettii, että uskooko sitä enää ihmiseen, ja kannattaako enää tässä vanhoilla päivillä, olisko parempi olla vaan yksin. Kaikissa meissä tietysti virheitä on, ja mä oon aika räväkkä. Laitetaan nyt sitä mustaa väriä. Joo, mä käytän ite aina mustaa, mutta ehkä mäkin häihin jotain vaaleampaa laitan. Toisaalta punainen häämekko vois olla aika kiva, ja siinä ei haittaisi musta tukkakaan. Ei se valkoinen enää ole ainoa vaihtoehto.
– Niin, monenlaista pukua sitä näkee
– uudella miehelläni on lapsia, ne ei kauheasti tykkää, kun me näin nopeasti mennään naimisiin. Aika jännää ruveta niin sanotuksi äidiksi, vaikka en mä niiden äiti olekaan. Ne on koululaisia jo, toinen kohta murrosikäinen. Kyllä sitä miettii, mitä kaikkea voi tulla ja näin, kun olen uusi ihminen. lasten äiti ei ole mikään helppo tapaus. Eikä tietenkään voi sietää mua. Kun ei nyt hirveesti häiriköisi. Se vähän ahdistaa, jos rupeaa soittelemaan tai puhuu lapsille pahaa meistä, ja minusta tietysti lähinnä. Tyttö on onneksi kiinnostut tästä kampaamoalasta, voin ottaa sitä vaikka tänne tutustumaan. Pystyy vähän luomaan suhdetta rauhassa ja näyttää, että en mä niin paha ihminen ole. Ottaa aikaa nämä jutut. Mikä siinä onkin niin vaikeeta? Monta kertaa olen ajatellut, että eläisi vaan omaa elämäänsä sekin ihminen, kerranhan täällä ollaan. Meneehän tässä oma vapaus, kun niiden lastenkin kanssa, ja ehdoilla, pitää elää. Toisaalta helpompaa, kun ei ole pieniä, päästään kahdestaankin joskus…
– Niin, se on mukava. Tästähän tulee kiva.
– Juu, musta sopii sulle ihan hyvin, sulla onkin paljon hiusta, menee väriä oikein kunnolla. Hyvässä kunnossa oleva tukka. Voin antaa sulle kaupan päälle hoitoaineen.
– Kiva
– Mukava, jos käyt toistekin. On niin kiva jutella, työpäivä menee kuin siivillä.
– Niin munkin mielestä, edellinen parturi valitti sitä, kun mulla on niin paksut hiukset, menee aikaa ja muuta
– no, on siinäkin kampaajalla valittamisen aihe, kai tässä vähän kuin asiakaspalveluammatissa ollaan
– niin sitä luulis, olishan se voinu sanoa, ettei ole aikoja, jos niin kiire oli tai mainosplakaatti, että ”harvahiuksisille”,
niin, no sulkemisaika oli silloin niin lähellä, mutta en mä ikinä sinne kampaajalle enää mene, vaikka halpa olikin, soitti kotiinsakin, että menee pitempään, luuli pääsevänsä aikaisemmin.
Yksi virolainen kampaaja sanoi taas kerran, että suomalaiset leikkauttaa niin rumasti tukkansa
– Siellä päin se on niin tarkkaa, että pitää olla naisellinen ja kaunis. Korkokengät ja kaikki. Kai me vähän oppia voitaisiin ottaa. On se välillä niin harmaata tämä suomalainen katukuva, naiset aattelee siellä päin, että miestä varten pitää koristautua
– Niinhän se on. Hittto, niitä legginsejäkin, on niitäkin jokaisella oltava. Muotia se on, mutta kai sitä saa katsoa, että sopiiko vai ei. Sekin ärsyttää, kun eri vuodenajoille on oma värinsä. Minä ainakin haluan laittaa kirkasta syksylläkin, aina ne kirotut harmaat ja ruskeet. Hyviä värejä toisaalta, en minä sitä sano, bussi on välillä täynnä mustaa vaatetta, kun kattoo. En minä kyllä korkokengillä rupea mukulakivillä kävelemään, yks jos toinen on jalkansa katkaissu.
– Toisaalta ollaan niin yksilöllisiä, sitten kuitenkin joku vanha rikas äijä kaukana saa määrätä, mitä me puetaan ja ostetaan. Ollaan vähän ku lampaita.
– kai sitä naisiakin siellä on määräämässä joskus, hirveen näköisiä ne mallit niissä näytöksissä tavallisen pulliaisen silmin
– juu, sairasta meininkiä, ei voi kieltää, ettei olisi
– kauppa se on, joka kannattaa, aina se vaan jatkuu, se että ne nälkiintyneet pyörii siellä, kohtalokas ilme naamalla. Jos kupsahtaa korkkareilla, pääsee lehteen. Kai ne välillä pyörtyilee. Olis hauska olla joskus kärpäsenä katossa, kun joku reppana menee mallitoimistoon vaikka Suomessakin. Jos on aatellu itestään, että on kaunis. Tai eihän ne kauniita ole, voihan sitä olla vaikka hevosen naama, jos on pitkä ja sairaalloisen laiha.” Synnyttäjän” kroppa oikein. Eiks niillä ole sama kuin huippu-urheilijoilla, että voi olla vaikeeta sitten perheen perustaminen.
– Niinpä. Mitähän ne oikein uskaltaa syödä, ei varmaan mitään, ja meikkiä sitten vaan naamaan paksu kerros, kunhan vaan pitkä ja laiha on.No, ny tulikin valmista, se on oikein kiva minusta, tykkäätkö ite.
– Juu, tosi hyvä. Näkemiin sitten, ja hyviä häitä, koita nyt löytää sopiva puku sitten, ja olla viimeisen päälle onnellinen.
(Tämä juttu pohjautuu tositapahtumiin, yli kymmenen vuotta sitten eräs kampaaja alkoi kertoa omista asioistaan, muistan ajatelleeni, että harvinaista, kun kampaaja kertoo asiakkaalle eikä toisin päin. Olin vielä ensimmäistä kertaa, mutta mukava oli keskustella, oli varmaan oikea hetki.)
sorvatar 