Tänään se oli tänä kesänä, kaunis ilma koko päivän. Oli eilenkin, mutta alkoiko se kesä nyt oikeasti…   Töissä sitä viettäen, mutta kaunista se ilma on sielläkin.

– siinä Harry Potterin viimeisessä jaksossa kuolee kyllä aika moni… (7v.)

– Mutta, hei, ei näy verta, kun kaveri tapetaan.

Liikennevaloissa sorvatar ihmetteli, mikä ihme mopoilijalla on, kun seisoo keskellä tyhjää risteystä auto takana. No hänellä oli puhelin ja viesti kesken. Nykynuoret voi voi voi.  Kiertelin kiltisti mopoilijan ohitse,  ja suhtauduin ymmärtäväisesti sihen, että viesti oli tosiaan tullut, onhan sitä luettava risteyksessä…  14v. kertoi hiljattain tilastoja siitä, kuinka paljon viestien kirjoittaminen vaikuttaa huomiokykyyn liikenteessä, miksi tämä oli tärkeää mamman kuulla (?). Tutkimus oli kuulemma tehty Amerikassa, lohdutti 14v.  Parempi, kun ei tunnusta, mitä on joskus voinut punaisissa valoissa tapahtua…

7v. tietää, että äiti ei ole veri-ihmisiä fantasian suhteen. Todellisuudessa veri ei tee pahaa eikä mikään muukaan erite.  7v. on jalo, kuuntelee uudestaan Harry Pottereita, koska meillä ei ole kaikkia, kun niitä ei vaan  ole saatavissa… Äänikirjat ovat säilyneet edelleen iltahittinä. Eräälle työkaverille neuvoin joskus tämän kikan, kun hänen tyttärensä koki hankalaksi nukkumaanmenon, ja se  kuulemma TOIMII. Kiitos meidän puolestamme Vesa Vierikolle. On ollut iltakaverina jo puoli vuotta.  Kari Enqvist tai Esko Valtaoja voisivat tehdä myös jonkin kiinnostavan äänikirjan.

Yle Puheelta tuli kiinnostava äänikirja aidsin tulosta Suomeen 1980-luvulla,  ja eräänä esimerkkinä, kuinka lääkäri sai moitteita pyyhkiessään aids-potilaan kyyneleitä paljain käsin. Suomalaiset olivat sinänsä hyvin  edistyksellisiä  esim Ruotsiin verrattuna. Muistan Rock Hudsonin, ja jotain siitä ”hysteriasta”… Meille tuli Seura, ja sitä luettiin sitten. Tai minä luin siitä sanan AIDS.

Kesäloma.

7.v sai stipendin. Olipas kiva monestakin syystä. Isoveli sai myös kiitettävän todistuksen lukuaineita katsoen. Mitähän sitä itse saisi, jos tämä  vuosi arvioitaisiin numeroina… Onko ollut yhteistyökykyä ja hyvää vuorovaikutusta ja kerrassaan mainiota itsearviointia? Onko noudatettu hyviä tapoja, sovittuja sääntöjä ja otettu toiset huomioon… Onko työskentely ollut vastuullista ja tavoitteellista ja työhön keskitytty täydellisesti? Onko todellakin löytynyt yhteistyökykyä, ja onko omista välineistä ja työpaikan välineistä huolehdittu kiitettävästi?

Numeerisessa käyttäytymisen arvioinnissa pitää pystyä poikkeuksellisen loistokkaaseen käytökseen, jos tahtoo kiitettävän. Ei riitä, jos käytös on täysin moitteetonta vaan se on tultava esiin upeudellaan. Kai tämä on hyvä sitten… Tulee omat ajat mieleen, jolloin käytös oli kymppi, jos ei kummempia tehnyt, ja ysi, jos nyt jotain huomautettavaa oli. Kasi oli vähän jo heikko…  Muistan jopa tahallani laskeneeni yläasteella käytöksen numeroa, ja vähän jopa harmittelin, kun se kuitenkin oli jopa ysi. Silloinkin, kun olin jäänyt kiinni lintsaamisesta:)  Omat lapseni eivät onneksi tätä blogia lue.

Alakoulussa joskus piilouduimme kirjaston jälkeen luokkaan kaverin kanssa ja odotimme, kun kirjaston täti lähti ja lukitsi ovet, ja koulu oli meidän. Siellä me leikimme ansiokkaasti vaikka kuinka kauan ja luimme mm. tulevia kokeita, jotka tietenkin olivat varastossa…   Tämän jälkeen vielä hiippailimme erään rakenteilla olevan talon jostain kolosta sisään ja leikimme sielläkin. Emme siis jääneet kiinni. Emmekä me niitä koevastauksia ylös kirjoittaneet, nykyisin tietysti olisi hyvä kuvata puhelimella, silloin vain luimme ja jännitimme, koska tiesimme olevamma pahoilla teillä.  Muistaakseni hiippailimme kieltenopettajan  asunnossakin, hän asui koululla muutamia päiviä viikossa. Voi voi, miten monta rikosta. Onneksi emme löytäneet mitään arkaluonteista sieltä opettajan tiloista.

Sorvatar kuunteli radiota ja  sattumalta liikenneonnettomuustiedotteita työmatkoilla,  tapahtuikin seuraavaa:  vasemmalta etäältä tuli henkilöauto. Samanaikaisesti  vasemmalla ylitti kaksi pyöräilijää suojatietä. Ensimmäinen aikuinen pyöräilijä oli noin keskivaiheilla suojatietä, ja perässä tuleva välittömästi hänen jäljessään.  Autoilija ei pysähtynytkään vaan yllätti täysin pyöräilijän. Pyöräilijä kirkaisi, ja sai kun saikin pyörää käännettyä sen verran, että jäi pari senttiä alle jäämisestä. Auto mahtui juuri ja juuri,  ja jatkoi matkaansa. Autoilija (n.60v,) yllätti täysin pyöräilijän.  Pysähtymisetäisyyttä oli runsaasti, joten pyöräilijä ei osannut varautua kuin viime hetkellä.

Pienestä, pienestä on kiinni. Näillä pyöräilijöillä ei ollut kypärää. Se hyvä puoli, että tuli hieman mietittyä valmiiksi, mitä tekisi, kun näkisi maahan iskeytyvän pyöräilijän (ilman kypärää). Autoilijalla oli varmaan n. 40 vauhtia, koska hän ei hiljentänyt lainkaan.

7v. kertoi, että pingviinit kantavat munaansa jalkojensa välissä. Niinpä ne kai tekevät sitten. Isoveli sai tehtäväksi kasvikansion. Vanhat systeemit ovat palanneet, tosin vain 20 kasvia tarvitsee kerätä ja tunnistaa, latinankielisestä nimestä saa plussaa.

7v. kirjoitti kerhossa fanikirjeen Jukka Pojalle.

Ja Jukka Poika vastasi… Tosin 7v. sai toisen 7v:n kanssa yhteisen vastauksen ja julisteen. Näppärät lapset sopivat, että juliste ja kirje ovat VUOROVIIKOIN  kummankin luona. Molemmat kirjeet on varman laitettu samaan kuoreen ja kerhon osoitteesta, niin ehkäpä siksi tuli yksi juliste ja vastaus. Tämä vuoroviikko-homma on sinänsä oikein hauskaa ja varmaan pedagogisesti arvokasta,  ja uskokaamme, että J-P on tosiaan itse vastannut omin käsin. Hänen lempivärinsä on keltainen.  Kun tulee meidän julisteviikkomme, nuuskikaamme käsiala.  Ei vaan, kyllä pitää uskoa.

Kerhossa oli joku kirjoittanut Lauri Tähkälle, ja sieltäkin tuli vastaus, kaikille kerholaisille kortti. Hieman ”massatuotetumpaa”, mutta kuitenkin  kiitos sille sihteerille tai kuka onkaan, joka näitä vastauksia laittaa.

Seuraavaksi odotamme kerhoon  postia Cheekiltä ja Teemu Selänteeltä.  Pistäkääs ”pojat” kirjettä tulemaan…

–  Kyllä mulla on perhe ja munat. (7v.)

hän esitti hanhikorppikotkaa leikissä.

(Flamingo (äiti)   kysyi korppikotkalta, onko sulla perhettä)

Kai kaikki tietävät etruskipäästäisen… Se elelee ainakin  Espanjassa. Munkkikorppikotka on musta nimensä mukaan.  7.v kirjoitti kerhossa fanikirjeen Jukka Pojalle. Hän oli myös nähnyt unta, ja unessa Jukka Poika oli sanonut, että hänkään ei tykkää Cheekistä…   Terveisiä Jukka Pojalle, että vastaa seitsemänvuotiaalle.  Nyt kiinnostaa jo Harry Potter kuulemma.